David Hewlett´in ohjaama musta komedia miehestä, joka yrittää hävittää ruumista.
Koira inhimillisyyden mittarina. Ulottuvuudet tiivistetään poeettisesti Michel Houellebecqin muuten kalseassa romaanissa Mahdollinen saari (WSOY 2006): koira opettaa rakastamaan. David Hewlettin esikoisohjausta A Dog’s Breakfast (2007) myydään nimeä ja julistetta myöten koiralla. Beethovenin kaltaisen päätähden sijaan eläin, Mars, on pikemminkin yksittäisen gagin päätepiste. Kuva-ajaltaan se on täydentävä tekijä kuin Eddie TV-sarja Frasierissa.
Kun elokuva julkaistaan tallenteena vasta pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen, hälytyskellot soivat. Se on luultavammin pölyttynyt studion hyllyllä. Halpuus, lavasteiden monotonisuus ja hahmojen vähyys leimaavatkin A Dog’s Breakfastia. Seikka ei ole estänyt viraalimarkkinointia. Koska käsikirjoittaja/ohjaaja David Hewlett on Stargate-sarjan näyttelijä, tulvii netti fanien myyntipuhetta.
Tarina toimisi paremmin teatteriesityksenä. Näyttämönä on omakotitalo maalaiskunnassa. Eletään joulunalusaikaa, vaikka sää muistuttaa suomalaisen kevään siirtymähetkeä syksyksi. Talon omistava Patrick (David Hewlett) on neuroottinen poikamies, yhdistelmä Peep Show’n Markia ja yksityisetsivä Monkia.
Patrickia tulee tapaamaan hänen siskonsa, Marilyn (Kate Hewlett). Kirjaimellisesti kantapäillä hiipii hänen sulhasensa, television avaruusoopperan päätähti Ryan (Paul McGillon). Patrick on kipeän mustasukkainen. Hän yrittää ottaa Ryanin hengiltä suojellakseen siskoansa, mutta Ryan tuleekin taittaneeksi niskansa itse.
Syyllisyyden kiristävä liekaköysi on tuttu dostojevskilainen. Makaaberi meno on lopulta yhtä kauhistuttavaa kuin lasten Goosebumps -kirjasarjassa. Patrick yrittää hävittää haudasta nousevaa ruumista ja näkee painajaisia. Välillä kuvataan koiran tympääntynyttä naamaa. Välillä köyhän miehen Robin Williams, Hewlett, käy sarjatulidialogia siskonsa kanssa, joka on huolissaan kadonneesta Ryanista.
A Dog’s Breakfast on suosionosoitus englantilaiselle komedialle ja myös parodia. Loppukoukun purkamistapa on perinpohjaisuudessaan kuin whodunit-dekkareista, mutta tavoiteltua katarsista ei löydy suurennuslasillakaan. Kerran viitataan Kurosawan samurai-elokuvien kaksintaisteluihin. Ryanin avaruusooppera ivaa sci-fi-sarjojen lainalaisuuksia. Usein ne ovat pelkkää suippokorvien Harlekiinia, roskaa.
Miehen paras ystävä on yllättäen kelausnappi. Hewlettin hullussa ravailussa ja ruumin piilottelussa ei ole tarvittavaa energiaa, vaikka painotus on juuri siinä. Cary Grant saa Arsenikissa ja vanhoissa pitseissä (1944) ladattua yhteen kohtaukseen enemmän vimmaa kuin Hewlett tunnissa. Puhumattakaan Pitkän Jussin majatalon John Cleesestä.
DVD: FS Filmin Suomi-julkaisussa on making of -ekstraa noin 35 minuuttia: “Cooking up” (taustaa), “The Cast” (tekijät kehumassa itseään), “The Shoot” (kuvauspäiväkirja ja anekdootteja) ja “The Film and the Fans” (tekijät kehumassa filmiään). Sävy on lämmin. Kitkaa ei ole, elämä hymyilee, kuvaustiimi on yhtä suurta perhettä, Hewlett on nero. Poistettuja kohtauksia on 5 minuuttia.
Budjetin olemattomuus ei näy hyvälaatuisessa kuvassa (1.78:1) ja äänessä (englanti 5.1, myös espanja ja saksa).
Teksti © 2009 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA