Poimintoja 1. Season Film -festivaalilta

Season Film Festival (2013)

| FESTIVAALI

Naiselokuvafestivaalin manttelin heittänyt Season Film Festival toi Helsingin kankaille kevään kiinnostavimpia ensi-iltoja.

julkaistu 2013-04-02 / päivitetty 17.04. klo 22:10

KUVA 4

Muotisarjan Nina
Muotisarjan Nina 

KUVA 3

Muotisarjan Diana Vreeland: The Eye Has to travel
Muotisarjan Diana Vreeland: The Eye Has to travel 

KUVA 2

Ulrich Seidlin Paradise: Faith
Ulrich Seidlin Paradise: Faith 

KUVA 1

Terence Malickin To the Wonder
Terence Malickin To the Wonder 

Nainen vai Artisokan ja sitten napakammin Artisokan nimellä kulkenut elokuvajuhla tunnettiin tänä keväänä ensi kertaa Season Film Festivalina. Yleisemmällä nimellä – turhankin yleisellä – tavoitellaan arvatenkin entistä laajempia yleisöjä viime vuoden runsaan kävijäkasvun vanavesissä.

Linja naiselokuvasta laajentui entisestään Helsingin syksyn vastinparin Rakkautta & Anarkiaan tapaisen, enemmän tai vähemmän vaihtoehtoisen elokuvan festivaalin suuntaan. Sen myötä ohjelmistosta yleiseen levitykseen onkin tulossa ainakin viisi nimikettä: To the Wonder; Yli vuorten; Kon-tiki; Syödä, nukkua, kuolla ja Mitä ikinä haluat.

Kaksinkertaisesta näkyvyydestä hyötyvät sekä levittäjät että festivaali. Se ei ole pahitteeksi, kun itse elokuvat ovat hyviä.

Tässä jutussa on tärppejä ja muita poimintoja 4.-7. huhtikuuta Bio Rexissä ja Maximissa järjestetyltä festivaalilta.

To the Wonder | ohj. Terence Malick | ★★★★ -AS

Mestariohjaaja Terence Malickin nimi herättänee yhä mielipiteitä jakaneen Tree of Lifenkin jälkeen festivaalin suurimman mielenkiinnon.

Jossain määrin luvassa on lisää samaa kuin edeltäjässä, mutta mittakaava on pienempi ja tyyli entistä epätavallisempi.

Ohjaajalta ensi kertaa nykyaikaan sijoittuvan tarinan keskeinen vertaus on rakastuneen parin sekä ihmisen ja Jumalan välinen. Siinä missä pariskunnan (lapsen lailla alati tanssiva Olga Kyrulenko, otosten laitojen hämyiseksi presesenssiksi leikattu Ben Affleck) rakkaus syttyy ja hiipuu, kamppailee pastori (Javier Bardem) Jumalan yhtäkkisen hiljaisuuden kanssa.

Malickin elokuvia katsovan on syytä ymmärtää ainakin kaksi asiaa: Tapahtumat ja keskustelut eivät erityisesti kiinnosta häntä, ne pikemmin hämärtävät olemisen luonnetta. Uskoa heideggerilaisen filosofian läpi tulkitseva ohjaaja näkee olemista pysähtyneisyydessä, sanattomassa vaeltelussa, ihmettelyssä.

Toiseksi Malick ei kerro tarinoita syyn ja seurauksen kautta. Päähenkilöille tapahtuu jotain, mutta miksi jää arvoitukseksi. Tapa voi suututtaa yksilöllisen tekijyyden mallin varaan elokuvakasvatettuja, mutta antamalla sille mahdollisuuden, se voi tuottaa myös voimakasta vapautuksen tunnetta, kun pääsee kuristavista konventioista.

Fraasien, kuva-aiheiden ja teemojen käyttö noudattaa musiikillista logiikkaa; välillä uneliaan seesteisten ja toisteistenkin jaksojen kautta saavutaan suuren intuitiivisen voiman laukaisevaan finaaliin. Viimeinen kuva on paluu alun Mont Saint-Michellille, hetkeen ennen vuorovetten nousua. Se on kuva jännittyneen epätietoisuuden tilasta, jollaisena Malick näkee ihmisen osan.

Paradise: Faith | ohj. Ulrich Seidl | ★★★★ -AS

Arvio tulossa.

A Simple Life | ohj. Ann Hui | ★★★★ -JT

Hongkongilaisen Ann Huin A Simple Lifen piti olla ohjaajaveteraanin uran viimeinen projekti, mutta sen valtava kansainvälinen menestys sai Huin harkitsemaan uudelleen lopettamisaikeitaan. Mestarillinen teos seuraa Amourin tavoin elämän väistämätöntä tosiasiaa: joku päivä me kaikki vanhenemme ja kuolemme.

60 vuotta saman perheen palvelijana työskennellyt Ah Tao (Deannie Yip) saa eräänä päivänä aivoinfarktin ja joutuu sairaalaan. Koko elämänsä Ah Taosta riippuvainen ollut, menestynyt elokuvatuottaja, Roger (Andy Lau), ottaa tehtäväkseen huolehtia pyyteettömästä naisesta, kun tämä päättää muuttaa vanhainkotiin pois Rogerin jaloista.

Tositapahtumiin perustuvan teoksen juuret ovat syvällä aasialaisen kulttuurin arvomaailmassa. Tarina kertoo vanhuksien kunnioittamisesta ja eri sukupolvien välisestä tarpeellisesta yhteistyöstä. Ah Tao ruokkii Rogerin, pesee ja silittää hänen vaatteensa ja pitää paikat siistinä, mutta kun pöydät kääntyvät, tuntee hän syyllisyyttä tuottamastaan vaivasta.

Hui on erinomaisesti luonut valoa synkkään aiheeseen sen realismista tinkimättä. Päähenkilöiden yhdessäolo on luonnollista, mitä tukee kevyt piikittelevä huumori. Yhtenä läpi elokuvan kantavana teemana on ruoka, joka yhdistää sukupolvia niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin.

Syödä, nukkua, kuolla | ohj. Gabriela Pichler | ★★★★ -AS

Esikoisohjaaja Gabriela Pichlerin naturalistinen, lähes dokumentaariselta vaikuttava Syödä, nukkua, kuolla on elämänviipale kaksikymppisen Rasan (erinomainen Nermina Lukac) elämästä.

“Maahanmuuttajataustaisen” tytön vaiheita työkyvyttömyyteen liukuvan isän kanssa seurataan siitä alkaen, kun omat työt vihannespakkaamolla loppuvat laajoihin irtisanomisiin. Elokuvan nimi viittaa protagonistin esittämään kysymykseen: eikö elämältä ole lupa odottaa jotakin enemmän?

Neorealismin perinteitä jatkavan, pienen, humaanin, altavastaajan sankaritarinan hienous on siinä, että pohjimmiltaan se kertoo vaikeassa asemassa ponnistelevasta ihmisestä, ei maahanmuuttajasta. Uutta emansipatorista kuvastoa luova elokuva tuo mieleen myös muutaman vuoden takaisen Profeetan.

Yli vuorten | ohj. Cristian Mungiu | ★★★★ -AS

Etenkin järisyttävän 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää ohjaajana muistettavan Cristian Mungiun Yli vuorten on vähäeleisesti, mutta otteessaan pitävästi kerrottu tarina epätoivoisesta ystävyydestä, köyhyydestä ja uskonnollisen logiikan vaarallisuudesta äärimmäisissä oloissa.

Voichita on muuttanut ortodoksiluostarin jäseneksi voidakseen elää vaatimatonta, mutta Romanian kovalta köyhyydeltä suojattua elämää. Taakse jääneellä ystävällä ja rakastetulla Alinalla ei ole muuta kuin Voichita, joten tämä seuraa perässä saadakseen rakkaansa takaisin. Kun menetyksen kauhun partaalla heiluva Alina ei sopeudu luostariin, eikä saa omaansa, hän ajautuu paheneviin riitoihin luostarin johtajan kanssa.

Kuolemaan johtaneesta tositapahtumasta syntynyt elokuva on parhaimmillaan siinä, miten se valottaa (Romanian) köyhyyttä hedelmällisenä kasvualustana haitallisille harhauskomuksille. Mungiu kuvaa uskottavasti, miten uskonnollisen yhteisön hyväntahtoinen, mutta harhainen ajattelu lipsuu kriisitilanteissa täysin vääriin tekoihin.

Toisen elokuvan hienoista pääosasuorituksista ja samalla näyttelijädebyytin tekevä Cristina Flutur vierailee Season Film Festivalilla.

The Invisible War | ohj. Kirby Dick | ★★★ -AS

Yhdysvaltain asevoimien naissotilaista joka viides joutuu kanssasotilaidensa raiskauksen uhriksi palveluksensa aikana. Dokumentti pyrkii muuttamaan armeijan raiskauksia piilottelevaa ja vähättelevää asenneilmastoa. Kerronta nojaa raiskattujen sotilaiden rohkeasti antamien haastattelujen ja synkkien tilastojen – kuten: raiskauksesta syytetyistä vain viitisen prosenttia saa todellsien rangaistuksen – vuorotteluun.

Patrioottisesti sävytetty dokumentti on selvästi suunnattu kotimaan yleisölle. Puolustusministeri Panetta vaikuttuikin elokuvasta ja teki muutoksia komentoketjun ja armeijan oikeusjärjestelmän suhteeseen.

Näkymätön sota nostaa vakavan epäkohdan esille tavalla, joka jättää vähän kiistelyn varaa. Jatkuvasti sotivalle maalle dokumentti on varmasti tärkeä päänavaus. Tässä hengessä argumentti onkin huolella rakennettu siten, ettei Yhdysvaltain armeijaa instituutiona aseteta kyseenalaiseksi.

Helter Skelter | ohj. Mika Ninagawa | ★★★ -MN

Mika Ninagawan ohjaama Helter Skelter perustuu samannimiseen Kyoko Okazakin piirtämään suosittuun ja palkittuun mangaan. Samoin kuin mangaka Okazakin alkuperäinen tuotanto myös elokuva rikkoo selkeitä genrerajoja. Elementtejä on niin draamasta, eroottisesta trilleristä, kauhusta kuin satiiristakin.

Tarinan keskeinen hahmo on nukkemainen Lilico (Erika Sawajiri), julkisuuden ja suosion huipulla paistatteleva superjulkkis, jonka kauneuden takana piilee jotain muuta, kuin geenit ja mallimaailman raadolliset laihdutusmenetelmät. Konstruoitu ulkokuori on kuitenkin säilytettävä hinnalla millä hyvänsä.

Peilit ja oikea tai kuviteltu yleisö ovat Lilicolle koko ajan läsnä. Omaa kuvajaista heijastavat sekä pinnat että ihmisten reaktiot. Elokuvan kuluessa kulissit kaatuvat eskaloituvassa tahdissa tuoden sisäisen kaaoksen ja rumuuden näkyväksi. Halujen ja ihailun kohde alennetaan perverssillä tavalla kasvottomien massojen sylkykupiksi.

Elokuva on visuaalisesti mielenkiintoinen, eikä vähiten varmasti siksi, että ohjaaja Ninagawa on muoti- ja mainosalalla loistavan uran luonut valokuvaaja. Värien korostunut käyttö on yksi keskeisimmistä elementeistä sekä symboliikaltaan (esimerkiksi Lilicon korostuneen erotisoitu punaisena hehkuva koti) että vedoten ärsykkeellisesti katsojan mielikuviin elämänkokoisesta barbie-leikistä, jossa hahmo elää joka päivä uutta roolia värikkäine muotiluomuksineen ja epäaitoine poseerauksineen.

Helter Skelterin suurin kompastuskivi on se, että elokuva tuntuu aivan liian pitkältä. Samoja teemoja ja reaktioita lähes maanisesti toistavat kohtaukset sopivatkin paremmin sarjakuvaan, jossa palataan viikko toisensa jälkeen saman hahmon äärelle. Elokuvassa tyylittely ja sadomasokistiset shokkiefektit vanhenevat nopeasti. Pienen inflaation kärsivät myös usean hahmon suulla puhutut filosofiset ja moraaliset pohdinnot.

Mourning Sun Motel | ohj. Paola Suhonen: | ★★★ -MN

Estetiikan, katoavaisuuden ja kuoleman tematiikkaa sivuaa myös Paola Suhosen lyhytelokuva Mourning Sun Motel. Paikannus historian ja nykyisyyden välille ja pikakelattu valikoima Suhosen kevyitä ja kauniita Ivana Helsinki -merkin kevät-kesä 2013 -malliston luomuksia lähes liikkumattomien mallien päällä saavat aikaan hetkellisyyden tunteen.

