Turpiin vaan ja onnea

The Raid: Redemption

| ARTIKKELI

Netin viidakkorumpu teki The Raid: Redemptionista yhden vuoden hypetetyimmista elokuvista. Tästä on kyse, kai.

julkaistu 2012-08-27 / päivitetty 08.09. klo 16:04

KUVA 2

The Raid: Redemption (Iko Uwais)
The Raid: Redemption (Iko Uwais) 

KUVA 1

The Raid: Redemption (Iko Uwais)
The Raid: Redemption (Iko Uwais) 

Elokuvan suomalainen dvd- ja blu-ray-laitos julkaistiin 22.8.2012.

Muodollisen klaustrofobinen toiminta- ja martial arts -elokuva The Raid: Redemption (2011) (jatkossa The Raid) tulee Indonesiasta reilun miljoonan dollarin budjetilla. Tästäkin summasta vielä parisensataa tuhatta on sulanut markkinointiin sun muuhun, ei sinänsä elokuvan puitteisiin.

Mikäli The Raid olisi tehty kokonaan lännessä, varat olisivat kai riittäneet kuvausviikkoon, ruokatarjoiluun ja stunttimiesten kipsauksiin. Joten kiittäkäämme meidän ja ”muun maailman” välistä elintasokuilua, tästä elokuvasta ja halvoista lenkkareista.

Pennin venytys itsessään on ollut puheenaihe, ja kai se on jo muuttunut puoliviralliseksi jäänavaajaksi, markkinoinnin iskulauseeksi. Kapea budjetti ei ole estänyt elokuvaa saamasta laajaa kansainvälistä levitystä — ja huomiota.

Walesissa syntyneelle Gareth Evansille The Raid on vasta hänen toinen kokopitkä fiktioelokuvansa. Paraikaa Evansin harteille asetellaan samanlaista genrensä pelastajan ja uudistajan viittaa kuin Alexandre Ajalle Haute Tensionin (2003) jälkeen.

Niin ikään pääosaa esittävä Iko Uwais on samassa tilanteessa kuin thaimaalainen Tony Jaa muutama vuosi sitten. Jostain ilmestyy mies, jota ei tunnu painovoima rasittavan. Aletaan puhua uudesta Bruce Leesta, uudesta Jachie Chanista, uudesta Jet Lista.

Yllätys on sekin, että netin viidakkorummun lisäksi ammattikriitikot ja -arvioijat ovat ottaneet The Raidin kiitellen vastaan. Näyttääkin siltä, että tämä elokuva on potkinut ilmat pihalle myös laskelmoiduilta toistoteoilta, joilla kriitikot ylläpitävät sivistyneen mielikuvaa.

* * *

The Raid on lähes luotisuora konseptielokuva, kuin vaikuttavan videopelin Let’s Play -taltiointi cutsceneineen.

Tai: kuin brutaalit brasilialaiset Tropa De Elite -elokuvat uudelleen tehtynä niin, että juonen kaari pelkistyy yhdeksi geton kujajuoksuksi. Toisena mainittavana erottajana rynnäkkökiväärien luotisarjat saavat rinnalleen turpakosketuksen vastustajaan. Tämä on ihan oikea martial arts -elokuva.

Juonessa poliisin erikoisryhmä hyökkää rähjäiseen kerrostaloon. Tehtävänä on pidättää kuningasroisto, joka vuorostaan yllyttää talon pikkukonnat pistämään kampoihin. Pian paikka muuttuu limaiseksi teurastamoksi.

Juoni etenee kaksilla raiteilla, avautuu kahteen suuntaan, kun tietämättömyyden verhoa pikkuhiljaa raotetaan. Salainen tehtävä kertoo pohjimmiltaan korruptiosta poliisivoimissa. Poliisipamput ovat rikollispomojen käsikassaroita, eittämättä kalliita sellaisia, mutta heidän etujaan nämä palkkasotilaat ajavat.

Sankariksi kasvava rookie-poliisi taas löytää yllättävän ihmisen vihollisen puolelta. En pilaa katselukokemusta kertomalla, kuka hän on ja mitä hän päähahmollemme merkitsee, mutta asetelma on perin juurin klassinen, ellei sitten myyttinen.

Idea monikerroksisesta rakennuksesta, joka on täynnä lampaita odottavia teurastajia, on kuin Punisher: War Zonesta (2008). Siinä kuvio kylläkin pujotellaan läpi vartissa, kun vastustajia niitataan massoittain isoin posauksin.

The Raidissa talossa vietetään valtaosa sen sataminuuttisesta kestosta. Hengenottaminen tarkoittaa useimmiten lähikontaktia, nyrkkiä, jalkaa ja machetea naamariin. Kamppailujen areenoina toimivat kerrostalon kapeat käytävät, rappuset, huoneet, hissit.

Tornitalo miljöönä löytyy tietysti Die Hardista (1988). Yhdenkään modernin toimintaelokuvan on vaikea ohittaa Die Hardia sen ikonisen aseman vuoksi. Se on myös jonkinlainen suunnanmuutos. John McClane ei ole tietoisesti action-elokuvien tilanteisiin hakeutuva supersankari tai terminaattori, vaan newyorkilainen rivikyttä, fantasmaattinen ”tavallinen äijä”, joka löytää itsensä keskeltä ratkaisun vaativia konflikteja.

John Woon Hard Boiledissa (1992) ollaan niin ikään kiipelissä, rosvojen kaappaamassa sairaalassa, josta paetaan aseet paukkuen — ja tarpeettomassa comic reliefissa vastasyntyneet vauvat pelastaen. Woon parhaimman elokuvan väkivalta on käytännössä kung fu -elokuvien väkivaltaa. Tuliaseiden luoteja käytetään kuin nyrkkien iskuja; välillä he kirjaimellisesti tekevät lyömisen eleitä ampuessaan.

Hard Boiledin pyssysankarit eivät liiku stoalaisen tyynesti pudottaakseen kohteensa yhdellä tarkalla laukauksella. He ovat kuin auton käynnistysakkuun kytkettyjä Duracell-pupuja; he liukuvat ja lentävät ja lähes juoksevat pitkin seiniä ja samalla rei’ittivät kaiken eteensä sattuvan.

Viiden sekunnin tiivistyksenä Hard Boiled olisi katkeamaton kakofonia eri ampuma-aseiden äänitehosteita.

* * *

The Raidin juonesta tai sen puutteesta ovat jotkut valittaneet, vaikka hahmot on paremmin alustettu kuin monessa draamaelokuvassa, toimintaelokuvista puhumattakaan.

Esimerkiksi parempaan huomiseen uskova päähahmomme on tulossa isäksi. Siksi hän haluaa niin kovasti selviytyä ehjin nahoin 30-kerroksisesta labyrintista. Hänet myös esitellään kovakuntoisena itsepuolustuslajien harrastajana. Kaikki tarvittava on kerrottu.

En myöskään kaipaa viholliskuvan tilkettä. Rosvojen kuningas on valvontakameroita tuijottava vainoharhainen hullu, joka esittelykohtauksessaan lyö vasaralla ihmistä takaraivoon.

Miksi? Ketä kiinnostaa! Limanuljaskan ainut tehtävä on kantaa kunnialla torsoon piirrettyä kuvainnollista maalitaulua, jotta viimeisen näytöksen pisteammunta olisi puhdistava kokemus.

Pomon oikea käsi taas kärsii Napoleon-kompleksista. Sen sijaan, että hän puristaisi liipaisinta, hän haluaa repiä vastustajansa kappaleiksi. Hänellä on polttava tarve vakuuttaa ja olla vakuuttava, paras nyrkkimestari. Hän on niin itsevarma, että hän antaa tasoitusta.

Mutta miksi? Koska hybrista seuraa nemesis. Koska hän on juonifunktio.

* * *

Mitä tulee skenaariosta johtuvaan toiminnan oikeutukseen, The Raid on dynamiikaltaan kuin zombielokuva. Suljettu ja rajattu tila sekä anonyymiksi hyökyaalloksi redusoitu vihollinen tuovat mieleeni esimerkiksi George A. Romeron Kuolleiden aamunkoiton (1978) perusasetelman. Sekin on hyvin toiminnallinen, kun toiminnan mieltää laveammin esimerkiksi zombilaumoilta karkuun juoksemiseksi tai zombien raivaamiseksi ostoskeskuksesta.

The Raidille hyvä vastakohta on Steven Sodenberghin Haywire (2011), jossa toiminta on näytösluontoisuuden sijaan ”realistista” tai ”funktionaalista”. Kun siinä pääosaa esittävä vapaaottelija Gina Carano vaikkapa potkaisee pahista keskivartaloon, kaikki hänessä — otetussa asennossa, jalan liikeradassa — kertoo, että potkun tarkoitus on murjoa vastustaja toimintakyvyttömään kuntoon potkaisijalleen taloudellisesti.

