Espoo Ciné 2012

(2012)

| FESTIVAALI

Espoo Ciné 2012 päättyi, katso mitä jäi haaviin.

julkaistu 2012-08-17 / päivitetty 11.03. klo 17:05

KUVA 2

Festivaalin avasi Micael Haneken hieno Amour.
Festivaalin avasi Micael Haneken hieno Amour. 

KUVA 1

Moonrise Kingdomissa Wes Anderson osoittaa kykyä kehittyä.
Moonrise Kingdomissa Wes Anderson osoittaa kykyä kehittyä. 

Espoo Ciné 2012 käynnistyi perjantaina 17. elokuuta Michael Haneken palkitulla draamalla Amour, jonka arvio löytyy alta. Huippuihin lukeutui myös Bence Fliegaufin Unkarin ja Euroopan sosiaalista omaatuntoa kolkuttava Just The Wind.

Kymmenen päivän aikana näkemäänsä arvioivat Heta Kämäräinen (HK) ja Aleksi Salonen (AS). Arviot on jaoteltu teemoittain. Artikkelin loppuun on koottu sivustolla aiemmin ilmestyneitä arvioita festareilla esitetyistä suomalaiselokuvista.

Arviot teemoittain
Päätös- ja avajaiselokuvat
Seuratut ohjaajat
Pink Zone
Historialliset
Espoo Ciné selection
La célébration française
Muut
Kotimaiset elokuvat

Lue myös aiempien vuosien Ciné-raportit:
Vuosi 2011, vuosi 2010, sekä vuosi 2009 osa yksi ja osa kaksi.

PS. Pyysimme lukijoilta heinäkuun aikana arvosanaa uudistuneelle Filmgoerille. Pienehkön näytteen (n=50) perusteella muutos on otettu hyvin vastaan: lukijoiden antama keskiarvosana oli 3,82 kun 5 oli suurin mahdollinen arvo, vastausten mediaani oli 4 ja valituin vastausvaihtoehto (20 kpl) oli viisi tähteä. Kiitämme osallistuneita, palautetta sivusta otamme edelleen mieluusti vastaan Palaute-sivulla.

Päätös- ja avajaiselokuvat

Michael Haneke: Amour | avajaiselokuva | ★★★★★ -AS

Amour katsoo vanhuuden viimeisiä vaikeita hetkiä. Anne ja Georges ovat yhdessä hyvinvoiva eläkeläispariskunta (ja kuten usein eurooppalaisessa taide-elokuvassa: varakas ja kulturelli), ennen kuin Anne saa aivoinfarktin. Siitä alkaa hidas luisu kohti kuolemaa. Georges yrittää tehdä ajasta molemmille siedettävää, mutta on mahdottoman edessä.

Michael Haneke palkittiin työstä uran toisella Kultaisella palmulla. Ohjaajan ensimmäinen tuli mestarillisesta Valkoisesta nauhasta vuonna 2009.

Fiktioelokuvassa harvoin näin perinpohjaisesti tutkiskeltu aihe saa paljon Haneken viileästi etäältä seuraavasta, verkkaisesta ja kuvakieleltään staattisesta tyylistä. Fiktio sinällään on vahvuus, joka poistaa dokumentaarisuuden tirkistelevän, liian yksityisen luonteen kuoleman ääreltä.

Amour yksinkertaisesti seuraa niitä vaiheita, joita moni infarktissa tai muuten halvaantunut ja omaishoitaja käyvät. Tarinassa, kuten elämässä muiden ymmärrys välitilasta on heikko, mutta katsoja viedään nyt syvemmälle. Sentimentalismia elokuva välttää tiukasti: ei dramatisoivaa musiikkia, kyyneleitä tai monologeja kuolemasta. Valo on kirkasta, paljaaksi tekevää. Tässä avoimuudessa on jotain kaunista, vaikka hirvittävää. Mitään lohtua lopulla ei ole tarjottavana.

