Lännen ja Venäjän hyiset välit eivät jäädytä elokuvateollisuutta

| Katsaus

Isänmaalliset kassamagneetit ja kielletty satiiri Isä Aurinkoisen saappaista eivät ole koko totuus Venäjän elokuvamarkkinoista.

julkaistu 2018-04-20 / päivitetty 22.04. klo 17:05

KUVA 3

Zoology: Natalia Pavlenkova
Zoology: Natalia Pavlenkova  

KUVA 2

The Death of Stalin: Jason Isaacs
The Death of Stalin: Jason Isaacs  

KUVA 1

Rakkautta vailla: Matvey Novikov
Rakkautta vailla: Matvey Novikov  

Vuoden 1972 Münchenin olympialaisten koripallofinaali on melkein ohi. Amerikkalaisten joukkue, ylivoimainen ennakkosuosikki, joka ei ole koskaan hävinnyt koripallo-ottelua olympialaisissa, näyttää turvanneen itselleen yhden pisteen voiton. Kaoottisten kohtausten tuoksinassa neuvostovalmentajat protestoivat, ettei peli ole vielä pelattu. Kelloon säädetään kolme sekuntia – ja niin Neuvostoliitto iskee ihmeellisen voittokorin.

Lopputulos oli epätodennäköisin ja kiistanalaisin miesten koripallon loppuottelulle olympiakisoissa. Nyt tapaus on inspiroinut venäläiselokuvaa Three Seconds, josta tuli aiemmin tänä vuonna isoin paikallinen hitti Venäjän historiassa jättäen varjoonsa ennätyksen, jota piti ennestään hallussa Fjodor Bondartšukin sotaeepos Stalingrad (2013).

Sekä Stalingrad että Three Seconds myötäilevät länsimaalaisten odotuksia venäjänkielisestä elokuvasta Putinin myöhäiskaudella. Molemmat ovat patrioottisia kassamagneetteja, joissa symboliset viholliset – edellisessä natsit, jälkimmäisessä amerikkalaisurheilijat – kukistuvat vastoin kaikkia todennäköisyyksiä.

Samoihin aikoihin, kun Three Seconds murskasi ennätyksiä Venäjän lippuluukuilla tienaten reilusti yli 50 miljoonaa dollaria, valtio kielsi esittämästä Armando Iannuccin satiiria The Death of Stalin. Salisburyn hermomyrkkyhyökkäyksen jälkeen tämä tuskin jaksaa yllättää ketään.

Jalkapallon kesäkuisten MM-kisojen alla elokuvateattereihin ilmestyy aiheeseen sopivasti innostava, valtiorahoitteinen The Coach, jonka on ohjannut elokuvassa näyttelevä Danila Kozlovski, ja jonka taustajoukkoihin lukeutuu kiistelty poliitikko ja ex-urheiluministeri Vitali Mutko. Eeppisen militarismin linjaa jatkaa myöhemmin tänä vuonna T-34, jossa rohkea joukko venäläissotilaita pakenee pelottoman Nikolai Ivushkinin (nouseva tähti Alexander Petrov) johdolla saksalaisten vankeudesta puoliksi tuhoutuneella, legendaarisella T-34-tankilla.

Pintaa raaputtamalla venäläinen elokuvabisnes paljastuu silti monikasvoisemmaksi kuin ensisilmäys antaisi olettaa. Venäläiset ovat saattaneet karttaa The Death of Stalinia, mutta Britannian vastainen asenne ei ole estänyt heitä ottamasta Paddingtonia sydämiinsä. Paddington 2 on tuottanut Venäjän lippukassoilla yli 6 miljoonaa dollaria – huikea summa Lontooseen sijoittuvalle tarinalle duffelitakkisesta karhuherrasta, joka syö aivan liikaa marmeladileipiä.

