Espoo Cine -festariraportti 2009, osa 1

Espoo Ciné 2009 (2009)

10 päivää laatuelokuvia meiltä ja maailmalta: joukossa mahalaskuja, tasapaksuutta ja toisaalta piristäviä yllätyksiä. Mahtuipa joukkoon yksi mestariteoskin. Osa I.

Anton Vanha-Majamaa
julkaistu 2009-09-01 / päivitetty 11.08. klo 11:11

KUVA 4

Espoo Ciné -festariraportti, osa 1
Espoo Ciné -festariraportti, osa 1 

KUVA 3

Espoo Ciné -festariraportti, osa 1
Espoo Ciné -festariraportti, osa 1 

KUVA 2

Espoo Ciné -festariraportti, osa 1
Espoo Ciné -festariraportti, osa 1 

KUVA 1

Espoo Ciné -festariraportti, osa 1
Espoo Ciné -festariraportti, osa 1 

20. Espoo Ciné -elokuvafestivaali, 21.-30.8.2009

Elokuun lopussa järjestettiin Espoossa ja Helsingissä järjestyksessään jo 20:s Espoo Ciné. Tällä kertaa näytöksiä oli Espoon kulttuurikeskuksen lisäksi Leppävaaran Sello Rexissä sekä Helsingin Andorrassa.

Espoon kulttuurikeskuksen salit ovat pienempi ja intiimimpi Louhisali sekä valtava Tapiolasali. Jälkimmäiseen mahtuu liki 800 katsojaa – eli siis enemmän kuin Tennarin ykkössaliin. Andorraan katsojia mahtuu vajaat parisataa, Sellon festivaaleille vuokrattuun 5. saliin arviolta puolet siitä. Lisäksi Michael Haneken Das Weisse Band näytettiin Sello Rexin 1. salissa.

Itse pääsin paikan päälle toden teolla vasta tiistaina. Siitä lähti kunnioitettava 20 elokuvan putki, jota ei päivätyö, lähestyvät opinnot tai flunssakaan hidastelleet. Muutama kiinnostava helmi jäi valitettavasti näkemättä, mutta niihin toivottavasti tarjoutuu tilaisuus myöhemmin. Vastaavasti parin elokuvan kohdalla harmittelin hukkaan heitettyä aikaa.

Pulloon en sentään tarttunut – ainakaan elokuvan aikana. Tarjoilut kyllä pelasivat Tapiolan päässä – Ciné-teltta tarjosi kahvia, teetä ja virvokkeita, alkoholilla tai ilman. Tarjolla oli myös herkullista keittoa (liha- tai kasvis). Vilpoisia iltoja varten asiakkailla oli käytettävissään viltit, ja istuinpaikkoina toimi kahvilapöytien lisäksi käytettyjä sohvia ja nojatuoleja, jotka olivat kaikki myytävinä.

Kuuden päivän aikana näin elokuvia liki yhtä monesta maasta – joukossa mahalaskuja, tasapaksuutta ja toisaalta piristäviä yllätyksiä. Mahtuipa joukkoon yksi mestariteoskin – tosin kahdeksan vuoden takaa.

Kaikkia vuoden tärkeimpiä elokuvia ei mukana ollut – Rakkautta & Anarkiaa paikannee puutteet – mutta kattava ja laadukas kokoelma yhtäkaikki. Ja mikä tärkeintä, kuluneen vuoden elokuvafestivaalien juhlituimmat voittajat.

Etelä-Amerikka elää! – ja Espanja voi hyvin

Kulttuurisesti ja maantieteellisesti kaukainen Etelä-Amerikka näytti tämän vuoden Espoo Cinéssä parhaat puolensa. La teta asustada (The Milk of Sorrow) ja Mal día para pescar (Bad Day to Go Fishing) ovat ideoiltaan tuoreita ja toteutukseltaan raikkaita muistutuksia maanosan valtavasta taiteellisesta potentiaalista.

Yhden pitkän elokuvan aiemmin ohjanneen Claudia Llosan uutuus, Berliinin elokuvajuhlilla parhaaksi elokuvaksi nimetty La teta asustada kertoo nuoren perulaistytön, Faustan (Magaly Solier) tarinan. Faustan äiti on muiden tavoin elänyt koko ikänsä miehisen ylivallan ikeessä. Naista on sorrettu, raiskattu ja pahoinpidelty. Vanhan uskomuksen mukaan arka ja hiljainen Fausta on äidinmaidon kautta perinyt tämän pelon itseensä.

Hillitty ja tunnelmallinen La teta asustada oli yksi festivaalien kohokohdista. Se valottaa kaukaista kulttuuria toisaalta sen vanhojen perinteiden, toisaalta uuden tapakulttuurin kautta. Vuosisatojen takaa kaikuvat laulut nivoutuvat modernin tradition, kuten joukkohäiden sekaan. Samalla se on henkilökohtainen ja yksityinenkin kuvaus peloista luopumisesta ja oman naiseuden hyväksymisestä. Llosan jäljestä huokuu tuska oman maan sosiaalisesta tilanteesta, ja tarve tuoda sen solmukohtia suuren yleisön tietoisuuteen.

