julkaistu 2015-08-25 / päivitetty 16.09. klo 15:03

Festivaali

Espoo Ciné järjestettiin 21.–30. elokuuta. Elokuvia arvioi Aleksi Salonen. Ohjelmaan voi tutustua tapahtuman sivuilla.

Päivitetty 8.9.

Benny Vandendriessche: Drift | ★★★

Liikkeen taiteilija Dirk Hendrikxin performansseista inspiroitunut eksistentialistinen, lähes sanaton kärsimysmatka olisi toiminut paremmin hieman lyhyempänä.

Hendrikx liikkuu nimensä veroisella kulmikkuudella: tunkee päätään maan sisään kuin strutsi, kantaa suurta kiveä naamansa päällä ja läiskähtelee lammikoihin kuin epileptinen tukki.

Hienoissa rauniomaisemissa kuvattu art house -draama olisi ansainnut viimeistellymmän kuvakielen. Jatkuvasti horjuva käsivara ei palvele minimalistista tarinaa.

Małgorzata Szumowska: Body | ★★★★

Vain tähdet.

Peter Greenaway: Eisenstein in Guanajuato | ★★★

Peter Greenawayn Eisenstein in Guanajuato tuskin näkyisi suomalaisteattereissa ilman pääosassa nähtävää suomalaista Elmer Bäckiä. Taide-elokuvan vastarannankiiski Greenawayn raikas ja ryöpsähtelevä elokuvakieli on yleensä arvioitu liian radikaaliksi suurelle yleisölle.

Mutta viis laskelmista, kun Bäck niin elinvoimaisesti lunastaa paikkansa eksentrisenä ohjaaja Eisensteininä ja magneettisena valkokangaskasvona. Greenawayn peräti Eisenstein-trilogiaan innoittanut suomalainen on lähes jatkuvasti ruudulla ja elokuva lepää tukevasti hänen tragikoomisilla harteillaan.

Vuoden 1931 Meksikoon sijoittuvassa löyhästi tosipohjaisessa tarinassa juhlittu montaasimestari löytää (homo-)seksuaalisuutensa Que Viva Mexico -elokuvansa rönsylevien kuvausten tauoilla. Vaikkei hänen koskaan annettu leikata – tai edes nähdä – kuvaamaansa materiaalia, muuttui Eisensteinin tyyli täysin Meksikon matkan jälkeen.

Greenaway käyttää tuttua repertuaariaan: päällekkäisiä kuvia, hengästyttäviä montaasijaksoja – joista monet hassuttelevat Eisensteinin tyylillä – assosiatiivista briljeerausta ja kaikenlaisia kuvallisia leikkejä, joita on sattunut keksimään.

Tarinankerronnan terävä rytmikkyys lässähtää hieman lopussa, kun Greenaway – haastattelujen perusteella periaatteiden vastaisesti – täyttää kerronnan päähenkilönsä taukoamattomilla höpinöillä.

Fredrik Gertten: Bikes vs. Cars | ★★★

Meilahdessa pyöräilijän kuolemaan johtaneen rikoksen vuoksi ja helsinkiläisessä kaupunkikeskustelussa muutenkin aina ajankohtainen autojen ja pyörien vastakkainasettelu saa Bikes vs. Cars -elokuvasta tarpeellista laajempaa kontekstia.

Turvallisen miellyttävästi kuvattu näkökulmadokumentti ajaa vahvasti pyöräilijöiden asemaa. Pääasiassa pyöräilijöitä eri puolilla maailmaa haastatteleva elokuva antaa kaiketi tasapainon vuoksi puheenvuoron myös kööpenhaminalaiselle taksikuskille, mutta tämän jupinat ovat koomisen karikatyyrisiä.

Toispuolisuus ei haittaa, sillä sopivasti annostellut ja olennaiset tietoiskut tekevät selväksi, ettei autojen ja autoilun tilan lisääminen voi ratkaista kaupunkilogistiikan ongelmia. Dokumentti ei onneksi liioin tyydy päivittelemään, vaan jäljittää autojen hegemonian auto- ja öljyteollisuuden lobbaukseen ja propagandaan.

Helsinkiläiselle pyöräilijälle Los Angelesin, Sao Paolon ja Toronton esimerkit näyttävät, että Helsingin tilanne on lohduttavan kehityskelpoinen. Naapurimme Kööpenhamina saa arvattavan määrän suitsutusta. Ylätason argumenttina toimiva dokumentti olisi vielä kiintoisampi, jos pyöräilyolojen parantamisen onnistumisiin ja ratkaisuihin paneuduttaisiin syvällisemmin.

Crack-pormestari Rob Ford tiivistää hilpeästi rattiraivokkaiden tunnot.

Pete Docter: Inside Out – mielen sopukoissa | ★★★★★

Lastenelokuvana Inside Out tekee Pixarista japanilaisen Ghiblin veroisen intuitiivisen psykologian elokuvataikatehtaan.

11-vuotiaan tytön aivoihin sijoittuva animioitu draamakomedia konkretisoi ajattelun teoriaa pienemmille aivoille sopivaan muotoon. Toki käsikirjoitus ottaa vapauksia kognitiotutkimuksen löydösten suhteen, mutta lähtöoivalluksena elokuvan luoma malli ajattelusta erilaisten intressien, voimien ja reaktioiden näyttämönä on mullistava.

Animaation päälankana on tunteiden kontrolli ja tasapaino. Sitä kautta Inside Out edustaa dramaturgian mestariluokkaa. Ajatusmaailman konkretia, sen sijaan että jäisi vain opetukselliseksi, muodostaa puitteet tunteellisesti voimakkaille kliimakseille. Avainhetkien pelkistetty puhdasmuotoisuus puree hurjasti myös aikuiskatsojaan.

Thomas Vinterberg: Kaukana maailman menosta | ★★★

Historiallisromanttinen Kaukana maailman menosta on Dogme-ohjaajana kuuluistuneen Thomas Vinterbergin kevyempää osastoa. Pääosissa tähtivoimaansa säkenöivät indie-suosikit Carey Mulligan ja Matthias Schoenaerts.

Vuoden 1874 kirjallinen alkuteos Far from the Madding Crowd on kriittinen ja kiitelty aikalaiskuvaus 1800-luvun lopun maalais-Englannista. Romaanin kiemuraiset käänteet ovat paikoin melkoista harlekiini-vuoristorataa.

Vinterberg nostaa esille alkuteoksen feministisiä teemoja, mutta iloittelee toisaalta kepeänlaisesti romantiikkaa tihkuvalla kuvakielellä ja päähenkilön, kartanon yllättäin perivän itsenäisen Batsheban (Mulligan) oikukkaalla miesmaulla.

Filmatisointi tuntuu paneutuneesta ajankuvanluonnistaan huolimatta pintaraapaisulta, hetken nautinnolta. Äkkikäänteissään kerronta nykii ja se syö draaman rehellisyyden kuormasta. Ladatessaan niin paljon pääosiensa tähtivoimaan ja umpiromanttiseen kuvakieleen on Vinterbergin ote, tarinan teemoihin nähden, yllättävän vanhahaikainen.

Aleksi Salmenperä: Häiriötekijä | ★★★★

Q-teatterin lavalta valkokankaalle siirtynyt Häiriötekijä on kotimaisen elokuvan aluevaltaus. Televisiossa vastikään uusitun Ihmebantun – jonka taustaryhmä on paljolti sama – tapaan elokuva kiertyy komedian radalta absurdiin, vinoon ja häiritsevään.

Irrallisista episodeista koostuvan mustan komedian toistuvia teemoja ovat nöyryytys, häpeä, miehisyyden kriisi sekä pyhän ja groteskin sekoitustabuja ravistelevat törmäytykset. Melko kepeistä jaksoista alkava elokuva synkkenee ja ahdistuu mennessään, mutta sietokyvyn yli ei mennä väkisin. Penis-episodi on shokeerauksessaan tarpeettomin, kun aihetta ja kuvastoa on jo käsitelty ylenmäärin esimerkiksi Takashi Miiken ja Kim Ki-dukin elokuvissa tai Hannibal-sarjassa.

Heikki Färm on kuvannut taidolla valaistun Häiriötekijän terävästi ja harkiten kuin vakavan draaman. Kuvan laatu antaa työlle erityistä elokuvallisuutta, jota vahvistavat myös pidemmät, itsenäisinä lyhytelokuvina hyvin pärjäävät episodit, kuten jaksot musiikkitalolla ja lentokentällä.

Vain elokuvaan tehdyssä jaksossa Makkonen liikutaan sukkelasti kammottavasta epämukavan patetian ja säälin puolelle, kuin jossain psykedeeleillä terästetyssä Louie-jaksossa. Ehkä katsojan ennakkoluuloja olisi voinut ravistella vielä enemmänkin, sillä liioitteluun perustuvat jaksot kehittyvät yleensä jokseenkin arvattavaan, joskin yhtä kaikki riemukkaaseen suuntaan.

Ciné-raportteja aiemmilta vuosilta:
Vuosi 2014, vuosi 2013, vuosi 2012, vuosi 2011, vuosi 2010
sekä vuosi 2009 osa yksi ja osa kaksi.