Alaston lounas: Vuori kuorittuja naamareita

Raising Cain

| KOLUMNI

Hienoja makupaloja, hienoja sitaatteja. Brian De Palman Raising Cain on niin metaa, että se on yksi pitkä déjà vu -tila.

julkaistu 2012-09-17 / päivitetty 26.10. klo 18:06

KUVA 2

Meet the new boss / Same as the old boss
Meet the new boss / Same as the old boss 

KUVA 1

"Se on kuin runoutta, ne rimmaavat." - George  Lucas
"Se on kuin runoutta, ne rimmaavat." - George Lucas 

Alaston lounas on sarja tekstisirpaleita. Jack Keroaucin luoman käsitteen teki tunnetuksi William S. Burroughs samannimisellä romaanillaan: “Se tarkoittaa täsmälleen sitä mitä sanat ilmaisevat: ALASTONTA Lounasta — jäätynyttä hetkeä jolloin jokainen näkee mitä on minkin haarukan päässä.” Tästä eetos.

1.

60-luvulla syntynyt termi ”filmihullu” on suomalainen vastine kai alun perin ranskalaiselle termille ”cinéphilie”, elokuvan rakastaja. Lisäksi filmihullussa, josta pidän enemmän kuin tylsästä cinefiilistä taikka cineastesta, englannoksista, näkyy vuoden 1968 tapahtumat, Euroopan Uusi Hullu Vuosi.

Kai nyt jokainen voi sanoa olevansa jonkin merkittävän asian rakastaja, ”fiili”, mutta että hullu? Samassa hengessä filosofian, järjen rakastamisen, voisi kääntää älyhoiksi. Sokrates olisi taatusti ylpeä.

En ole varma syntyikö ensiksi käsite filmihullu vai synnyttikö sen vuonna 1968 perustettu Filmihullu-lehti. Jonkun numeron pääkirjoituksessa Peter von Bagh kuitenkin kutsuu filmihulluudeksi sitä, että referenssipohjana on elokuvataiteen koko satavuotinen historia.

Tämä ”hulluus” on elokuva-asiantuntijuutta ilman lomittajia. Filmihulluohjaajien — poikkeuksetta sellaisiksi elokuvakritiikin mullistaneet ranskalaiset kasvoivat — töissä elokuvat käyvät pakonomaista dialogia toisten elokuvien kanssa. Mistä päästäänkin Brian De Palmaan, mutta ei kovin pitkälle.

De Palmasta tiedän varmasti vain sen pinnallisen tölväisyn, että häntä pidetään Alfred Hitchcockin teknisten, temaattisten kuvallisten ja äänellisten motiivien keräilijänä ja kierrättäjänä — tai niin hyvänä varkaana, ettei hän ole päätynyt toteemipaalun väärälle puolelle.

Ellei halua lainata Picassoa ja jatkaa sillä, että paras taide syntyy varastamalla, Hitchcock-varianssit tekevät De Palmasta filmihullun eli ohjaajan, joka on ohjaaja rakkaudesta elokuvataiteeseen.

De Palman kohdalla metodi on synnyttänyt ulospäin suuntautuneita populaarikulttuurin helmiä (muun muassa Scarface – Arpinaama, Vaarallinen tehtävä), ranskalaisen uuden aallon ykkösmiehityksen kohdalla taas jo kanonisoitua ja siksi museoitunutta korkeakulttuuria asiaan vihkiytyneille.

2.

Raising Cainissa (1991), josta käytän käännöksen Kahdet kasvot sijaan alkuperäisnimeä, De Palma meni rakenneleikissään ja emulaatiossaan niin pitkälle, että hän alkoi jo parodioida itseään. Tämä sopiikin elokuvaan, joka käsittelee jakautunutta persoonaa. Lieneekö De Palmalla etiäisenä Hitch?