Mal día para pescar on erityisen kiinnostava suomalaisesta näkökulmasta, sillä sen toisessa pääosassa nähdään entinen voimamies, aiemmin mm. Werner Herzogin ja Ridley Scottin ohjauksessa viihtynyt Jouko Ahola. Mies näyttelee saksalaista, parhaat päivänsä nähnyttä voimamiestä, Jacob van Oppenia, joka kiertää managerinsa “prinssi” Orsinin (Gary Piquer) kanssa Etelä-Amerikkaa esityksiä järjestäen.

Parivaljakko saapuu pieneen, nimeämättömään kylään, ja esittää haasteen: tuhat dollaria sille, joka päihittää van Oppenin kehässä. Suunniteltu rahastusjuoni menee harakoille, kun kylän vahvin mies tarttuu haasteeseen. Vastakkain asettuvat mestarin ylpeys ja managerin realismi, kun van Oppen haluaa puolustaa kunniaansa ja manageri livistää rahojen kera.

Ohjaaja Álvaro Brechner on Gary Piquerin kanssa sovittanut Juan Carlos Onettin alkuperäisnovellin elokuvamuotoon onnistuneesti. Orsini ja van Oppen ovat parivaljakkona kiehtova, ja järjen ja ylpeyden ristiriita toistuu asetelmassa tehokkaasti. Suhde tuntuu alkuun epätasapainoiselta ja yksipuoliselta hyväksikäytöltä, mutta tosiasiassa se elää aikansa harmoniassa. Molemmat miehet saavat suhteesta haluamansa, eikä tarinan lopulta ole tarkoituskaan toistua ikuisesti.

Paikan päällä Espoossa olivat puhumassa Brechner ja Ahola, joiden tarinoita kuunteli mielellään. Brechner totesi uruguaylaisen elokuvan olevan hienoisessa nousussa (nykyään maa tuottaa “jo” 3-4 elokuvaa vuodessa) ja kiitteli tietenkin vuolaasti näyttelijöitään. Ahola totesi työnteon olleen ilo, sillä Brechner on todella läsnä ja tunnelma kuvauspaikalla on lämmin ja tiivis.

Eräs suomalainen ohjaaja on kuulemma tokaissut Aholalle, ettei tällä ole tulevaisuutta kotimaisessa elokuvassa. Kenties siksi mies uskaltaa puhua suoraan suomalaisesta elokuvateollisuudesta, eikä juuri pelkää epäsuosioon joutumista. Toisaalta mies kohdistaa suoraa kritiikkiä myös aiempia ohjaajiaan kohtaan. Mikäli Brechner olisi Herzogin sijaan ohjannut Invinciblen, olisi siitäkin kuulemma tullut huomattavasti parempi elokuva.

Ahola puhui myös muodonmuutoksestaan van Oppenin roolia varten. Kokis- ja suklaalinjalla mies onnistui kasvattamaan elopainoaan liki 30 kiloa, ja se näkyy valkokankaalla huomattavana vatsana. Myös hiusten ja parran Ahola antoi kasvaa, jopa siinä määrin, että kylällä puolituttu kuiskutti kaverinsa korvaan, että “onko Ahola ratkennut ryyppäämään?”

Ahola on kiehtova hahmo, sillä hän ei juuri ota paineita. Kirvesmiehen töitä riittää kuulemma laman keskelläkin, joten elokuvaprojekteihin lähdetään jos mahdollisuutta tarjotaan. Jos ei tarjota, niin sillä selvä.

Espanjalaiselokuvista parhaiten onnistui Javier Fesserin Camino. Sen nimihahmo on nuori, katoliseen uskoon kasvatettu tyttö, joka yllättäen sairastuu vakavasti. Caminon kunto huononee, mutta hänet pitää pystyssä usko Jeesukseen – oli kyseessä sitten Jumalan poika tai teatteriryhmän suloinen Jesus.

Vakaumuksellinen äiti (Carme Elias) yrittää tuputtaa kristinuskoa joka väliin, ja on onnistunut saamaan Caminon isosiskon, Nurian (Manuela Vellés), vetäytymään luostariin ja irtautumaan normaalielämästä. Isä (Mariano Venancio) on hedelmällisempi juttukumppani, ja tälle Camino kertookin salaisuuksiaan.

Alakuloista ja alati lohduttomammaksi käyvää tarinaa puhkovat värikkäät fantasiajaksot, joihin Camino uppoutuu unissaan. Talon perustuksissa asustavat hiiret johdattavat tämän seikkailuun, apuna myös vihreään hattuun sonnustautuva lastenkirjahahmo, Mr. Meebles. Reaalimaailman elementit sekoittuvat Disneyn Tuhkimosta muistuttaviin kohtauksiin. Asetelma muistuttaa Pan’s Labyrinthista, mutta valoisampana.

