Aavikon kukka

Ohjaus Sherry Horman
Näyttelijät Liya Kebede, Sally Hawkins, Craig Parkinson, Juliet Stevenson, Timothy Spall
Maa Iso-Britannia, Saksa, Itävalta
Pituus 132 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 5
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Waris Dirien vuonna 1997 julkaistuun omaelämänkertaan perustuva Aavikon kukka (2009) on samalla älykäs ja tunteikas elokuva. Muotimaailman huipulle surkeista lähtökohdista nousevan somalialaisnaisen tarina on kerrottu ennenkin, mutta tällä kertaa itse Dirie saa äänensä kuuluviin myös tuottajan roolissa, ei vain tuhkimotarinan aiheena.

Elokuvassa seurataan uskomattomia vaiheita, joiden kautta vanhalle äijänkäppänälle vaimoksi myyty 13-vuotias Waris pakenee Mogadishun kautta Lontooseen ja päätyy siivoojasta ja pikaruokaravintolan työntekijästä huippumalliksi. Elokuvan pääpointti ei kuitenkaan ole tämän ryysyistä rikkauksiin -tarinan kerronta, vaikka katsoja sitä kautta Warisiin tutustuukin.

Pakolaisnaisen elämää ei nimittäin muuttanut peruuttamattomasti päivä, jolloin huippuvalokuvaaja Terence Donovan hänet löysi vaan päivä, jolloin hänet ympärileikattiin brutaalilla tavalla jättäen sekä elinikäisiä fyysisiä että henkisiä vammoja. Waris Dirie on edelläkävijänä esiintynyt rohkeasti naisten ympärileikkauksen vastustajana ja hänet on nimitetty YK:n hyväntahdon lähettilääksi taistelemaan julmaa traditiota vastaan.

Aavikon kukka välttää suurilta osin taidokkaasti tärkeään, mutta raskaaseen aiheeseen ja dramaattiseen biografiaan sisältyvän paatoksellisuuden ansan. Se myös käsittelee järkyttävää aihetta miehiä ja uskontoa demonisoimatta. Shokkiefektejä vältetään mahdollisimman pitkään ja katsojan annetaan rauhassa tutustua tarinan päähenkilöön.

Ohjaaja/käsikirjoittaja Sherry Hormann (Father’s Day, 1996) rakentaa henkilökuvaa hitaasti kohtaus kohtaukselta välillä ajassa taaksepäin hyppien, mutta valiten tarkasti, missä järjestyksessä Dirien elämänvaiheita näyttää. Lukuisista siirtymistä huolimatta kuvaus on suurimmalta osin kikkailematonta, vaikka kuvamaailma pelaakin ajoittain karuuden ja värikkyyden vastakkainasettelulla.

Warisin matka rakentuu pääosin hiljalleen orastaville ihmissuhteille, huumorille ja arjen haavoille kunnes näennäinen kliimaksi mallimaailman huipulla saavutetaan. Riipaiseva kärsimys päästetään valloilleen vasta kun päällipuolinen tuhkimotarina on saatu lopetukseen ja kun katsoja on auttamatta ehtinyt alkaa välittää päähenkilöstä. Seurauksena on tunnekuohu, jonka jälkeen jokainen katsoja haluaa kuunnella kaiken, mitä elokuvalla ja Waris Diriellä on vielä sanottavanaan.

Katsoja pidetään pienessä jännityksessä pitkin elokuvaa esittämällä epäilyttäviä kohtaamisia, joissa pelko naiivin Warisin välittömästä kohtalosta vuoroin herää ja vuoroin sammutetaan. Osa uhista on selkeän fyysisiä, osa hyökkää nuoren naisen henkistä viattomuutta vastaan.

Kyyninen mieli saattaa tuhahtaa nykykulttuuriin vartaloihanteille ja mustan naisruumiin objektisoinnille valokuvaaja Donovanin (Timothy Spall) kiinnostuessa aliravitusta pakolaisnaisesta kuvauskohteena tai olettaa miehen käyttävän tietämätöntä Warisia hyväkseen suostuttelemalla tämän alastonkuvauksiin.

Hyvältä ei vaikuta myöskään talonmies Neilin (Craig Parkinson) osoittama koiramainen ihailu tai yökerhossa lipevästi lähestyvä Harold (Anthony Mackie). Osa uhista osoittautuu turhiksi ja korostaa onnen merkitystä ja ihmisten yllättävää kykyä sympatiaan. Osa konkretisoituu. Myötä- ja vastoinkäymisissä hyörii mukana homsantuu Marilyn (Sally Hawkins), joka haaveilee tanssijan urasta.

Pääosaa esittävä Liya Kebede (The Good Shepherd, 2006 ja Lord of War, 2005) on roolissaan sopivan herkkä ja honkkeli muuntautuen hienosti tarinankulun edellyttämällä tavalla. Myös gasellimaisen, itsevarman aikuisen Warisin sisällä tuntuu elävän Soraya Omar-Scegon esittämä pieni tyttö.

Tällä kertaa myös Sally Hawkins pääsee hyödyntämään vatkulimaista olemustaan ja koomikon taitojaan hieman sofistikoituneemmalla tavalla kuin ärsyttävässä Happy-Go-Lucky -elokuvassa (2008), vaikka henkilöhahmon tietyt samankaltaisuudet herättivät aluksi inhon väristyksiä. Kettuilun jalo taito ja rehellinen sydämellisyys tuntuvat istuvan hahmossa riemastuttavasti rinnakkain. Juliet Stevenson esittää osaavasti mallimamma Lucindaa, tämän elokuvan Janice Dickinsonia, jonka tylyttävä ulosanti on ajoitettu sulamaan taktisissa kohdissa.

Martin Todsharown elokuvaan säveltämä musiikki ansaitsee ehdottomasti erityisen maininnan. Kokenut saksalainen on luonut elokuvaan voimakkaan teeman, joka siivittää päähenkilön askelta kuivasta autiomaasta aina hohdokkaille catwalkeille ja YK:n puhujankorokkeelle asti. Selkeästi tunnistettava, iskevä, muttei pompöösi suuren orkesterin tuottama tunnusmusiikki nousee mieleen vielä elokuvan jälkeenkin. Muutenkin soundtrack on onnistunut hyödyntäen vuoroin jytisevää yökerhomusiikkia ja herkkiä piano-osuuksia.

DVD:Future Film on kiitettävästi panostanut elokuvan dvd-julkaisun äänentoistoon (Stereo tai Dolby Digital 5.1) ja kuvaan (anamorfinen laajakuva 1.85:1). Kanavat ovat käytössä sopivassa suhteessa, ja särmikkäästi elokuvan teemamusiikkia toistava ääni tukee osaltaan hienosti elokuvan synnyttämää emotionaalista kokemusta. Kuva on puhdas ja häiriötön. On harmillista, ettei julkaisulla ole lainkaan lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Marjo Eskola