Missä ovat elokuvat köyhistä amerikkalaisista?

Oscarit 2018

| Essee

Oscarit sen kirkastivat: köyhyyden ytimeen sukeltavista elokuvista on huutava pula, vaikka keskustelu moninaisuudesta käy kuumana.

julkaistu 2018-03-12 / päivitetty 28.03. klo 13:01

KUVA 3

Same Kind of Different as Me: Djimon Hounsou ja Greg Kinnear
Same Kind of Different as Me: Djimon Hounsou ja Greg Kinnear 

KUVA 2

Lasilinna: Walssin perhe
Lasilinna: Walssin perhe 

KUVA 1

The Florida Project: Bria Vinaite ja Brooklynn Prince
The Florida Project: Bria Vinaite ja Brooklynn Prince 

Yhdysvalloissa Trumpin hallinto hautasi taannoiseen budjettiin ehdotuksen leikata jyrkästi ruokakuponkien rahoitusta. Tilalle tulisi laatikollinen hallituksen tarjoamia elintarvikkeita taaten nollatutkimuksen, josta hyötyvät vain kyseisiä paketteja valmistavat ja toimittavat sopimusyritykset. Hanke osoittaa hallinnolta jälleen kerran poliittisen ymmärryksen puutetta, tietämättömyyttä amerikkalaisen nälän ja köyhyyden mittasuhteista sekä välinpitämättömyyttä ja halveksuntaa miljoonista, jotka parhaista ponnisteluistaan huolimatta joutuvat kamppailemaan toimeentulostaan.

Silti hallinnon suhtautumisessa vähävaraisiin ei ole mitään erityisen poikkeavaa – köyhien väheksyminen on pitkäaikainen piirre Yhdysvaltain poliittisessa kulttuurissa.

Syytä on ollut Hollywoodissakin. Kiitos April Reignin #OscarsSoWhite-kampanjan, palkintogaalat ovat ottaneet huomattavia edistysaskelia, jotta Yhdysvaltain naisten, etnisten vähemmistöjen sekä LGBT-yhteisön ääni kuuluisi vahvemmin ehdokkaiden joukossa. Valitettavasti ajatus siitä, että vaatisimme elokuvilta edustavampia esityksiä köyhyydestä, ei ole toistaiseksi ulottunut näkökenttäämme – vaikka sen pitäisi.

Vuoden 2018 yli 50:stä Oscar-ehdokkaasta vain Sean Bakerin The Florida Project käsitteli perustavalla tavalla köyhyyttä ja kodittomuutta USA:ssa. Elokuva, joka toi Willem Dafoelle ansaitun ehdokkuuden parhaan miessivuosan kategoriassa, kertoo lämpimän ja sympaattisen tarinan valinnoista – ei ehkä aina niin onnistuneista – joita nuori, etuutensa menettävä yksinhuoltajaäiti Halley (Bria Vinaite) tekee pitääkseen huolta kuusivuotiaasta Moonee-tyttärestään (Brooklynn Prince) motellissa, Floridan Disney Worldin malvanvärisessä varjossa. Ainut ehdokaselokuva, joka tarkensi katseensa selkeästi ihmisiin talouden turvattomassa kapeikossa.

Osa ongelmaa on, ettei tarinoihin köyhästä ja kodittomasta väestönosasta ylipäänsä tartuta. Vuosien 1902 ja 2015 välillä kaikista Yhdysvalloissa tehdyistä elokuvista ainoastaan 299 käsitteli jokseenkin merkityksellisesti osattomuuden kysymyksiä.

Vuoden 2017 kattauksesta edellä mainittuun ryhmään mahtuu viisi elokuvaa: Same Kind of Different as Me, Lasilinna, I Am Another You, Quest sekä The Florida Project. Haasteena ei kuitenkaan ole pelkästään köyhien näkymättömyys, vaan se, että harvalukuiset valkokangasrepresentaatiotkin tyypillisesti vahvistavat elähtäneitä stereotypioita. Poikkeuksena The Florida Project, akatemia toimi oikein sivuuttaessaan nämä teokset.

