Naamion riekaleita

(2009)

Kun psykopaatin kasvoja verhoavasta selväjärkisyyden naamiosta on jäljellä vain riekaleita. Juttusarjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan itävaltalaista teosta Angst (1983).

julkaistu 2009-09-21 / päivitetty 22.08. klo 17:05

KUVA 4

Naamion riekaleita
Naamion riekaleita 

KUVA 3

Naamion riekaleita
Naamion riekaleita 

KUVA 2

Naamion riekaleita
Naamion riekaleita 

KUVA 1

Naamion riekaleita
Naamion riekaleita 

“It must be remembered that even the most severely and obviously disabled psychopath presents a technical apperance of sanity, often one of high intellectual capacities, and not infrequently succeeds in business or professional activities for short periods, some for considerable periods […] Though they occasionally appear on casual inspection as succesful members of the community, as able lawyers, executives, or physicians, they do not, it seems, succeed in the sense of finding satisfaction or fulfillment in their own accomplishments. Nor do they, when the full story is known, appear to find this in any other ordinary activity.” — Hervey M. Cleckley: Mask of Sanity (1982)

“angsti: tuskainen ahdistuneisuus, epämääräinen pelonsekainen tunne, erityisesti neuroosin oireena (sa Angst)” — Pieni sivistyssanakirja 1985, Kodin Tietokeskus 1990, Sivistyssanakirja 2003

1.

Angstin (Itävalta 1983) alussa kamera leijuu alas seinänviertä kuin Soy Cuban (Neuvostoliitto/Kuuba 1964) hotellikohtauksessa, yhteen sovittamattoman taustaäänen sille antaa hanasta vuotavien vesitippojen kaiku.

Tässä sarjamurhaajafilmissä kuvaus on kauttaaltaan leikittelevää, liike on puhdasta rytmiä ja kuvakulmat kieroja. Välillä koukun nokkaan sidottu kamera laskeutuu korkeuksista alas kuin Jumalan osoittava sormi poimien sieltä kohteensa.

Tuskin yksikään saman aihepiirin teos on saanut näin mielenkiintoisen teknisen käsittelyn. Klauz Schulzen aavemainen ääniraita kantaa syntetisaattoripainotuksissaan mukanaan jotain sittemmin kadonnutta.

Oikeaan ihmishirviöön (Werner Kniesek) löysästi pohjautuva Angst alkaa sen päähenkilön, jonka nimeä ei anneta mutta josta käytän tässä kirjoituksessa termiä Psykopaatti X, vapautumisella vankilasta. Päätös on vikatikki. Seksuaalista nautintoa murhaamisesta saava rottamainen Psykopaatti X (Wolfgang Petersen) alkaa jo samana päivänä unelmoida (tai vaihtoehtoisesti nähdä painajaisia) uusista uhreistaan

Katsoja siirretään mielen kellarikerroksiin. Psykopaatti X puhuu harvoin, mutta filmin kyllästävä kertojaääni toimii näiden tasojen julkituojana. Samaa vaikenemisen kaavaa (ja tehokeinoa, sillä Schulzen ääniraita synnyttää sanoja paremmin patologisen tunneilmaston) käytetään myös muihin hahmoihin: kommunikaatio katkonaisena, tuskaisena aneluna.

Tässä saalistajan perspektiivissä, jollaisen ristikon läpi maailma nähdään, ihmiset edustavat kahta kategoriaa, uhria tänään ja huomenna. Erottajana toimii korkeintaan virkakoneisto. Kohtaukset kahvilassa, jossa leikataan ristiin kauniin naisen tupakoivia huulia ja Psykopaatti X:ää ahmimassa nakkia, on tällainen suorastaan eläinmaailmallisissa säännöissä liikkuva vyörytys.

2.

Angst on rasitustesti katsojan sietokyvylle. Vastaavaan on sittemmin ”päässyt” ehkä vain Gaspar Noé, jolle Angst on yksi henkilökohtaisista suosikeista. Kaukana ei myöskään olla Angstin ohjanneen Gerald Karglin maanmiehestä Michael Hanekesta. Hänen töissään mm. väkivaltasaastalla itsensä ruokkiva poika tappaa kokeakseen tappamisen tunnemyräkän (Bennyn video, Itävalta/Sveitsi 1992) ja kaksi psykopaattia kiduttaa porvarillista perhettä (Funny Games, Itävalta 1997 ja uusiksi Yhdysvallat/Ranska/Saksa jne. 2008) pitkän kaavan kautta.

Molemmat elokuvat ovat mediakriittisiä ”tutkielmia” tästä ajasta. Bennyn videossa todellisuus koetaan videon keinomaailman kautta. Funny Games on taas vastaisku sille, että keinoväkivalta on kukaties banalisoinut oikean tai vaihtoehtoisesti käsityksen sen konkreettisesta luonteesta.

Ne eivät ole sanomaltaan uniikkeja, sillä samaan on pyrkinyt usea halvaksi eksploitaatioksi haukuttu teos, kuten Cannibal Holocaust (Italia 1980). Mutta Haneken kyky taltioida ihmisten välistä kylmyyttä on pelottavan tarkka. Tässä suhteessa hän on hieman kuin Stanley Kubrick: intellektuelli, joka töiden sisällön puolesta luulisi olevan kulttuuripiireissä vähemmän arvostetumpi, mutta jonka lyömätön tekninen osaaminen nostattaa esimerkiksi Kellopeli appelsiinin (Iso-Britannia/Yhdysvallat 1971) kaltaisen elokuvan ihan legitiimiksi klassikoksi.

Vapautunut Psykopaatti X hyppää taksin takapenkille ja alkaa irrottaa kengännauhoja kuristusnauhaksi, mutta naiskuskin tappoyritys epäonnistuu. Valveutunut lukija voi muistaa vastaavankaltaisen kohtauksen Kieslowskin kuolemarangaistuksen vastaisesta elokuvasta Lyhyt elokuva tappamisesta (Krótki film o zabijaniu, Puola 1988). Siinä tämä tuskainen ja aidontuntuisesti tallennettu kuolinkamppailu luo irvokkaan paralleelin loppua silmällä pitäen, jossa valtio vuorostaan hirttää kuristajan betonisäilössä. Loppu on tässä kompositiotasolla yhtä kuin kuolleen tyhjentyvä suoli. Kuolemanrangaistuksen vaikutukset taas näkyvät tappion kokeneen puolustusasianajajan henkisessä painissa, tapausesimerkkinä sen suuremmista vaikutuksista yhteiskunnan ilmastoon.

Metsässä harhailun jälkeen Psykopaatti X:n kohteeksi arpoutuu julkisivultaan porvarillinen omakotitalo. Kameratyöskentely äityy jälleen aivan uskomattomaksi sooloesitykseksi, kun se seuraa murhaajaa etsimässä avointa ikkunaa ja kartoittamassa lähinaapurien sijaintia. Talon sisällä hoideltavana kohteena on pyörätuoliin sidottu vammainen mies. Valinta ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, tavoitteena on sadismin nostattaminen suurempaan pykälään. Kertojaääni tilittää auki henkilöhistoriaa: äidin kiduttama ja hylkäämä poika, jota ei rakastettu — lähes universaali sarjamurhaajien blueskomppi.

3.

Kuvaustila on yhtä rajattu kuin tapahtuma-aika, puolitoista päivää yhdessä asunnossa ja sen pihapiirissä. Omaisten saavuttua (vanha äiti, aikuinen tytär kuin Laura Palmer) Psykopaatti X puuskuttaa aikeistaan vääntää psykologista ruuvia tappamalla tyttären äidin silmien alla. Wolfgang Petersenin roolityö on hyvin fyysinen, hyvin eläimellinen. Hän on jatkuvasti kohteidensa iholla ja takertuneina heihin kiinni. Hän on kömpelö, liikkuu välillä neljällä raajalla ja on jotenkin epämiesmäinen. Kuollut ihmisruumis on painava taakka, veri sottaista — tahrojen hankaus yläruumiista ja vaatteiden vaihto ovat pakokauhuinen punnerrus. Piirteet tehostavat tappotyön fyysistä ankaruutta, jota kuvataan kymmenien minuuttien ajan; elokuvan pääasiallinen sisältö on juuri näiden kolmen murhan toteuttamisessa. Yhtäkään rauhoittavaa suvantokohtaa ei tarjota.

Sisäinen polte tappaa on niin patologinen, ettei länsimaisen vankilan kaltainen pelleputiikki sitä kykene sammuttamaan. Takana on yritys kostaa vanhemmille, äidille, joka kidutuksen lisäksi halusi tytön pojan sijaan. Itsereflektiota tosin löytyy miehen välillä epäillessä tekojaan. Hän pelkää (Angst) sitä, mihin hän kykenee, kuin lastentappaja puolustuspuheenvuorossaan Fritz Langin elokuvassa M — kaupunki etsii murhaajaa (1931). Kutsuttakoon sitä sitten vaikkapa addiktioksi, mutta se on kasvanut jo autonomiseksi osaksi.

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen

Kuvat:
(1, 2, 3) Angst © 1983 Gerald Kargl.
(4) Funny Games © 1997 Austrian Film Institute, Wega Film, Wiener Filmfinanzierungsfonds, Österreichischer Rundfunk.
(5) Funny Games U.S. © 2007 Celluloid Dreams, Halcyon Pictures, Tartan Films, X-Filme, Lucky Red, Kinematograf, Celluloid Nightmares.

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202