John Hillcoat: Laittomat (Lawless) | päätöselokuva | ★★ -AS

Propositionin ja Cormack McCarthyn Tien filmatisoinneilla ansaitusti nimeä hankkineen ohjaaja John Hillcoatin southern gothic -veto Laittomat on perusvarmaa historiallista veljesveijarointia kieltolain ajalta, kyseenalaisella ultraväkivaltaisella mausteella.

Kliseisessä asetelmassa Bondurantin veljeskolmikko (indie-uralle suuntaava Shia Lebuff, Jason Clarke ja Tom Hardy) edustaa etelävaltiolaista oman käden oikeutta pahaa liittovaltiota vastaan (sadistinen ja kulmakarvaton Guy Pierce). Hardyn murahduksin ja narisemalla kommunikoiva vuorimainen isoveli vetää elokuvan pisimmän korren. Jessica Chastainille jää heikosti kirjoitettu (Nick Cave) seinäruusun rooli.

Pienen rikosdraaman suhde väkivaltaan vaihtuu kornisti alun vastenmielisestä viimeisen välienselvittelyn avoimen myötämieliseen. Ihmiskehon tuhon groteskit kuvaukset ovatkin halpa sirkustemppu. Myös makea kooda voi aiheuttaa pahoinvointia.

Seuratut ohjaajat

Wes Anderson: Moonrise Kingdom | ★★★★ -AS

Benjamin Brittenin orkesterin soittimia esittelevä The Young Persons Guide to the Orchestra on niin istuva avaus Wes Andersonin elokuvalle, että sen olisi voinut kuvitella kuulleensa jo jossakin ohjaajan aiemmassa. Silti tälläisillä selvämuotoisilla, lapsenmielisillä yksityiskohdilla vakavasti herkuttelevan indiesuosikin kädenjäljessä on Moonrise Kingdomin kohdalla taiteellista kehitystä.

Se on onni, sillä kaavan toistaminen on aina vähintään uhannut Andersonin tuotantoja.

Orvoksi joutuvan partiolaispojan sekä kapinoivan tytön karkumatka ja rakkaustarina on ohjaajaa parhaimmillaan: herkkävireistä ja vilpitöntä tunnekuvausta, omalaatuista, usein surumielistä huumoria sekä suurta visuaalista kekseliäisyyttä ja leikkisyyttä. Puhdistuneen ilmaisun kautta elokuva voi vedota niihinkin, joille Andersonin tuotannon itsetietoinen tyyli on aiemmin ollut liikaa.

Nimi vihjaa oikein, että satukirjojen henki leijuu ympärillä. Meno ja dialogi iskevät yhä kipinää, mutta tarinankerronnassa otetaan harppaus barokista klassismin suuntaan. Tasapainoinen, vanhojen värivalokuvien sävyissä nostalgisoiva Moonrise Kingdom saattaa hyvin olla Andersonin paras elokuva.

Woody Allen: To Rome with Love | ★ -AS

Ehkä Woody Allen vaikuttui kassakoneen kilinästä Midnight in Parisin lippuluukulla, kun elokuvaseuraaja jakaa menestysreseptin kanssa kioskikirjallisen nimen ja tapahtumapaikan. Niin tai näin, pahasti kiirehdityltä tuntuva, omahyväinen To Rome with Love on ohjaajan heikoimpia töitä.

Felliniläisen absurdin huumorin lähteille episoideillaan turhaan pyrkivä komedia suuntaa tylsän teränsä pintajulkisuuden ja muun pintapuolisuuden petollisuuteen, siis siihen tuttuun allenilaiseen teemaan fantasiasta tai valheista ihmiselämän keskeisenä rakennuspalikkana. Tämän näkökulma painottaa jälkimmäistä.

Allenin itsensä tekemän kierrättävän, mutta hauskahkon alter ego -roolin lisäksi lähes kaikki elokuvan miehet ovat rasittavasti samasta neuroosien puusta veistettyjä karikatyyrejä. Kaikki muukin Rome with Lovessa on kuin jonkin kelvollisen Allen-komedian hylättyjen ideoiden pinosta: väsähtänyttä, toisteista ja oivalluksiltaan laiskaa.

Pink Zone

Ira Sachs: Keep the lights on | ★★★★ -HK

Dokumentaristi Erik elää yksinäisenä New Yorkissa, mutta onnekseen hän löytää Paulin. Kaksikko tapaa erikoisissa olosuhteissa, maksullisen puhelinlinjan välityksellä, mutta heidän suhteensa kohoaa pian uudelle tasolle. He muuttavat saman katon alle ja vakiintuvat. Rakkauden ja ystävyyden yllä kulkee kuitenkin riippuvuuksien langettamia varjoja.

Keep the lights on voitti 2012 Berliinin elokuvafestivaalin Teddy-palkinnon parhaana LHBT-elokuvana, eikä syyttä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ira Sachs on tuonut mukaan tarinaan omaeläkerrallisuutta, joka tekee kokonaisuudesta erityisen koskettavan.

Aihe tulee käsinkosketeltavan lähelle. Tanskalaisdraama on intiimi kuvaus kahden miehen suhteesta yhdeksän vuoden ajalta, jossa koetellaan rakkauden rajoja ja rajattomuutta.

Thom Fitzgerald: Cloudburst | ★★★ -AS

Olympia Dukakisin huomattavaan Johnny Cash -karismaan nojaava tie-elokuva rullaa yllättävän pehmeästi, vaikka tarina toisen (Brenda Fricker) vanhainkotikakulta karkaavasta lesbopariskunnasta onkin turvallisen ennalta-arvattava.

Indietietoisuutensa viisaasti vakan alla pitävän elokuvan nojina toimivat ronski verbaalinen huumori ja näyttelijöiden osuva ulosanti (loistavan Dukakisin ohella etenkin matkaan tarttuva sympaattinen tanssija ja prostituoitu Ryan Doucette).

Kevytkriittistä kommentaaria tehdään Yhdysvaltain homopariskuntien muita heikommasta oikeudellisesta asemasta ja seksuaalisesta ahdasmielisyydestä yleisemmin.

Historialliset

Agnieszka Holland: In Darkness | ★★★ -AS

Holokaustin puolalaisnäkökulmaan lisätään tässä tosipohjainen, pieni, mutta positiivinen toimijan rooli. Juutalaisryhmää viemärissä piilottelee Leopold Socha, pikkuhuijari, joka on avunannossaan empiväinen ja itsekäskin, kuten ihmiset tapaavat olla.

Tapahtumapaikassa ja tunnelmassa ilmeinen esikuva on ohjaaja Agnieszka Hollandin maanmiehen ja varhaisen yhteistyökumppanin Andrzej Wajdan Kanal – Kirottujen tie (1957). Kanalista poiketen In Darkness ei juuri lisää genren perusasetelmiin (tuoreinta lienee seksin suora käsittely), mutta on otteessaan pitävä, humaani selviytymiskertomus. Eniten se kärsii hitaasti täsmentyvästä alkukolmanneksesta.

Päähenkilö Sochan (veijarimainen Robert Wieckiewicz) hahmo käy läpi vivahteikkaan kehityskaaren. Muut hahmot, etenkin elokuvan naiset, taas ovat melko stereotyyppisiä. Viemärien pimeyden ja epätoivon visualisointi on ensiluokkaista (pääkuvaajana Jolanta Dylewska).

Christian Petzold: Barbara | ★★★★ -AS

Barbara kuvaa Itä-Saksan 80-luvun tarkkailtua elämää, joka kansalaisia kurjistavasta epäluottamuksesta huolimatta onnistuu säilyttämään ainakin osan yleisinhimillistä piirteistään.

