She's Got You High: 500 Days of Summer

(500) Days of Summer

| ARTIKKELI

Katkeransuloinen 500 Days of Summer lukeutuu 2000-luvun parhaimpiin romanttisiin komedioihin. Tässä syyt miksi.

julkaistu 2014-06-22 / päivitetty 25.06. klo 15:03

KUVA 4

Joseph Gordon-Levitt ja Zooey Deschanel
Joseph Gordon-Levitt ja Zooey Deschanel 

KUVA 3

Summer on maaninen vapaasielu
Summer on maaninen vapaasielu 

KUVA 2

Odotukset/todellisuus
Odotukset/todellisuus 

KUVA 1

Poika rakastuu, tyttö ei.
Poika rakastuu, tyttö ei. 

Tätä nykyä paremmin Hämähäkkimiehen uudelleenfilmatisoinnista tunnetun Marc Webbin kultakimpale on yhä viiden vuoden takainen 500 Days of Summer. Oli kyseessä sitten elokuvan teemoja täydellisesti tukeva ääniraita, romkomin teknisesti vaikuttavat kohtaukset tai allekirjoittaneen (ja varmasti monen muun) elämänkokemuksia peilaava tarina, on 500 Days of Summeria vaikea sivuuttaa, kun arvioin 2000-luvun parhaita romanttisia komedioita – kilpailun heikosta tasosta riippumatta.

Tuttu kaava ja sukupuoliroolit

Yksi suurimmista ennakkoluuloista, joita miehet joutuvat nykypäivänä kohtaamaan on ajatus heidän luonnollisesta pakkomielteestään seksiin (iik, kauheeta!). Sukupuoliroolit ovat vähitellen tasaantuneet ja naiset ottaneet suurempaa roolia keskusteltaessa avoimesti seksistä. Vielä 90-luvun alun valtamediassa sitä pidettiin enemmän tai vähemmän tabuna, jonka jälkeen ohjelmat kuten Sinkkuelämää ovat palvelleet topikin jäänmurtajana. Sittemmin useammat naishahmot elokuvissa ja tv-sarjoissa ovat nostaneet seksikeskustelun julkiselle foorumille.

Kun taas puhutaan rakastumisesta, ovat miesten roolit valkokankaalla usein todellista elämää kapeampia. Voiko mies muka rakastua naiseen pelkällä tunnepohjalla? 500 Days of Summerin kaava on tuttu, joskin pienellä juonenkäänteellä: poika tapaa tytön, poika rakastuu, mutta kuinkas ollakaan, tyttö ei rakastu. Miehen perspektiivistä kerrottu tarina kiistää heti kättelyssä olevansa rakkaustarina, koska, kieli poskessa, vanhoja tapoja kunnioittaen, eihän kyseessä voi olla rakkaustarina, jos nainen ei rakastu.

Maaninen vapaasielu

Positiivisesta vastaanotosta huolimatta elokuva on aiheuttanut myös kiivasta ärtymystä. Zooey Deschanelin esittämää Summeria pidetään ääriesimerkkinä “maanisen vapaasielun” arkkityypistä (Manic Pixie Dream Girl), jonka tarkoitus ei ole kehittyä ainutlaatuiseksi hahmoksi, vaan ainoastaan auttaa miesprotagonistin muutos parempaan. Arkkityyppi on romantikon fantasia, jonka positiivinen elämänasenne, eksentrinen pukeutuminen ja populaarikulttuurista poikkeava musiikkimaku tekevät tästä “täydellisen naisen”.

Kun Summer ei antaudu Tomin (Joseph Gordon-Levitt) rakkaudelle tämän kosiskeluista huolimatta, protagonistin mielikuva täydellisestä naisesta muuttuu, ja yksittäiset piirteet naisessa – jotka vielä elokuvan alussa olivat positiivisia – ovat nyt negatiivisia. Feministit ovat kutsuneet elokuvaa muun muassa seksistiseksi. Väitös on ongelmallinen, sillä Summerin itsenäinen hahmo on ollut alusta asti rehellinen suhteen pelisäännöistä. Sukupuoliroolien kääntäminen tekee samaistumisesta helppoa: sukupuolesta riippumatta, katsoja voi nähdä itsensä Tomina tai Summerina.

Myöskään elokuvassa esiintyvää tanssikohtausta ei kaikkialla otettu vastaan myönteisesti. Onhan mies joka julistaa onnellisuuttaan “saamisen” jälkeen tehnyt selkeän ylilyönnin. Läpi elokuvan esiintyvää ironista sävyä ei kuitenkaan tule aliarvioida.

Tekninen omaperäisyys

500 Days of Summerin kaava on klassinen romanttiselle komedialle. Hollywood-romkom muuttaa harvoin mitään estetiikan saralla, joka erottaa huomattavasti kunnianhimoisemman 500 Daysin genren massasta. Webb käy esimerkiksi läpi Tomin tunnetilan muutoksia eri taiteilijoiden näkemyksillä, joista yksi muun muassa juhlistaa Bergmanin Seitsemättä sinettiä ja Personaa.

Episodimainen rakenne pitää katsojan niin emotionaalisesti kuin älyllisestikin valppaana, vaikka elokuvan loppu paljastetaan heti alussa. Hyppivä aikajana käy läpi Tomin ja Summerin suhteen eri vaiheita, joka hiljalleen paljastaa vuoristoratamaisen suhteen haavoittuvaisuuden. Myös raksuttavien päivien väripaletti osoittaa protagonistin tunnetilan.

Elokuvan vaikuttavin kohtaus on kuitenkin lopun montaasi. Regina Spektorin musiikin tahtiin keskeltä kahteen osaan halkaistu kuva seuraa kuinka Tomin odotukset kohtaavat todellisuuden. Yksinkertainen, mutta sielua raastava tehokeino (Kuleshovin efektin avuin) toimii ihmisluonteen naivismin vuoksi; olemme kaikki jossain vaiheessa elämää kohdanneet epärealistisia odotuksia ja sitä kautta kokeneet karvaita pettymyksiä. Siitä emme voi syyttää ketään muuta kuin itseämme.

Teksti: 2014 Jussi Toivola

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202