Venäjän vallitsevaa status quota terävän kriittisesti tarkasteleville elokuville löytyy yhä tilausta, toisinaan jopa kulttuuriministeriön avustuksella. Ministeriö tuki muun muassa Andrei Zvjagintsevin Oscar-ehdokkuudella huomioitua Leviathania (2014), synkkää draamaa, joka paljasti korruption arkipäiväisyyden Jäämeren rannan pikkukylässä Venäjällä. Nähtävästi ministeriö katui pian päätöstään ja valitti tiettyjen elokuvien ”tahraavan” kansallista kulttuuria. Viralliset tahot kritisoivat Leviathania raskaasti – mutta elokuva valmistui ja päätyi julkaistavaksi.

Aiemmin tässä kuussa sai menestyksekkäästi ensi-iltansa dissidentistä venäläiskirjailija Sergei Dovlatovista kertova taide-elokuva Dovlatov. Muutama vuosi sitten presidentti Putin riensi itse väliin varmistaakseen, että johtava art house-ohjaaja Alexander Sokurov kykeni rahoittamaan Faustin filmiversion, joka voitti Venetsian elokuvajuhlien Kultaisen leijonan.

Mitä tulee venäläisiin elokuvakansana, heidän mieltymyksensä ovat lopulta hyvin samankaltaisia kuin elokuvakävijöiden missä tahansa muualla. Ihmiset käyvät elokuvissa viihtyäkseen. Venäläisetkin rakastavat Vin Dieseliä ja Chris Hemsworthia, Thoria, Fast & Furious-franchisea sekä suuria Hollywood-animaatioita. Paikallisista nimikkeistä voisi mainita Ivan Tverdovskin satiirin Zoology, jossa poljetulle, keski-ikäiselle toimistotyöntekijälle kasvaa yllättäen häntä, sekä toisen maailmansodan kuuluisimmasta venäläisestä naistarkka-ampujasta kertovan Battle for Sevastopolin.

Kuten ihmiset ympäri maailman, venäläiset haluavat nähdä elokuvia omasta kulttuuristaan, jokapäiväisestä elämästään ja DNA:staan. Asiaa auttaa, että venäläiset elokuvat kehittyvät jatkuvasti laadultaan. Neuvostoliiton romahdettua myös elokuvaopetuksen taso laski, mutta nyt esiin on astunut ohjaajien ja näyttelijöiden uusi sukupolvi. Tuotannot tähtäävät korkealle.

Voittoisassa elokuvatrendissä, jossa venäläiset päihittävät vastustajansa niin sotakentillä kuin urheiluareenoilla, ei lähtökohtaisesti ole mitään pahaa. Olisi kuitenkin väärin tuomita Three Seconds pelkäksi kansalliskiihkon ilmentymäksi, sillä elokuva kertoo syvästi inhimillisen tositarinan, joka puhuu yleismaailmallisten arvojen puolesta.

Tämän hetken toisessa venäläishitissä, juustoisessa urheiluelokuvassa Ice, nuori tyttö ponnistaa syrjäseudun köyhistä ja kurjista oloista kukoistavaksi taitoluistelijaksi. Elokuvan tarina mukailee I, Tonyaa, mutta jättää neljännen seinän rikkomatta. Sen sijaan elokuvassa hämmentävät luistelukohtausten rinnalla kulkevat musikaaliosiot, joissa henkilöt puhkeavat varoittamatta laulamaan ja tanssimaan. Ice ei ehkä ole hienostunut, mutta miellyttää takuuvarmasti yleisöä.

Venäjän vuoden 2017 katsojatilastojen 20 kärkinimikkeestä monia kuvattiin ainakin osittain Britannian studioilla. Joukkoon lukeutuvat esimerkiksi The Mummy, Idän pikajunan arvoitus, Star Wars: The Last Jedi sekä Transformers: The Last Knight.

Pirates of the Caribbean: Salazar’s Revenge pärjäsi suhteellisesti paremmin Venäjällä kuin millään toisella markkina-alueella. Ilman Three Secondsia se olisi ollut vuoden ykköselokuva. Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Tomb Raider kipusi puolestaan katsotuimpien listan huipulle.

Kun poliitikot ja vanhempi sukupolvi lietsovat uudelleen viriteltyä kylmää sotaa, Venäjän nuoret elokuvantekijät ja maksavat katsojat eivät juuri rasita mieltään ideologialla ja nationalismilla.

