Verta ja kyyneleitä: IRA valkokankaalla

| ARTIKKELI

In the Name of the Father, Bloody Sunday ja Shadow Dancer ovat raju johdatus IRA:n julistuksista riisuttuun veriseen arkeen.

julkaistu 2013-06-08 / päivitetty 24.06. klo 12:12

KUVA 3

Shadow Dancer
Shadow Dancer 

KUVA 2

Bloody Sunday
Bloody Sunday 

KUVA 1

In the Name of the Father
In the Name of the Father 

Vuodesta 1920 toiminut Irlannin tasavaltalaisarmeija eli kavereiden kesken IRA on tuttu jokaiselle viimeisten vuosikymmenten aikana uutisia edes puolihuolimattomasti seuranneelle. 1960-luvulla syntynyt niin sanottu uusi IRA on se toisen maailmansodan jälkeisille sukupolville relevantein versio milloin mitäkin ajavasta, näkökulmasta riippuen vapautus- tai terrorijärjestöstä.

Vaikka elokuva ei paras tapa tutustua historiaa. Tosiasia kuitenkin on, että lukemattomien ihmisten historiatietämys, ja ennen muuta käsitys menneisyydestä peilautuu valkokankailta ja tv-ruuduilta

Jos IRA:n ja Iso-Britannian väliseen dynamiikkaan haluaa tutustua elokuvien avulla, ei ole hullumpi idea aloittaa juuri Blu-rayna julkaistulla Jim Sheridanin In the Name of the Fatherilla (1992), Paul Greengrassin Bloody Sundaylla (2002) tai James Marshin Shadow Dancerilla (2012).

Kolmikko on yhtä aikaa sekän hyvin samanlainen että erilainen. Jokaista elokuvaa leimaa ankeus, voimakas tunteellisuus ja historiallisista epäkohdistaan huolimatta palava halu löytää konfliktin emotionaalisen totuus.

Bloody Sunday on jäänyt Greengrassin filmografiassa surullisen vähälle huomiolle. Sen inhimillinen koskettavuuden äärellä unohtaa tapahtumien poliittishistoriallisen kontekstin. Minä kärsin yhdessä uhrien kanssa, aivan kuten mestarillisessa United 93:ssa (2006).

Kyse on paitsi dramaturgisesti, niin myös teknisesti mestarillisesta teoksesta. Sinne tänne heiluva, kaaoksessa turvaa etsivä kamera on kotonaan Derryn kaupungin luotien rappaamilla kujilla.

Reippaalla musiikilla ja hyväntuulisella pummielämällä alkava In the Name of the Father tuijottaa katsojaa suoraan silmiin ja pyytää tätä itkemään. Ainakin minä antauduin.

Sheridanin ohjaus on malliesimerkki monien historiallisten elokuvien vahvuuksista ja ongelmista.

Tarinan yksityiskohdissa on historiallisia ongelmia alkaen siitä, että isä (Pete Postlehthwaite) ja poika (Daniel Day-Lewis) Conlonia ei koskaan päästetty samaan selliin. Sillä ei ole kuitenkaan väliä, sillä elokuvan tavoitteet ovat muualla kuin tapahtumien autenttisessa toistamisessa.

Yksittäisen tapauksen kautta kerrotaan yhteiskunnasta ja ajasta riippumattoman tarina demokraattisten arvojen relevanttiudesta. Niistä samoista arvoista, joista niin pieni Suomi kuin suuri Yhdysvallat on ollut valmis joustamaan tiukan paikan tullen.

Samalla koetaan myös se matka, jonka konfliktin osapuolten maine käy läpi julkisuudessa. Roistoista tulee telkien taakse lukittuja marttyyreitä.

Iso-Britannia näyttäytyy sekä Sheridanin että Greengrassin elokuvissa ylireagoivana hurttana, joka säilyttää vain ulkoisesti sivistysvaltion kaavun.

Shadow Dancer on kolmikosta ainoa, jossa Iso-Britanniaa aidosti saa kasvot. Temput eivät vieläkään ole puhtaita, mutta ainakin niiden takana on ymmärrettävästi esitetyt motiivit.

IRA-elokuvien poliittisuus on osin piilotettua. Krakakaulojen linjavedot eivät ole samalla tavalla framilla kuin vaikka Syrianassa (2005) tai Renditionissa (2007), joissa tarina kulkee poliittisen agendan vanavedessä.

Kolmikon ohjaajat ovat luottaneet siihen, että katsojalla on jonkinlainen ennakkokäsitys konfliktin historiasta.

Elokuvat altistavat yksilöiden kokemalle vääryydelle. IRA on tarinoiden keskiössä ilman, että sen arvoja suuremmin hoetaan.

Irlantilaisnäkökulman huomattavasta painotuksesta huolimatta IRA:ta ei ole sankariuden tyyssijana. Sen toimintaan pikemminkin ajaudutaan kuin aktiivisesti hakeudutaan.

Tavallisia työläisiä ympäröivä jokapäiväinen epävarmuus ja epätasa-arvoisuus ovat tasavaltalaisarmeijan tehokkaimmat rekrytointivaltit.

Monille tavallisille irlantilaisille kaduntallaajille IRA:n ja Iso-Britannian ero on lähinnä lipun värissä ja kuviossa. Molemmat ovat väkivaltakoneita.

Kyse on niin hyvässä kuin pahassa yksilöistä, heidän kokemuksistaan ja niiden pysyvästä vaikutuksesta. Shadow Dancer osoittaa tyrmäävästi, miten pienestä kaikki on kiinni. Lapsuudessa koettu tragedia takaa koston kierteen.

Tämän kaltaisissa konflikteissa ei ole Greengrassin, Sheridanin tai Marshin mukaan kyse politiikasta, vaan rivikansalaisista. Tuska on henkilökohtaista. Aina ei ole niin tärkeää, mitä kannattaa, vaan mitä vastustaa.

Teksti: 2013 Jouko Luhtala

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202