Keskellä on maastamuuttohakemuksen vuoksi pääkaupungista maaseudulle karkotettu lääkäri (saksalaiselokuvan kuuma nimi ja ohjaaja Petzoldin viisinkertainen yhteistyökumppani Nina Hoss), jolle pako Länteen saa auttamisen velvoitteiden kautta laajempia moraalisia ulottuvuuksia.

Naturalistinen ja teknisesti taidokas klassinen kerronta – kameran käytös on tarinasta motivoitua, rajaukset ja leikkaukset harkittuja – luo olosuhteet, joissa melko läheisen, kipeänkin historianhetken olemus onnistutaan vangitsemaan ilman närkästystä ohjailevan liian osoittelun vinoumaa.

Itä-blokin pakoelokuvien perinteeseen yllättäviä kierteitä tuo esimerkiksi Länsi-Saksassa asuvan puolison ehdotus muutostaan Itään ja toisaalta tämän tarjous rahoittaa molempien elämä tuloistaan paon jälkeisessä uudessa elämässä.

Protagonistin altruismi asettuu mielenkiintoiseen rinnakkaisasemaan sen kaikista huolta pitävän yhteisöllisyyden lupauksen kanssa, jolla kansalaisten perusoikeuksien rajoittamista yritettiin DDR:ssä perustella. Valitsemalla itselleen elämän tässä epäoikeudenmukaisessa valtiossa, tekee päähenkilö samalla jotain sellaista, mikä riitelee myös tavoittelemansa länsimaisen individualismin kanssa.

Espoo Ciné selection

“Bence Fliegauf: Csak a szél (Just The Wind) | ★★★★★ -AS

Intiimi köyhän arjen kuvaus kehittyy väkivallan uhan fenomenologian sinfoniaksi. Aivan läheltä naturalistisesti kerrottu Just The Wind ottaa suuntansa Unkarissa 2008 ja 2009 tehdyistä hyökkäyksistä romanivähemistöä vastaan, joissa kuoli kuusi ja loukkaantui useita.

Yhden romaniperheen päivä maaseudun getossa (töissä, koulussa ja kaduilla) toimii prismana niille oloille, joissa vähemmistövihamielinen ääriajattelu saa rehottaa. Lapsinäyttelijöiden keskeiset roolit ja hahmojen asema arkipäiväisesti alistavassa ympäristössä korostavat romaneihin kohdistetun rasistisen essentialismin täydellistä näköalattomuutta.

Piinaaviin mittoihin nouseva jännitys rakentuu etenkin kuvakielen kautta: hahmojen olan yli, linssi etäisyyksiin sumeana, kamera kuin pää alas painettuna. Tuntuu kuin joku löisi kohta takaapäin.

Elokuva palkittiin Berliinissä tuomariston Grand Prix’llä eli festivaalin kakkospalkinnnolla.

Philippe Falardeau: Monsiuer Lazhar | ★★★★★ -HK

Montrealilaiskoulun tasapaino järkkyy, kun rakastettu opettaja tekee itsemurhan luokkahuoneessaan. Kun vasta maahanmuuttanut herra Lazhar kuulee tapahtuneesta, hän tarjoutuu sijaisopettajaksi. Uutena opettajana hän joutuu heti varsin haastavan tehtävän eteen. Hänen on yhtäältä tuettava lapsia ja toisaalta luotava oma opettaja-suhteensa heihin.

Philippe Falardeuan ohjaus oli syystä ehdolla parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin saajaksi. Monsiuer Lazhar on realistisen riipaiseva luokkahuonekuvaus. Taidokas käsikirjoitus ja lahjakkaat näyttelijät saavat surun ja hämmennyksen tulemaan iholle.

Herra Lazharin ja lasten keskinäinen dynamiikka on onnistuttu kuvaamaan hienosti. Karmaisevasta aiheestaan huolimatta elokuva luo toivoa paremmasta huomisesta. Se valaa uskoa siihen, että kaikesta voi selviytyä jos siihen annetaan vaan oikeanlaiset eväät.

