Maailma Terrence Malickin kameran läpi

| ARTIKKELI

Uuden Malick-ensi-illan kunniaksi on ajankohtaista juhlistaa mestariohjaajan uraa, ja katsastaa mitä tuleman pitää.

julkaistu 2013-05-06 / päivitetty 04.05. klo 10:10

KUVA 4

The Thin Red Line
The Thin Red Line 

KUVA 3

The New World
The New World 

KUVA 2

The Tree of Life
The Tree of Life 

KUVA 1

To the Wonder
To the Wonder 

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2013.

”I film quite a bit of footage, then edit. Changes before your eyes, things you can do and things you can’t. My attitude is always ‘let it keep rolling.’” – Terrence Malick

Terrence Malickin aika on nyt. Legendaarinen ohjaaja ei ole tunnettu yltiöpäisestä kiireellisyydestään, sillä toisen ja kolmannen elokuvansa välillä ehti vierähtää 20 vuotta. Tahti on kuitenkin kiristynyt ja nyt ohjaaja on tulessa: Veteen piirretyn viivan (1998) ja The New Worldin (2005) ensi-iltojen välillä oli kahdeksan vuotta, jonka jälkeen hän ohjasi uransa henkilökohtaisimman teoksen, The Tree of Lifen (2011), kuusi vuotta myöhemmin. Vasten odotuksia, Malickin fanit ja muut kauniin kuvauksen arvostajat eivät joutuneetkaan odottamaan totutun pitkään Malickin seuraavaa, sillä vain kaksi vuotta tämän jälkeen ensi-iltansa saa To the Wonder.

Eikä tässä kaikki. To the Wonderin lisäksi Malickilla on kolme muuta elokuvaa jälkituotannossa. Yhtäkkinen rupeama on saanut monet arvailemaan ohjaajan motiiveja, ja samalla laittanut liikkeelle huhumyllyn, jossa on jopa kyseenalaistettu tämän terveys. Salamyhkäiseltä ohjaajalta – joka ei osallistu edes elokuviensa ensi-iltoihin – on turha odottaa vastauksia. Yhdysvaltalaismedia onkin leimannut hänet nimellä ”Hollywood Bigfoot”.

Jos Malickin tuottajien Sarah Greenin ja Nicolas Gondan ScreenDailylle antamaa haastattelua on uskominen, ei kyse onneksi ole muusta kuin Malickin uudelleensyttyneestä inspiraatiosta. Siihen on vaikuttanut suuresti uusi laaja tekijäjoukko, jonka hän löysi kuvatessaan The Tree of Lifen. Myös tulevissa tuotannoissa kuvauksesta vastaa Emmanuel Lubezki (oli mukana jo The New Worldissa), lavastuksesta Jack Fisk ja leikkauksesta Mark Yoshikawa, joitakin mainitakseni.

Ymmärtääkseen ja arvostaakseen To the Wonderia ei välttämättä vaadita tietämystä Malickin aikaisemmista tuotannoista tai ohjaajasta itse – mutta haitaksikaan se tuskin on.

(Pikainen) Malick 101

The Tree of Life

Filosofian lehtori

Ennen elokuva-uransa alkua Malick valmistui Harvardin yliopistosta filosofian kandidaatiksi, jonka jälkeen hän jatkoi opintojansa Oxfordin yliopistossa. Myöhemmin hän työskenteli freelancer-journalistina kirjoittaen artikkeleita Life Magazinelle ja The New Yorkerille, kunnes päätyi vuonna 1968 Massachusetts Institute of Technologyyn filosofian lehtoriksi. Työskennellessään MIT:ssa, Malick käänsi saksalaisen filosofin Martin Heideggerin teoksen Vom Wesen des Grundes englanniksi.

Heidegger, Kierkegaard ja Wittgenstein

Malick tutustui Heideggerin kirjoituksiin Harvardissa, arvostetun filosofin Stanley Cavellin alaisuudessa. Oxfordissa hän perehtyi syvemmin filosofien Søren Kierkegaard ja Ludwig Wittgenstein kirjoituksiin, joista oli myös suorittamassa tohtorintutkintoa, kunnes erimielisyys Wittgensteinista opettaja Gilbert Rylen kanssa sai Malickin keskeyttämään tutkielmansa. Heideggerin vaikutus näkyi kirkkaasti The Tree of Lifessa, jossa Malick tutki olemassaolon merkitystä etenkin tämän suurteoksen, Olemisen ja ajan avuin. Kuten muissakin Malickin tuotannoissa, The Tree of Lifessa kuvauksen merkitys on kaikki kaikessa: asettamalla kameran katsojan perspektiiviin, Malickin tavoitteena oli saada katsoja arvostamaan ”olemista” ja ihailemaan uusien linssien läpi. Sanonta ”tärkeintä on matka, ei päämäärä”, lienee paikallaan.

