Oscareita sävyttää Harvey Weinsteinin rikoksista alkanut #metoo-liikehdintä.
Yhdeksänkymmentä vuotta täyttävää Oscar-gaalaa juhlittaisiin 4. maaliskuuta taas ylettömän itsensä onnittelun merkeissä, ellei lokakuussa 2017 olisi paljastunut jotain, minkä kaikki jo tiesivät.
Jopa alaa vähän seuraavien kuva Hollywoodin seksuaalipolitiikasta lienee ennen uusia skandaaleja ollut terveen epäluulon, jos samassa silmää iskevän naureskelun sävyttämää. Historiikit viime vuosisadan unelmatehtaasta kertovat myös liejusäiliöstä, jossa esimerkiksi lasten ja nuorten hyväksikäyttö on nähty lähinnä luonnollisena lieveilmiönä. Mutta, vielä viime kesänä huolella vaalittu julkinen konsensus kuului: se oli silloin ja nyt on nyt.
Illuusio murtui syksyllä. Harvey Weinsteiniin liittyvät paljastukset vuosikymmeniä jatkuneista seksuaalirikoksista ja väärinkäytöksistä avasivat tulvaportit. Yllättävintä siinä ei ollut niinkään yhden miehen julkinen salaisuus, kuin se, että nyt niin moni nainen näytti saaneen lopullisesti tarpeekseen. Uhreja ilmoittautui julkisuuteen ensin kymmenittäin, sitten sadoittain. James Toback, Kevin Spacey, Louis C.K. ja moni muu valtaapitävä mies joutui ensi kertaa jonkinlaiseen vastuuseen teoistaan.
Asenneilmapiirin muutos oli todellinen, sillä syytökset vaikuttivat työtilaisuuksiin. Studiot irtisanoutuivat itsesuojeluvaistonsa mukaisesti ainakin pahimmin saastuneiden tekijäbrändien kanssa työskentelystä. Sosiaalinen media saattoi kerrankin edesauttaa oikeuden toteutumista.
Kampanja seksuaalisen ahdistelun kohtaamiseksi levisi myös muille aloille ja maihin. Suomessa asia on toistaiseksi jäänyt lähinnä puheen tasolle. Aika näyttää muutoksen laajemman merkityksen. On selvää, ettei edistys tästä eteenpäin tapahdu omalla painollaan, vaan ainoastaan jatkuvien ponnistelujen kautta. Hollywoodin yläkerroksissa ei taideta kuitenkaan hetkeen palata vanhojen pahojen aikojen tapoihin.
Liberaali Hollywood – Oscar-akatemian muodossa – haluaa varmasti näyttää, ettei viesti ole kaikunut kuuroille korville. Se vahvistaa etenkin Three Billboards Outside Ebbing Missourin mahdollisuuksia. Epätasainen musta draamakomedia kertoo raiskausmurhan vaikutuksesta perheen ja etenkin vahvan äidin elämään. Pääosan Frances McDormand on näillä näkymin illan varmin voittaja, mutta myös parhaan elokuvan palkintoa pidetään hyvin mahdollisena.
Tämän vuoden Oscar-veikkauksemme 10 suuressa kategoriassa perustuu kolmen veikkaajan (Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Aleksi Salonen) tulosten keskiarvoon. Hajaäänet merkitään kuitenkin pöytäkirjaan.
Päivitys 5.3. Veikkauksen tulos oli 9/10. Väärin möhlittiin parhaan elokuvan voittaja, joksi nousi Guillermo del Toron Shape of Water. Lopputuloksissa nähtiin vähän yllätyksiä suhteessa tilastollisten mallien ennusteisiin.
Paras elokuva: Three Billboards Outside Ebbing, Missouri.
Hajaääni: Lady Bird, –AS
Paras ohjaus: Guillermo del Toro (The Shape of Water)
Paras miespääosa: Gary Oldman (Darkest Hour)
Paras naispääosa: Frances McDormand
(Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)
Paras miessivuosa: Sam Rockwell
(Three Billboards Outside Ebbing, Missouri)
Paras naissivuosa: Allison Janney (I, Tonya)
Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Jordan Peele (Get Out).
Hajaääni: Martin McDonagh (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri), –SO
Paras sovitettu käsikirjoitus: James Ivory (Call Me By Your Name)
Paras vieraskielinen elokuva: Fantastinen nainen (Chile)
Paras animaatioelokuva: Coco
Lue myös:
• Pika-arviossa parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaat
• Vuoden parhaat elokuvat 2017
• Palkintokausi: Valvojan selviytymisopas
• Täydellinen lista vuoden 2018 ehdokkaista (Wikipedia)
Teksti: 2018 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA