Rakkautta ja Anarkiaa 2015

Helsinki International Film Festival 2015 (2015)

| FESTIVAALI

R&A keräsi tänä vuonna 61 tuhatta katsojaa. 190 elokuvasta tässä arvioituna joitakin.

julkaistu 2015-09-28 / päivitetty 28.09. klo 18:06

KUVA 3

Justin Simien: Dear White People
Justin Simien: Dear White People 

KUVA 2

Mohsen Makhmalbaf: The President
Mohsen Makhmalbaf: The President 

KUVA 1

Bruno Dumont: Li'l Quinquin
Bruno Dumont: Li'l Quinquin 

Rakkautta ja Anarkiaa täytti 28 eli sen on jo liian myöhäistä kuolla muodikas rock-kuolema. Huonoja vitsejä ei ole enempää, mutta hyviä elokuvia kertyi plakkariin paljon.

Lista on jaoteltu huippuihin, hyviin ja välttäviin.

Päivitetty 28.9. Tähtiarvioita 31 kpl.

Huiput

Hsiao-Hsien Hou: The Assassin | ★★★★★

Taiwanilaismestari Hou Hsiao-Hsien tekee yhä täysin omalakista elokuvaa, vaikka Assassin onkin näennäisesti wuxiaa.

Kerronnan rytmi on äärimmäisen hidas, vaikutukseltaan hypnoottinen tai nukuttava tai jotain siltä väliltä. Kuten Abbas Kiarostami on todennut, raukea unitila voi olla elokuvalle erinomainen saavutus.

The Assassin ei ole eskapismia vaan vaipumista Hou Hsiao-Hsienin uneen.

Joachim Trier: Louder than Bombs | ★★★★★

Oslo, August 31st -draamasta parhaiten tunnettu, harvakseltaan ohjaava Joachim Trier rakentaa Louder than Bombsissa tunteellisen mysteerin, joka aukeaa perheen kahden pojan ja isän selvitellessä kuolleen sotakuvaajaäidin jäämistöä.

Aikatasoissa intuitiivisellä herkkyydellä liikkuva kerronta syttyy pääosien (mm. Eisenberg, Byrne, Huppert, Strathairn ja Conrad Reed) avoimista roolisuorituksista ja ohjaajan uneliaanpehmeästä, psykologisesti tarkkanäköisestä käsikirjoituksesta (Trier ja Eskil Vogt). Blindin (2014) ohjaaja–käsikirjoittaja Vogt lisää Tierin tyyliin kelpo annoksen äkkiväärää huumoria.

Jacques Audiard: Dheepan | ★★★★★

Audiard rakentaa nyt aasialaismaahanmuuttajien sankarimyyttiä, kun Profeetta (2009) oli arabitaustaisten ranskalaisnuorten verinen yhteiskunnallinen kasvukertomus.

Sankaruutta osoittaa yhä enemmän kyky arkielämän ja sopeutumisen järjestämiseen karussa, ruutitynnyrimäisessä ranskalaislähiössä. Päähenkilöinä on sotaa pakeneva “perhe”, isä, äiti ja tytär, joka tosiasiassa tuntee toisensa vasta Sri Lankan pakolaislaivasta.

Audiard on yhä mestari arjen pienten ongelmien ja voittojen realistisena, tyydyttävänä kuvaajana, mutta erottuu lajin muista taitureista välähtelevällä visuaalisella neroudella ja väkivallan yhteiskuntahistoriallisen painolastin ohittamattomuuden ymmärtäjänä. Menneisyyttä ei taaskaan voi jättää taakseen ilman veriuhria.

Bruno Dumont: Pikku Quinquin | ★★★★★

Hyppy komediaan on tylyjen, selittämättömien draamojen ohjaaja Dumontille niin luonteva, ettei se jälkikäteen vaikuta ollenkaan yllättävältä.

Uneliaan ranskalaiskylän mikrokosmos tärisee, kun lähitienoolta löytyy silvottuja ihmisruumiita, kahden lehmän vatsasta.

Poliisit ovat vähän kuin Dupont ja Dupond, päähenkilö pikku Quinquin rasavilli kuin Vaahteramäen Eemeli. Huumori on ilkikurisen omalakista ja sen rinnalla kulkee kylän elämä, haikeankoomisena draamana. Mieleen tulee myös Roy Andersson, joskin Dumont kuvaa yhä tutun komeasti ja jylhästi.

Denis Villeneuve: Sicario | ★★★★★

Sicariossa ei ole erityisen paljon juonta. Pikemmin se on äkkisukellus Meksikon huumesodan altaan syvään päähän, suoraan keskelle kokemusta. Nouseva FBI:n kenttäagentti (Emily Blunt) imaistaan erikoistehtävässä rajan toiselle puolen.

Operaatiota vetävät puolustusministeriön hämärämiehet (Josh Brolin, Benicio del Toro) naureskelevat kolttosilleen, kuten tulitaistelulle Meksikon rajalla, vesikidutukselle ja rikollisten pikkumiljoonien livauttamiselle järjestelmän läpi.

Valtavirtaisesti, mutta kuvallisesti tinkimättä kerrottu Sicario laittaa idealistisen naispäähenkilön vastakohdaksi “tulosta tekevät” väkivaltaiset miehet. Katsojalta kysytään, missä kohtaa moraalista liukumäkeä alkaa lähtö kaduttaa, vai alkaako.

Villeneuven episodimaisen elokuvan ydintä ovat pitkitetyt, intensiiviset toimintajaksot. Ne perustuvat ennen kaikkea jännitteen kasvattamiseen ja ylläpitöön, eivätkä niinkään suoraan toimintaan. Siinä on tietysti tuokiokuva elämästä huumesodan varjossa.

Paolo Sorrentino: Youth | ★★★

Vain tähdet.

Peter von Bagh: Sosialismi | ★★★★

Vain tähdet.

Anton Corbijn: Life | ★★★★

Vain tähdet.

Michel Franco: Chronic | ★★★★

Maneerisuuteen myöhemmissä rooleissaan toisinaan lipsunut Tim Roth on kaikkea muuta kotihoitajakuvauksessa Chronic. Rothin hahmon kautta seurataan kuolemansairaiden potilaiden elämää.

Mitä arvoa on näillä ihmispuolikkailla? Päähenkilö on vimmaisesti heidän puolellaan, jotenkin pakkomielteisesti, vaikkei mitään erityistä syytä näy. Se ajaa hänet ongelmiin omaisten kanssa, joilla on oma käsityksensä siitä, kuinka “arvokkaasti” kuolema pitäis kohdata.

Haneken loistava Amour on selvä vertailukohta. Michael Franco ohjaa samaan tapaan tyynesti selittelemättä. Chronicin lempeässä koomisuudessa on hieman maanläheistä toivoa, siinä missä Haneken katse hapuilee jo iäisyyteen.

Pablo Larraín: The Club | ★★★★

Katolisen kirkon pedofiliaskandaalia tai kuten The Club sanoo, pedofilista järjestelmää ei ikinä purettu oikeudenmukaisuden näkökulmasta. Tekijät piilotettiin, asiakirjat tuhottiin, ehkä parhaimmassa tilanteessa uhrit lahjottiin hiljaisiksi.

Pienen chileläiskaupungin laidalla on entisten pedofiilipappien viimeinen majapaikka. Epäillyttävä kuolemantapaus tuo kirkon tutkijan paikalle. Ulkopuolinen aikoo sulkea majatalon. Vanhat papit tietysti vastustavat.

The Club on kuvattu tuhruisilla, paljon virheitä tuottavilla linsseillä, sinertävissä väreissä, mikä saa kauniin rantakaupungin näyttämään surkealta maailmanlopun parantolalta. Jokainen hahmo on enemmän tai vähemmän mätä, eikä ketään lopulta kiinnosta uhrien kohtalo, ainakaan niin paljoa, että se menisi kirkon maineen edelle.

Maïwenn: Huuma | ★★★★

Räjähtelevä, eestaas huopaava parisuhdemelodraama Huuma on onneksi tavattoman hauska. Sen takaavat pääosien Emmanuelle Bercot ja Vincent Cassell, jotka ovat molemmat intensiivisessä vireessä sekä ohjaaja Maïwennin ja Etienne Comarin riehakkaan leikkisä dialogi.

Elokuvan huumori näytti menevän hieman ohi festivaalin suomalaisyleisölta. Sopii siis kenties vain ranskalaisen komedian ystäville, joille Huuman nokkela, avoin ja pröystäilevä tyyli voi kuitenkin edustaa eurooppalaisen elokuvan sammumatonta elämäniloa puhtaimmillaan.

Mohsen Makhmalbaf: The President | ★★★★

Vain tähdet.

Justin Simien: Dear White People | ★★★★

Vain tähdet.

Hiromasa Yonebayashi: Marnie – tyttö ikkunassa | ★★★★

Vain tähdet.

Alex Gibney Going Clear: Scientology and the Prison of Belief | ★★★★

Vain tähdet.

Hyvät

Apitchatpong Weerasethakul : Cemetary of Splendour | ★★★

Vain tähdet.

Bill Condon : Mr. Holmes | ★★★

Vain tähdet.

Chung Lee : The Laundryman | ★★★

Vain tähdet.

Alexander Dunn : 808 | ★★★

Vain tähdet.

Tero Vuori: Konesielu | ★★★

Vain tähdet.

Matteo Garrone: Tale of Tales | ★★★

Vain tähdet.

James Ponsoldt: The End of the Tour | ★★★

Vain tähdet.

Giorgio Lanthimos: The Lobster | ★★★

Vain tähdet.

Joonas Berghäll: Äidin toive | ★★★

Vain tähdet.

Keiichi Hara: Miss Hokusai | ★★★

Vain tähdet.