The Tree of Lifessa pääteemana oli ihminen ja luonto, To the Wonderissa se on rakkaus. To the Wonderissa Malick siirtää katseensa selkeämmin tanskalaisen Kierkegaardin kristillisiin teksteihin. Elokuva seuraa miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta, sekä roomalaiskatollisen papin hiipuvaa uskoa Jumalaan. Kierkegaard korosti yksilön täydellistä antautumista – tai ”uskon hyppyä” – selittämättömälle: rakkaudelle tai Jumalalle.

Kuvaus ja voice-over

Kun To the Wonderin kuvaukset alkoivat, elokuvalla ei ollut käsikirjoitusta. Tämä tuskin yllättää Malickin uraa seuranneita, sillä jo Onnellisten aika (Days of Heaven, 1978) kuvattiin ilman käsikirjoitusta. Sen sijaan Malick antoi näyttelijöillensä tehtäväksi lukea Leo Tolstoin, Fjodor Dostojevskin ja F. Scott Fitzgeraldin teoksia valmistautuakseen roolejaan varten. Käsikirjoitusten sijaan näyttelijät saivat käsiinsä kymmenestä viiteentoista sivua kuvailua hahmojen mielialoista.

The New Worldista lähtien Malick on yhdessä kuvaajansa Emmanuel Lubezkin kanssa laatinut tiukat säännöt kameratyön merkittävyydestä. Yksi tärkeimmistä on kohtausten kuvaaminen luonnonvalossa, jonka vuoksi suuri osa ohjaajan tuotannoista sijoittuu ulos.

Toinen Malickin laatima sääntö on niin sanotun kraanaotoksen välttäminen, sillä kameran tulee aina olla kohtauksen ytimessä, vuorovaikutuksessa hahmojen kanssa. Kuvaamalla luonnon valossa käsivaralta tai Steadicamilla, Malick ei pelkästään nopeuta kuvausprosessia, vaan avaa samalla ovet spontaanille elokuvanteolle, jossa mitä vain voi tapahtua. American Cinematographerin haastattelussa Lubezki kertoo Malickin yrittävän ”etääntyä elokuvista, joilla on kytkökset teatteriin – elokuvista, jotka tuntuvat näytellyiltä, ennalta laadituilta ja harjoitelluilta.”

Kolmas ominaispiirre Malickin elokuville on voice-over (”taustakerronta”). Nähtyään François Truffaut’n Kesyttömän (L’enfant sauvage, 1970), jonka taustakerronta loi elokuvaan ennennäkemätöntä dramatiikkaa, Malick käytti tekniikkaa heti ensimmäisessä kokopitkässään, Julmassa maassa (Badlands, 1973).
Onnellisten ajan kaksi vuotta kestäneessä jälkituotannossa Malick kokeili yhä innokkaammin erilaisia voice-over -tekniikoita, ja lisäsi niitä spontaanisti elokuvaan. Veteen piirretyssä viivassa kuullaan peräti kahdeksan eri hahmon voice-overi. Billy Bob Thornton äänitti sen sijaan yli kolmen tunnin nauhoituksen, mutta leikattiin lopulta kokonaan pois elokuvan lopullisesta versiosta. To the Wonderin jälkituotannossa Olga Kurylenko kertoi tehneensä noin 400 sivun edestä voice-over-nauhoituksia.

Perfektionismi ja jälkituotanto

Jos Malickia pitäisi kuvailla yhdellä sanalla, ”perfektionisti” sopisi parhaiten. Yksi ohjaajan monesta tavaramerkeistä on kuvausmateriaalin runsaus. Ohjausdebyyttinsä, Julman maan jälkeen, Malick on käyttänyt jokaisessa elokuvassaan yli kolmensadan kilometrin (miljoona jalkaa) edestä filmiä. Juuri ennen toisen elokuvansa, Onnellisten ajan kuvauksia, Malick heitti valmiin käsikirjoituksen pois, kuvasi elokuvaa vuoden ja leikkasi sitä kaksi vuotta.