Kulttuuriministeriö näyttelee tärkeää roolia niin auteur-tekijöiden kuin esikoisohjaajien julkisena tukijana. Kantemir Balagovin esikoispitkä Closeness voitti kansainvälisten kriitikoiden palkinnon Cannesissa. Zoology-ohjaaja Tverdovski työstää parhaillaan Jumpman-projektiaan. 36-vuotias Yuri Bykov on ohjannut urallaan jo lukuisia teoksia, viimeisimpänä The Factoryn.

Jotkut voivat kysyä, miksi Venäjän hallinto tukee elokuvia, jotka osoittavat yhteiskunnan kipupisteitä. Tämänhetkisessä väittelyssä ei ole niinkään kyse siitä, pitäisikö valtiota vastaan hyökkääviä elokuvia tukea, vaan siitä, pitäisikö venäläisten veronmaksajien rahoja ylipäänsä upottaa kaupallisempiin elokuviin, joiden tulisi kyetä löytämään rahoitusta itsenäisesti.

Venäläisten suhtautuminen Andrei Zvjagintseviin on paljastavaa. Ohjaajan kansainvälinen menestys herättää tuntuvaa ylpeyttä, vaikka virkamiehet kurtistavat kulmiaan hänen valaisevalle näkemykselleen nyky-Venäjän tilasta. Vaikka Leviathania seuranneen myrskyn vuoksi Zvjagintsevin tuorein elokuva Rakkautta vailla jäi vaille valtion tukea, teos kilpaili Venäjän Oscar-kandidaatin paikasta – ja varmisti ehdokkuuden parhaan vieraskielisen elokuvan kategoriassa.

Elokuvantekijöinä venäläiset haluavat ensisijaisesti luoda hyviä elokuvia, eivätkä sitoutua politiikkaan. Kansainväliset levittäjät, jotka ovat alkaneet kiinnostua Venäjästä yhä enemmän elokuvamaana, eivät myöskään ole poliittisten tuulten riepoteltavissa. Jos tarinat kiinnostavat levittäjiä, he tarttuvat niihin. Sillä ei ole mitään tekemistä valtiojohdon tai kansallisuuden kanssa.

Teksti: 2018 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Rami Malek ja Charlie Hunnam

Papillon

Samu Oksanen | 16.09.

Toisinto pakoelokuvien klassikosta telkeää itsensä tyrmään rutiininomaisella rankistelulla vailla oikeutusta.

Lue lisää »
Christine Baranski, Amanda Seyfried ja Julie Walters

Mamma Mia! Here We Go Again

Samu Oksanen | 10.08.

Tolppakorkojen, paljettien ja spandexin vastustamattomassa jukebox-musikaalissa pelin nimi on elokuvallinen baklava.

Lue lisää »
Kenneth Branagh ja Daisy Ridley

Idän pikajunan arvoitus

Kreeta Korhola | Blu-ray | 22.05.

Mestarietsivä Hercule Poirot palaa valkokankaille hyppäämällä murhajunan kyytiin Agatha Christien klassikkokertomuksessa.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Ingmar Bergman ja Bibi Andersson

Bergman – Yksi vuosi, yksi elämä

Aleksi Salonen | 08.08.

Suurmiesmyyttiä kiertelevä dokumentti muistuttaa saavutuksista, muttei syvenny taiteentekemiseen.

Lue lisää »
Christine Baranski, Amanda Seyfried ja Julie Walters

Mamma Mia! Here We Go Again

Samu Oksanen | 10.08.

Tolppakorkojen, paljettien ja spandexin vastustamattomassa jukebox-musikaalissa pelin nimi on elokuvallinen baklava.

Lue lisää »
Saoirse Ronan ja Billy Howle

Rannalla

Samu Oksanen | 29.08.

Jo Pink Floyd sen tiesi: Ripustautuminen hiljaiseen epätoivoon on englantilainen tapa.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2018
ISSN 1798-7202