Surumielisen ambient-musiikin ja pysähtyneisyyden ansiosta auringonpimennys ja maailmanlopun odotus paimiolaisessa motellissa kesällä 74 vuotta sitten tulevat vahvoina mielikuvina läpi. Iloiset ja värikkäät kuosit toimivat kontrastina vakavan ja pessimistisen mentaliteetin ja kovakasvoisuuden kanssa kutitellen synkkää suomalaista huumorintajua.

Mitä ikinä haluat | ohj. Philippe Lioret | ★★★ -AS

Ajankohtaisesti pikavippien, lainan, rahatalouden mädännäisyyksien ja EU:n markkinakeskeisyyden inhimillisiin kustannuksiin linkittyvä draama seuraa kuolemansairastuvan perheellisen tuomarin Clairen (Marie Gillain) ja vanhemman kollegan (ohjaajan vakiotyöpari, karhean surusilmäinen Vincent Lindon) oikeuskamppailua velkakierteeseen joutuneen nuoren äidin, lasten yhteisestä koulusta tutun Célinen puolesta.

Aihe on limitetty niin syvälle ja pienissä erin henkilödraamaan, että se tahtoo jäädä hieman toissijaiseksi. Tavallisemmassakin puolessakin on silti raikasta hienovaraisuutta: pääosaparin suhteen laatua ei lokeroida ja kuolevan kaikkivoipainen suunnitelma tehdä Célinestä itselleen seuraaja äitinä ja puolisona tuodaan ilmi hyvin valituin, koskettavinkin elein.

Kon-Tiki | ohj. Joachim Rønning & Espen Sandberg | ★★ -AS

Festivaalin kaupallisinta laitaa oleva Kon-Tiki kuvaa norjalaisen seikkailijan Thor Heyardahlin vuonna 1947 tekemää lauttaretkeä Atlantin ylin. Hollywoodista kerronnan elkeensä napannut eskapistinen purjehdusjännäri on kuvaus-, leikkaus ja ääniteknisesti korkealaatuinen työnäyte, joka kuitenkin tavoittaa avomeren karunkauniin eristyneisyyden ja vaaran vain hetkittäin.

Hollywood-tyylilajissaan Kon-Tiki on klassinen, mikä heijastuu myönteisesti usein umpisurkeiden, ihmiskosketuksen menettäiden nykyverrokkien rinnalla. Hahmojen tietystä pelkistyneisyydestä huolimatta kuusihenkisen miehistön sisäiset jännitteet kantavat kerrontaa. Suhde vaimoon ja lapsiin on kliseisemmin kuvattu ja turha kompromissi.

Kon-Tiki on mukava, mutta liian mukava päästäkseen ihon alle. Hagiografisen kuvan sijaan olisi mielellään tavannut sen itsekkään, omahyväisen Heyardahlin, josta dialogissakin on maininta. Ei tällaisia retkiä tehdä pepsodent-hymy naamalla.

Elokuvia arvioivat Marjo Naumi (MN), Aleksi Salonen (AS) ja Jussi Toivola (JT).

Seuraa meitä

PINNALLA

Mahershala Ali ja Viggo Mortensen

Green Book

| 18.01.

Hassu, siirappinen tie-elokuva rasismin voittamisesta ei ole erityisen hyvä konsepti, mutta Oscar-voittaja se on.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »
Annihilation, Natalie Portman

Vuoden parhaat 2018

| ELOKUVAVUOSI | 22.02.

Oscareiden aikaan on kätevää muistella viime vuoden parhaita elokuvia ja sarjoja.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan

Kaksi kuningatarta

| 31.01.

Kaksi kuningatarta, yksi saari, sama viesti: pää poikki, faktoista viis! Robbie ja Ronan ylevöittävät tunkkaista periodidraamaa.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saoirse Ronan ja Billy Howle

Rannalla

| DVD | 01.02.

Jo Pink Floyd sen tiesi: Ripustautuminen hiljaiseen epätoivoon on englantilainen tapa.

Lue lisää »
Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
John David Washington ja Adam Driver

BlacKKKlansman

| Blu-ray | 01.02.

Spike Leen Oscar-ehdokkaaksi nostettu musta komedia kommentoi rasistisen vihan nykytilaa.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202