Otetaanpa Michael Carneyn esikoispitkä Same Kind of Different as Me, joka näyttäisi kertovan kodittomasta mustasta miehestä nimeltä Denver Moore (Djimon Hounsou), mutta onkin eniten kiinnostunut Hallin rikkaasta valkoisesta pariskunnasta (Greg Kinnear ja Renée Zellweger) ja tavasta, jolla vapaaehtoistyö kansankeittiössä pelastaa sekä heidän avioliittonsa että sielunsa.

Tämä on yleinen kuvio. Elokuvat köyhistä kertovatkin usein oikeastaan, miten varakkaat sovittavat syntinsä rientämällä heidän avukseen. Vanhaa kaavaa toistava Same Kind of Different as Me hahmottelee yömajan jokaiselle asukkaalle huolella traagisen tai traumaattisen menneisyyden kodittomuuden syyksi, eikä edes vihjaa poliittis-taloudellisiin olosuhteisiin, jotka voisivat paremmin selittää, miksi niin monet Yhdysvalloissa päätyvät lohduttomaan niukkuuteen.

Mikä pahinta, ratkaisu kodittomuuteen lepää kristillisessä draamassa rukouksen ja raharikkaiden hyväntahtoisuuden varassa – ei huokeiden asuntojen, hyvien työpaikkojen tai yhteiskunnan avokätisen, kunnolla rakennetun tukijärjestelmän. Elokuvassa pako köyhyydestä on tiukasti ihmisten omassa kontrollissa, mikä ei yksinkertaisesti vastaa useimmille asioiden todellista tilaa.

Jeannette Wallsin samannimisiin muistelmiin perustuva Lasilinna ei pärjännyt juuri paremmin. Alkuperäisteos vetosi rosoisella tarinallaan, joka keskittyi selitysten sijaan kuvailuun, ja lopputulemana lävisti trauman, joka voi vierailla köyhyydessä elävien lasten luona lähes päivittäin.

Adaptaatio epäonnistuu välittämään Wallsin kirjaa varjostavan deprivaation, ja muokkaa epäsentimentaalisen tilityksen varttumisesta vailla perustarpeita tunteilevaksi elokuvaksi isä-tytär-suhteista. Seurauksena tilaisuus paljastaa jotakin amerikkalaisen köyhyyden realiteeteista valuu hukkaan.

Kodittomuutta kuvaavat elokuvatekijät etsivät yleensä selityksiä – mitä dramaattisempia, sen parempi. Näin tehdessään kiinalainen dokumentaristi Nanfu Wang ottaa I Am Another You:ssa potentiaalisen tarinan miellyttävästä, erikoisesta ja levottomasti ajelehtivasta nuorukaisesta, mutta päätyy elokuvaan, jonka narratiivi kiertyy mielenterveyshäiriön ympärille, kuten elokuvissa Fisher King (1991) ja The Soloist (2009).

Kodittomien osuus sekä diagnosoimattomista että hoitamattomista mielenterveysongelmista on kyllä muuta väestöä korkeampi, mutta kodittomuuden perusteluna selitys hämärtää sen tosiasian, että maailman muissa vauraissa demokratioissa mielenterveyden ongelmat eivät johda yhtä helposti asunnottomuuteen. Miksi siis USA:ssa?

Lopuksi on vielä dokumenttielokuva Quest, joka seuraa Raineyn perheen elämää Pohjois-Philadelphian tavanomaisessa, joskin köyhässä naapurustossa kahdeksan vuoden ajan. Raineyt kantavat huolta ystävistään, heidän lapsistaan sekä nuorista miehistä, joiden on vaikea pysytellä päihdeongelmineen ”kaidalla polulla”.

Questin loppupuolella perhe katsoo tuolloista kandidaatti Trumpia, joka vetoaa afroamerikkalaisiin äänestäjiin kysyen: ”Mitä hävittävää teillä on?” Chritine’a Rainey vastaa hänelle faktiseen tyyliin: ”Sinulla ei ole aavistustakaan, miten elämme.” Politiikan tai yhteiskunnallisen kommentaarin sijaan elokuva näyttää yhden amerikkalaisen perheen, joka tekee ahkerasti töitä, välittää sekä toisistaan että yhteisöstään, ja siitä huolimatta taistelee selviytyäkseen viikosta ja kuukaudesta toiseen.

Jos päättäjät liittovaltiotasolta osavaltio- ja paikallishallintoon heittäisivät itsepintaisen, rasistisen myytin ”hyvinvointikuningattaresta” yli laidan ja keskittyisivät köyhyyspolitiikan tekemiseen Raineyt mielessään, he voisivat saada aikaan fiksumpia esityksiä, jotka vastaavat Yhdysvaltain köyhälistön todellisia tarpeita ja toiveita.

Ja jos ihmiset näkisivät realistisempia köyhyyden kuvauksia valkokankailla, he saattaisivat ehkä olla myös vastaanottavaisempia suunnitelmille, joiden on tarkoitus auttaa ja tukea, ei nöyryyttää ja rangaista.

Teksti: 2018 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Karun kaunis Isle of Dogs

Isle of Dogs

Samu Oksanen | 15.05.

Futuristinen nukkeanimaatio koirien eristysleiristä kysyy: “Mitä tapahtuikaan ihmisen parhaalle ystävälle?”

Lue lisää »
Michelle Williams ja Amy Schumer

I Feel Pretty

Kreeta Korhola | 10.05.

Amy Schumer ja Michelle Williams loistavat muutoin hieman latteaksi jäävässä komediassa itsevarmuuden tärkeydestä.

Lue lisää »
Josh Brolin on Thanos

Avengers: Infinity War

Aleksi Salonen | 25.04.

Mahdottomassa montaasielokuvassa on panoksia, joita aiemmissa osissa ei voinut olla.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Donald Sutherland ja Helen Mirren

Viimeinen loma

Samu Oksanen | 05.04.

Alzheimer-komedia kultaisia vuosiaan viettävän avioparin kapinasta nousee tien päälle, mutta pitäytyy keskikaistalla.

Lue lisää »
Josh Brolin on Thanos

Avengers: Infinity War

Aleksi Salonen | 25.04.

Mahdottomassa montaasielokuvassa on panoksia, joita aiemmissa osissa ei voinut olla.

Lue lisää »
Arnaud Valois

BPM (Beats per Minute)

Aleksi Salonen | 27.03.

AIDS-aktivismikuvauksessa on välitöntä kiireellisyyden tuntua, joka erottaa sen jälkiviisaasta historiallisuudesta.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Barry Keoghan ja Colin Firth

The Killing of a Sacred Deer

Aleksi Salonen | Blu-ray | 11.04.

Kreikkalaisen myytin päivitys nykyaikaan toi Cannesin parhaan käsikirjoituksen palkinnon, ihan ansaitusti.

Lue lisää »
Kenneth Branagh ja Daisy Ridley

Idän pikajunan arvoitus

Kreeta Korhola | Blu-ray | 22.05.

Mestarietsivä Hercule Poirot palaa valkokankaille hyppäämällä murhajunan kyytiin Agatha Christien klassikkokertomuksessa.

Lue lisää »
Daisy Ridley

Star Wars: The Last Jedi

Aleksi Salonen | Blu-ray | 24.04.

Komiteakäsikirjoitukselta maistuva jediseikkailu taistelee löytääkseen jonkin syyn olemassaololleen.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Seuraa meitä

Seuraa Filmgoeria Facebookissa
Seuraa Filmgoeria Twitterissä
Tilaa Filmgoerin sisältö RSS-syötteenä
Tsekkaa myös toimituksen leikekirja
Filmgoer Youtubessa
TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2018
ISSN 1798-7202