Loppuratkaisu on kirjoitussarja, jossa ratkaistaan lopullisesti elokuvaan ja televisioon liittyviä kysymyksiä. Katso myös osa 1.

X-Filesin eli Salattujen kansioiden päähenkilö Fox Mulder on jo Quanticon koulutusaikoina psykologiseksi neroksi julistettu FBI-agentti. Lupaava ura sukeltaa kuitenkin nopeasti päämajan kellarikerrokseen. Syy epäsuosiolle on Mulderin viehtymys outoihin tapauksiin ja väärien ovien koputteluun.

Nimi X-Files on leikki monimerkityksellisyydellä ja viittaa sekä arkistojen salaisuuteen, pahnanpohjimmaisuuteen että pölyn määrään selkämissä, siis entisyyteen (ex). Mulderista piirretyn luonnekuvan valossa työ “salaisten kansioiden” parissa ei ole vain johdon tekemä tukahdutusyritys vaan hahmon mytologinen kohtalo.

Usko

Kellaritoimiston seinälle lavastettu “I Want to Believe” -juliste on sarjan kanonisoitua kuvastoa. Se viittaa ilmeisimmin uskoon maan ulkopuolisesta elämästä. Onhan julisteessa juuri rakeinen kuva lentävästä lautasesta. Halu uskoa on kuitenkin ominaisuus, joka määrittelee Mulderin hahmoa paljon syvemmällä tavalla.

X-kansioon päätyvät sellaiset tapaukset, jotka eivät kiinnosta ketään FBI:ssa. Ne ovat toivottomia, tapauksia jotka nojaavat epäluotettaviin todistajanlausuntoihin, joiden yksityiskohdat vaikuttavat liian epäuskottavilta ja tapauksia, joissa pitäisi astua liian isoille varpaille. Kulttuurista ylijäämää; fragmentteja paranoidilta reunamalta; korpimaata, jonne ketään ei kiinnosta rohkeasti mennä.

Mitä Mulder siis oikein haluaa uskoa ja miksi? Hahmon keskeinen traumaattinen motivaatio on sisko Samanthan kaappaus lapsuudessa. Helppo lisäys on siis, että Mulder haluaa uskoa siskonsa löytymisen mahdollisuuteen. Mutta tärkeämpää on se, mille tämä henkilökohtainen tarve on hahmon herkistänyt.

Fox Mulderin halu uskoa – ja tämä sanapari viittaa olennaisesti siihen, että uskonsa voi valita, että se täytyy valita – on keskeisimmin halu uskoa kaikkia niitä, jotka sijoittuvat kulttuuriseen marginaaliin.

Totuus

Miksi? Koska totuus voi löytyä mistä vain ja keneltä vain.

Marginaaliin Mulder sijoittuu itsekin. Kollegat kutsuvat Huuhaaksi, koska tämä todella kuuntelee hörhöjä ja viihtyy oudoissa piireissä. Työpaikkakiusaava nimittely edustaa erilaisuuden, kuten poikkeavan ajattelun marginalisointia FBI:n toimintaa ohjaavana periaatteena.

Salaisissa kansioissa marginalismi ja outo ajattelu on kuitenkin hyve, eikä Mulder ole sarjan uhri. X-Filesin fokus kohdistuu sen sijaan siihen, mitä tämä outo, marginaalisuudelle herkistynyt, nerokas FBI-tutkija tekee asemallaan liittovaltion voimakkaimman poliisiorganisaation leivissä.

Empatia

Kuva uskonhalun laajuudesta alkaa seljetä. Sillä mistä lähes jokainen jakso alkaa, mikä on niiden primus motor? Ja mille Dana Scullyn tieteellinen skeptisismi on vastavoima?

Kaikki alkaa aina uudestaan siitä, että Mulder haluaa uskoa vaihtoehtoista selitystä, sillä vaihtoehto on leimattu huuhaaksi. Mulder haluaa uskoa kylähullua, lasta, paperitonta, salaliittoteoreetikkoa, friikkiä, skitsofreenikkoa, rikollista ja intiaania. Mulder antaa kuulevat korvat niille, joiden ääntä kukaan ei piittaa kuunnella.

Sanalla sanoen kyse on empatiasta. Mulderin määrittävin piirre ei olekaan usko vihreisiin miehiin tai pelottomuus itseään voimakkaampien edessä, ei edes pakkomielteinen periksiantamattomuus totuuden jahtaamisessa. Ei, se on empatia. Tämä on kuitenkin jäänyt muiden raflaavampien, individualististen ja perinteisen miehekkäiden piirteiden varjoon.

Pienellä unohduksella Mulderista olisikin helppo leipoa yksinäinen susi, Don Quijote tai nuori kapinallinen. Näistä kuluneista tyypeistä, joista kaikista on toki päätynyt osansa hahmoon, erottaa kuitenkin juuri kyky empatiaan.

Vaikka sarjan mittaan Mulderin mytologisointiin mahtuu oma osansa kömpelöä patsastelua, eroaa Salaisten kansioiden miesrooli kiinnostavasti 2000-luvun television kultakauden rikkinäistä miehistä. Sellaisista kuten Tony Soprano, Don Draper, Jimmy McNulty, Rust Cohle ja Walter White, puhumattakaan Vick Mackeyn ja Jack Bauerin kaltaisista nyrkkitappelijoista.

Fox Mulderissa mieheyden kriisistä ei ole merkkiäkään. Hahmo taitaakin olla usean askeleen edellä niitä miehiä, jotka seurasivat sitä televisiossa vuosia myöhemmin. Mulderin kohdalla voidaan puhua miesroolina uudesta, empaatikon tyyppihahmosta.

Jos Salatuilla kansioilla on sarjana jokin kestävämpi, kantavampi viesti, kuin “Trust no one” – Älä luota kehenkään” (yksinäinen susi) tai “The Thruth is Out There – Totuus on tuolla jossain” (nuori kapinallinen), se on varmasti juuri empatian läpäisevä voima.

Vuosien kuluessa se voittaa vähitellen Scullyn tieteellisen skeptisismin. Tämän kehityskulun oppi on olla lankeamatta skientistisen ylimielisyyden, rationalismin ja kaikkitietävän liberalismin ansaan.

Teksti: 2015 Aleksi Salonen