The Raidissa toiminta on sen sijaan tehty kameraa varten, sitä voisi pitää jopa yhtenä suurena tanssi- tai sirkusesityksenä. Tämä tarkoittaa lyömistä ja potkimista kummallisista tasapainopisteistä, loputtomia iskusarjoja, joihin ei ”oikeasti” saisi ladattua tarvittavaa kaatavaa voimaa ja niin edelleen.

On totta, että sympaattista sankariamme esittävä Iko Uwais on indonesialaisen silat-taistelulajin osaaja ja elokuvan koreografia lainaa tältä lajilta. Jokainen, joka on lukenut yhdenkin The Raidista kirjoitetun virallisen arvion, on kuullut tämän pressimateriaalista kopioidun knoppitiedon.

En kuitenkaan ymmärrä, mitä tällä papukaijamaisella toistolla saavutetaan, varsinkin kun se ärsyttävästi jätetään ilmaan leijumaan, kuin sen vihjailemiseksi, että elokuvassa tapellaan ”oikeassa tappelulajisysteemissä”.

Kai Dolph Lundgrenkin kävi hakkaamassa säkkiä, mutta Rocky IV:n kohdalla tätä tuskin tarjotaan tärisevin käsin todisteena Ivan Dragon lyöntien voimasta.

Teksti 2012: Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Timothy Spall

Mr. Turner

Aleksi Salonen | 18.12.

Timothy Spall loistaa herkkäotteisessa elämäkertaelokuvassa taidemaalari Joseph Turneristä.

Lue lisää »
Örkkejä.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu

Aleksi Salonen | 10.12.

Kirjan loppulukuja pitkitetään suurella taistelulla ja väkinäisellä melodraamalla eli tie vain jatkuu jatkumistaan.

Lue lisää »
Birdman sai 7 Golden Globe -ehdokkuutta

Palkintokausi: 11 viikkoa Oscareihin - Golden Globe- ja SAG-ehdokkaat

Markku Ylipalo | KOLUMNI | 11.12.

Palkintokausi jatkuu, Golden Globe- ja Screen Actors Guild -palkintoehdokkuudet julkistettiin kuluvalla viikolla.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Matthew McConaghey

Interstellar

Aleksi Salonen | 06.11.

Christopher Nolanin kosminen kärsimysnäytelmä on täynnä ankaria valintoja ja henkeäsalpaaviä näkyjä.

Lue lisää »
Anna Odell näyttelee ainoana itseään.

Luokkajuhla

Aleksi Salonen | 06.11.

Anna Odellin esikoisohjaus on notkea metaelokuva paljonpuhutusta aiheesta: koulukiusaamisesta.

Lue lisää »
Örkkejä.

Hobitti – Viiden armeijan taistelu

Aleksi Salonen | 10.12.

Kirjan loppulukuja pitkitetään suurella taistelulla ja väkinäisellä melodraamalla eli tie vain jatkuu jatkumistaan.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Jiro ja Nahoko tuulen pyörteissä.

Tuuli nousee

Aleksi Salonen | DVD | 11.11.

Hayao Miyazakin kypsä myöhäistyö nousee pitkän animaation vuorenhuipulle.

Lue lisää »
Shailene Woodley

Tähtiin kirjoitettu virhe

Kreeta Korhola | Blu-ray | 31.10.

Huippusuositun nuorten romaanin filmatisointi on parasta teinielokuvaa pitkään aikaan.

Lue lisää »
Nicholas Hoult, James McAvoy ja Hugh Jackman

X-Men: Days of Future Past

Kreeta Korhola | Blu-ray | 23.10.

Ryhmä X palaa valkokankaille jo seitsemättä kertaa elokuvassa, joka saattaa olla sarjan tähänastinen huippu.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Seuraa meitä

Seuraa Filmgoeria Facebookissa
Seuraa Filmgoeria Twitterissä
Tilaa Filmgoerin sisältö RSS-syötteenä
Tsekkaa myös toimituksen leikekirja
Filmgoer Youtubessa

PARASTA JUURI NYT


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Antti Honkala

VASTAAVA TOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Marjo Eskola, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer RY 1999–2014
ISSN 1798-7202