New York, Iso Omena, kaupunki, joka ei koskaan nuku. Jokaisella on kaupungista jonkinlainen ajatus, joka perustuu joko omaan kokemukseen tai populaarikulttuuriin tuotteisiin. Ehkä totuus ja taru myos sekoittuvat.

Lähes jokapäiväinen elokuvien siivittämä deja vu:n tunne syntyy helposti Keskuspuistossa, kadunkulmassa, kahvilla tai kuullessasi yllättäen Bostonin murretta kun olet syomässä lounasta puiston penkillä. Vastustamaton tunne vetää ostamaan liudan uusia korkokenkiä, nauttimaan foodgasmeista Katz’s Delissa, riitelemään intialaisen taksikuskin kanssa ja puhumaan paskaa yömyöhään muiden neuroottisten ihmisten kanssa.

When Harry Met Sally © Castle Rock Entertainment

Ensimmäinen elokuva, jonka menin katsomaan New Yorkiin saavuttuani oli Noah Baumbachin Frances Ha, joka kiteytti jo muutamalla kuvalla ensikokemukseni Brooklynilaisista kimppakämpistä, metroista, jotka jättävät kulkematta ja ihmisistä, jotka eivät ole ”valmiita” tai tulevat New Yorkiin löytämään itsensä jonkin traumaattisen elamäntapahtuman jälkeen.

”I’m not a real person yet.” Elokuvasta Frances Ha © Pine District Pictures

IFC Center -elokuvateatterin rupuinen indie-miljöö muistuttaa koti-Suomen Andorrasta kun taas Loews-multiplexit ovat New Yorkin Tennareita ja Kinopalatseja, joihin mennään katsomaan IMAXina Riddickejä ja Teräsmiehiä. Yhteistä teattereille on silmiinpistävä tyhjyys. Kilpailu muiden kulttuuririentojen ja viihdykkeiden kanssa on kovaa.

Ja kun tekemistä on paljon korostuvat oman kalenterin ylläpito ja muistiinmerkitseminen. Pienemmät tapahtumat kuten omalla asuinalueellani hyvin vähällä mainonnalla ja matalalla profiililla pidetty Greenpoint Film Festival jäävät helposti sivu suun jos ei ole tarkkana. Edes 51:n New York Film Festival ei ole näkyvästi esillä, vaikka alkoikin jo viime viikolla.

Tarjolla NYFF:ssa on muun muassa liuta maailman ensi-iltoja esimerkiksi Paul Greengrassin Captain Phillips ja Spike Jonzen Her. Festivaalilla esitetään myos kattava retrospektiivi New Wave -ohjaaja Jean-Luc Godardin teoksia. Palasen toisenlaista elokuvahistoriaa voi nauttia Richard Linklaterin Dazed and Confusedin 20-vuotisjuhlanäytöksessä.

Mitään halpaa hupia elokuvissa käynti ei New Yorkissa ole, varsinkin jos aikoo lisäksi käydä katsomassa konsertteja, Broadway-esityksiä tai vaikkapa NHL-pelejä, mutta valinnanvarasta ei ole ainakaan puutetta.

Myos suomalainen elokuva pulpahtelee esille aika ajoin. MoMAan voi esimerkiksi mennä synkistelemään Mikko Niskasen Kahdeksan Surmaluodin saattelemana. Columbian yliopistolla taasen esitetään Kaurismäen veljesten tuotantoa ja Tribecan Architecture and Design Film Festivalilla voi nähdä dokumentin Helsingin Musiikkitalon rakentamisesta.

Oman panoksensa suomalaiseen ja amerikkalaiseen elokuvahistoriaan on antanut myos vuosikymmeniä New Yorkissa asunut, viime vuonna Sodankylän elokuvafestivaaleillakin vieraillut Taina Elg, johon minun oli ilo sattumalta tutustua. Lue Taina Elgin haastattelu täältä.

Teksti 2013: Marjo Eskola