Raising Cainin ehkä huvittavin piirre nykykatsojalle on se, että pääosaa esittää tilannekomediasta Kolmas kivi auringosta tunnettu John Lithgow. Siis se pitkä kaljuuntunut mies, jolla on sympaattiset kasvot ja lyömätön komiikan taju ja ajoitus.

Lithgow on mieleltään pirstoutunut lastenpsykiatri Carter, jonka sivupersoonat heräävät henkiin. Siinä missä Carter on nössö perheenisä, eräs sivupersoona Cain, ”veli”, on nahkatakkiin pukeutunut kova jätkä.

Lithgow vaihtaa rekisteriä fantastisesti, vaikka tuokin koko ajan mieleen Kolmas kivi auringosta -sarjan idean. Siinä hän on maan päälle lähetetty avaruusolento, tarkkailija, joka yrittää mennä läpi aidosta ihmisestä.

Kasassa on nopeasti hitchcockilainen lumipallo murhia, kaappauksia ja parisuhdepetoksia, kun Carterin hullu norjalainen isäukko, maineikas psykiatri hänkin, ilmaantuu paikalle ja vaatii pikkulapsia viedäkseen heidät koekaniineiksi Norjaan.

3.

Elokuvan kliimaksi on Panssarilaiva Potemkinin Odessan portaiden, varmasti tunnetuimman montaasin, homage. Porraskohtauksen De Palma varioi jo Lahjomattomissa (1987), mikä sittemmin siirrettiin juuri tuossa muodossa parodisena sitaattina kolmanteen Mies ja alaston ase -elokuvaan.

Porraskohtauksen (De Palman tai Eisensteinin) idea on yksinkertaisimmillaan siinä, että monimutkainen tilanne — kuten iso verilöyly — kuvataan ja kootaan tila- ja aikasuhteessa sekä syy- ja seuraussuhteessa selkeäksi kokonaisuudeksi. Verilöylystä yritetään poimia kaikki aseen latauksesta päähän ammuttuun muoriin. Ohjaus on osallistuvaa; leikkauspöydällä luodaan uusia kytköksiä.

Raising Cainin ”Odessan portaissa” parikerroksinen motelli on kuin monimutkainen kone, jonka rattaita näyttelijät ovat. Samaan aikaan seurataan useaa hahmoa menettämättä mitään oleellista: kidnappaajaa ja hätääntynyttä äitiä, poistuvaa puukottajaa, putoavaa lasta, pelastajaa…

Raising Cainin ilmeisimmät Hitchcock-viittaukset ovat Psykoon ja Vertigoon: auto, joka ei tappajan kauhistukseksi ota upotakseen veteen ja metsä, jossa rakastavaiset kohtaavat.

Koko mieleltään pirstoutunut hahmo on kuin Psykon Norman Bates, mutta rakennuspalikat eivät jää tähän. Samana vuonna Psykon kanssa ilmestyi toisen englantilaisen ohjaajan (tai ohjaajaparin Powell ja Pressburger) elokuva Peeping Tom. Siinä nuori mies on mieleltään vinoutunut, koska hän on ollut tiedemiesisänsä psykologisten testien koekaniini. Aivan kuin Raising Cainissa Cain.

En arvota tätä elokuvaa pistämällä taistelemaan sen hyvät ja huonot puolet. Suosittelen sitä sen viittausten verkoston vuoksi. Kokemus on nimittäin aavemainen. Se on kuin ajautuminen déjà vu -tilaan: kaikki tuntuu tutulta, mutta välillä on vaikea tarkasti sanoa, mistä ja miksi.

Hienoja makupaloja, hienoja sitaatteja.

Teksti 2012: Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Krista Kosonen ja Pekka Strang

Koirat eivät käytä housuja

| 24.11.

Kosonen ja Strang vakuuttavat täysillä viiden tähden tummassa BDSM-romanssissa surusta ja suloisesta kivusta.

Lue lisää »
Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Joel Kinnaman

Kolme sekuntia

| 27.11.

Korruptio ja puolalainen mafia kurittavat perhettään kalterien takaa puolustavaa ex-linnakundia.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202