Kuvaaja Emmanuel Lubezkin mukaan The Tree of Lifessa pelkästään Sean Pennin esittämästä hahmosta olisi riittänyt materiaalia kaksituntiseen elokuvaan. Penn esiintyy lopullisessa elokuvassa kuitenkin vain alle kymmenen minuuttia. Penn vuodatti katkeruuttaan Malickia kohtaan ranskalaislehti Le Figaron haastattelussa, väheksyen elokuvan loistokkuutta.

”Näyttelijöitä tulisi kohdella kuten karjaa”

Alfred Hitchcockin kuuluisa lausahdus kuvaa parhaiten Malickin suhtautumista näyttelijöiden kertakäyttöisyyteen. Useat näyttelijät ovat olleet kuvauksissa mukana, mutta leikattu pois jälkituotannossa. Esimerkiksi Mickey Rourke, Billy Bob Thornton, Gary Oldman, Martin Sheen ja Viggo Mortensen olivat mukana Veteen piirretyn viivan kuvauksissa.

Nähtyään The New Worldin ensimmäistä kertaa, Christopher Plummer totesi, ettei enää koskaan työskentelisi Malickin kanssa. Eräs Plummerin kohtauksista, jossa hän pitää pitkän puheen, leikattiin pois. Viimeisimmät näyttelijät jotka ovat joutuneet samanlaisen kohtalon uhreiksi, ovat Rachel Weisz, Jessica Chastain, Barry Pepper, Michael Sheen ja Amanda Peet, jotka eivät selviytyneet To the Wonderin viimeiseen versioon.

Henkilökohtainen ote ja paluu nykypäivään

To the Wonder on Malickin ensimmäinen nykypäivään sijoittuva elokuva ja toistaiseksi henkilökohtaisin ohjaustyö. Jo The Tree of Lifen tapahtumat perustuivat Malickin lapsuuden kokemuksiin ja tämän saamaan tiukkaan episkopaaliseen kasvatukseen 50-luvun Texasissa.

To the Wonder paneutuu yhä syvemmin Malickin yksityiselämään jasuhteeseen pariisilaisnaiseen Michèleen (elokuvassa Olga Kurylenkon esittämä Marina), jonka hän tapasi 80-luvun alussa. Pariskunta avioitui vuonna 1985 ja erosi lopulta vuonna 1998. Samana vuonna Malick avioitui uudelleen entisen rakkaansa, texasilaisen Alexandra ”Ecky” Wallacen kanssa. Elokuvassa hän on Rachel McAdamsin esittämä Jane. Pariskunta on yhä naimisissa.

Katsaus tulevaan

Onnellisten aika

To the Wonderin jälkeen Malick kuvasi kaksi elokuvaa peräkkäin. Ensimmäinen, Knight of Cups, sijoittuu Los Angelesin elokuvabisnekseen. Nimi viittaa erääseen tarokkikorttiin, joita käytetään tulevaisuuden ennustamiseen. Loppuvuodesta ensi-illan saavaa elokuvaa pääosittavat muun muassa Christian Bale, Cate Blanchett ja Natalie Portman.

Toinen – toistaiseksi nimeämätön projekti – sijoittuu Texasin Austinin musiikkiympyröihin. To the Wonderin tavoin ilman käsikirjoitusta kuvattua elokuvaa tähdittävät Natalie Portman, Michael Fassbender, Ryan Gosling, Christian Bale, Cate Blanchett, Rooney Mara ja Val Kilmer.

Ensi vuonna Malick saattaa julkaista myös suuren IMAX-dokumentin, Voyage of Time, joka käsittelee ajan ja kaikkeuden syntyä, ihmiskunnan nousua ja universumin lopullista kuolemaa. Jo vuosia työn alla ollutta dokumenttia selostavat Brad Pitt ja Emma Thompson.

Tuoreet lähteet kertovat Malickin työstävän myös ”ohjaajan versiota” The Tree of Lifesta. Leikkaaja Billy Weberin mukaan Malick aikoo julkaista elokuvan runsaasta materiaalista kuusituntisen version.

Teksti: 2013 Jussi Toivola

Katso myös mielenkiintoinen haastattelu Julman maan voice-overista: Video »

Seuraa meitä

PINNALLA

Hytti nro 6

| 28.10.

Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.

Lue lisää »

The Last Duel

| 17.10.

Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?

Lue lisää »

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo
Filmgoer.fi 1999–2023
ISSN 1798-7202