Suloinen Nerea Camacho kantaa tärkeän nimiroolin kunnialla. Tytön suuret silmät uhkuvat nuoruuden viatonta intoa, ja tytön ihastusta leimaa kaikille tuttu lapsuuden välittömyys. Ajatukset täyttyvät pojasta, jolle tyttö ei ole edes puhunut, ja mieleen juolahtaa kysymys: voiko jotakuta todella rakastaa ensisilmäyksellä?

Caminon ohella suosiota sai ruoanlaiton ja parisuhdedraaman komediallisiin kehyksiin asettanut Dieta mediterránea (Mediterranean Food), joka kahmi katsojia mainostaen itseään hulvattomana komediana. Tosiasiassa harvinaisen epähauska elokuva on toteutukseltaan luokaton, kuten oli myös Jaime Rosalesin kokeellinen Tiro en la cabeza. ETA-terroristin arkea seuraavan elokuvan dialogi on häivytetty kokonaan pois, ja lopputulos on puuduttava ja teennäinen.

Parisuhteiden kiemuroissa

Richard Eyren odotettu The Other Man on rakenteeltaan kolmiodraama. Liam Neeson on Peter, menestyvän kenkäsuunnittelijan, Lisan (Laura Linney) aviomies, joka saa tietää vaimonsa pitkään jatkuneesta suhteesta Italiaan majoittuneeseen kosmopoliittiin, Ralphiin (Antonio Banderas). Peter etsii bisnesmiehen käsiinsä ja tutustuu tähän, Ralphin avatessa sanaista arkkuaan amerikkalaisesta rakastajattarestaan.

Tyylikkään Paljastavia merkintöjä -filmatisoinnin jälkeen The Other Man on karvas pettymys. Juoni on tuhanteen kertaan nähty, eikä Eyre saa puhallettua siihen puhtia. Hyvänä henkilöohjaajana tunnettu Eyre ei myöskään saa luotua kemiaa näyttelijöiden välille. Liam Neeson luottaa hillittyyn charmiinsa pääosin onnistuneeksi, mutta vastapelurina Antonio Banderas on huono valinta. Hahmo on sopivan niljakas mutta samalla yksiulotteinen – on vaikea kuvitella Lisan rakastuneen näin inhottavaan rasvalettiin.

Laura Linney on yksi aikamme parhaista näyttelijöistä, mutta hänen kykynsä menevät hukkaan Lisan yllättävän pienessä roolissa.

Huomattavinta The Other Manissa on sen loppupuolen “yllätyskäänne”, joka on sarjassaan absurdeimpia ikinä. Täysin tuulesta temmattu twisti ei itse asiassa ole juonenkäänne lainkaan, vaan pinnallista kerronnalla temppuilua. Naurettava jippo ei tuo tarinaan mitään lisää ja uhkaa kääntää koko keitoksen vitsiksi. Omalta osaltaan samaa tekee puiseva dialogi, erityisesti Neesonin ja Banderaksen hahmojen välillä.

Un giorno perfetto (A Perfect Day) kertaa vastahajonneen perheen yhden vuorokauden tapahtumat. Lopputulos on pääpiirteittäin tiedossa: laukauksia on vaihdettu. Matka siihen on mysteeri.

Isabella Ferrari on Emma, lastensa kanssa kituuttava yksinhuoltaja. Parvekkeen alla odottaa illasta toiseen Antonio (Valerio Mastandrea), katkera ex-mies, joka kaipaa perhettään. Lapset luonnollisesti kaipaavat isäänsä, mutta Emma on saanut tarpeekseen.

Ohjaaja Ferzan Ozpetek hukkaa Melania Gaia Mazzuccon romaanin potentiaalin, ja sortuu ohjauksessaan kliseisiin ja karikatyyreihin. Sopivan synkkä tunnelma saavutetaan vain hetkittäin. Pääosissa Ferrari ja Mastandrea ottavat kaiken irti hahmoistaan, mutta ovat lopulta huonon käsikirjoituksen vankeja.

Elokuva näyttää paikoin huonolta saippuaoopperalta, eikä dialogi ole sen laadukkaampaa. Sääli, sillä vähäeleinen, uinuvaa asuntoa vakoileva avaus antaa odottaa enemmän.

—-

Artikkeliparin jälkimmäisessä osassa päästään käsiksi festareiden suurimpiin nimikkeisiin: listalla mm. Hunger, Moon ja tietenkin Kunniattomat Paskiaiset. Mukana myös kurkistus festareiden kauhutarjontaan – löytyikö joukosta uutta Orpokotia tai Marttyyreitä?

>> tästä raportin osaan 2 !

Kuvat 1-2: La teta asustada (© 2009 Oberón Cinematográfica, Vela Producciones, Wanda Visión S.A.)
Kuvat 3-4: Mal día para pescar (© 2009 Global Film Initiative, Baobab Films, Expresso Films, Telespan 2000)
Kuvat 5 Camino (© 2008 Mediapro, Películas Pendelton)

Teksti: © 2009 Anton Vanha-Majamaa

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202