Peter Strickland: The Duke of Burgundy | ★★★

Festivaalin toinen BDSM-aiheinen elokuva tekee kunniaa 70-luvun eurooppalaisen pehmopornon visuaalisesti kunnianhimoiselle työparille Jesús Francolle ja Jean Rollinille. The Duke of Burgundy onkin täysin poikkeavan näköinen, säkenöivä erikoislähikuvien, heijastumien ja vääristymien kaleidoskooppi. Kuvanlaadussa on pyritty 70-luvun elokuvavälineistön persoonalliseen epätäsmällisyyteen.

Kerronnan toisteinen rakenne kopioi naispääparin (Sidse Babett Knudsen ja Chiara d’Anna) seksuaalisten rituaalien rytmiikkaa. The Duke of Burgundy on hyvä vaihtoehto 50 Shades of Greyn kömpelölle väärinymmärrykselle fetisistisestä seksistä. Stricklandin (Berberian Sound Studio, Katalin Vargan) uusin homage-työ jäi minulle silti aika etäiseksi tyylileikiksi.

Alex Ross Perry: Listen Up Philip | ★★★

Vain tähdet.

Michael Madsen: Vierailu | ★★★

Vain tähdet.

Välttävät

Lina Mannheimer: La cérémonie | ★★

La cérémonie haastattelee Ranskan kuuluisimman dominan Catherine Robbe-Grillet’tä ja tämän ihailijoita. BDSM-aiheelleen uskollisen harras dokumentti vaihtelee tyyliteltyjen dramatisaatioiden ja haastateltavien pitkien monologien välillä. Seksin ja vallan suhdetta ruotivan keskustelun kiinnostavat palat olisi hyvin voitu tiivistää lyhytelokuvan mittaan.

Mark Noonan: You’re Ugly Too | ★★

My Weekend with Littlefinger. Oman fanikulttuurinsa Game of Thronesin Littlefingerinä luonut Aidan Gillen viheltelee menemään “hyvänmielen draamakomediassa”, joka kerää kaikki indie-elokuvan kliseet aikajanalleen. You’re Ugly Too on elokuva, jonka seniili luokanopettaja haluaisi näyttää palkintona pienille oppilailleen.

Mark Hartley: Electric Boogaloo: The Wild, Untold Story of Cannon Films | ★★

Kiinnostava taustamateriaali Cannon Flmsin synnystä ja huippuvuosista saa Mark Hartleyn käsissä television viihdedokumenttimaisen lempeän käsittelyn: selkääntaputtelua ja anekdotteeja. Kohteen anarkismista ei ole dokumentissa merkkejä.

Lue myös aiemmat Rakkautta & Anarkiaa -raporttimme:

Kuva 1 (Li’l Quinquin): 3B Productions, Arte France, Pictanovo Nord-Pas-de-Calais, Région Nord-Pas-de-Calais, Le Fresnoy Studio National des Arts Contemporains, CNC, Cofinova 10, TV5 Monde
Kuva 2 (The President): 20 Steps Productions, Creativity Capital, Film and Music Entertainment
Kuva 3 (Dear White People): Code Red, Duly Noted, Homegrown Pictures

Teksti: 2015 Aleksi Salonen

Seuraa meitä

PINNALLA

Mahershala Ali ja Viggo Mortensen

Green Book

| 18.01.

Hassu, siirappinen tie-elokuva rasismin voittamisesta ei ole erityisen hyvä konsepti.

Lue lisää »
Clint Eastwood

The Mule

| 15.01.

Uusi alku vai viimeinen suora? Menneen maailman haurastunut hortonomi vaihtaa vararikossa puutarhapuolelta huumehommiin.

Lue lisää »
Lily Franky ja Kairi Jyo

Shoplifters - perhesalaisuuksia

| 27.12.

Varasteleva perhe pysyy yhdessä – japanilainen löytöperhedraama rikoksesta ja rakkaudesta kukoistaa kutsuvassa kurjuudessa.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Dakota Johnson, Anne-Lise Brevers, Mia Goth ja Majon Van der Schot

Suspiria

| 20.11.

Giallon mestariteoksen kuulaaksi kuviteltu oopiumuni pitelee rikkinäistä peiliä menneisyyttään työstävän kansan kasvojen edessä.

Lue lisää »
Matthias Schoenaerts ja Léa Seydoux

Kursk

| 14.12.

Sukellusveneonnettomuuden uhreja ja omaisia muistavassa tuomionluvussa syytettyinä seisovat sydämettömät sedät.

Lue lisää »
Michael B. Jordan ja Sylvester Stallone

Creed II

| 28.11.

Läski tummuu ja sydän turpoaa uuden sukupolven Rocky/Drago-revanssissa isien korkeammaksi kunniaksi.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saksanhirvet

Kosketuksissa

| DVD | 08.12.

Metafyysinen rakkaustarina teurastamossa ja unissa toisiaan etsivistä sieluista dominoi Berliinin elokuvajuhlia vuonna 2017.

Lue lisää »
Kurt Russell

The Christmas Chronicles

| Netflix | 10.12.

Ho ho ho ja hehkuviiniä pullo! Kurt Russellin valkoparta cowboy-ukki palauttaa uskon jouluun hyperglykeemisessä sesonkiseikkailussa.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202