Ulrich Seidl: Paradies: Liebe (Paradise: Love) | ★★★★ -HK

Ulrich Seidlin dokudraamassa keskiluokkaiset itävaltalaisnaiset matkustavat Keniaan lomailemaan. Rusketusraitoja tärkeämpää heille on nuorten paikallisten miesten seura, jota siellä on tarjolla yllin kyllin. Molemminpuolinen hyväksikäyttö ja eriarvoisuus ovat keskeisesti läsnä näissä lomaromansseissa.

Seidlin oli tarkoitus tehdä aiheesta vain yksi elokuva, mutta runsaan kuvamateriaalin ansiosta hän päätyikin trilogiaan, josta Paradies: Liebe on ensimmäinen osa. Tässä elokuvassa keskitytään itävaltalaisnaiseen, jonka unelmana on löytää lomamatkaltaan aitoa rakkautta.

Cannesin kilpasarjassa ensi-iltansa saanut kohuttu elokuva on raadollinen kuvaus maailmasta, jossa köyhyys ja rikkaus kohtaavat. Elämä rantakohteessa on kylmää peliä, jossa toista osapuolta ohjaa läheisyyden kaipuu ja toista toive paremmasta elämästä.

La célébration française

Delphine & Muriel Coulin: 17 Filles (17 Girls) | ★★★★ -HK

Luokan suosituin tyttö Camille (Louise Grinberg) saa yllättäen tietää olevansa raskaana. Yksinhuoltajan lapsena hän aluksi häpeää asiaa, mutta pitää kuitenkin aborttia mahdottomana. Sen sijaan hän ehdottaakin ystävilleen, että jospa hekin tekisivät saman. Tästä alkaa raskaaksi haluavien teinityttöjen massahysteria. Pian koulussa on paksuna kolme, sitten 10 ja lopulta 17 tyttöä. Raskaussuma kauhistuttaa opettajistoa ja vanhempia.

Ranskalaisdraama perustuu tositapahtumiin ja on vahva yhteiskunnallinen kannanotto. Ohjaajasisarusten Delphine ja Muriel Coulinin ensimmäinen pitkä elokuva on voimallisesti tyttöjen puolella. Myös koulun ja kodin mielipiteitä näytetään, mutta niitä ei nosteta ainoaksi totuudeksi. Tyttöjen tiivis yhteisöllisyys on yksi tärkeistä teemoista. Pojat näytetään vain sivustakatsojina – he ovat tyttöjen halujen ohjailtavissa.

Tarinassa halutaan näyttää, että nuorilla naisilla on oikeus kyseenalaistaa annetut normit ja olla niistä eri mieltä. Myös oikeutta päättää omasta vartalosta nostetaan esiin. Elokuvassa korostetaan ystävyyden merkitystä ja samalla tyttöjen halua itsenäistyä. Tämankaltaiset tarinat ovat tärkeitä miesten hallitsemassa maailmassa.

V. Paronnaud ja M. Satrapi: Chicken With Plums | ★★★ – Jouko Luhtala

Iranilaisen Marjane Satrapin sarjakuvien filmatisoinnit jatkuvat, tällä kertaa perinteisemmin keinoin toteutettuna. Hellyyttävästi vinksahtanut tummasävyinen draamakomedia tuo sekä tyyliltään että tunnelmaltaan mieleen parin vuoden takaisen Gainsbourgin.

Kiellettyyn rakkauteen saadaan tujaus tuoreutta tragikomedian keinoin. Masser-Ali Khan (Mathieu Amalric) on ihastuttavan melankolinen taitelija, jonka kompromissikuppi on täynnä. Herra päättää kuolla seitsemän päivän kuluttua. Rempseä kerronta luo kauniin, joskin ohikiitävän henkilökuvan kärsivästä sielusta. Erityisesti kuoleman enkelin vierailu lämmittää.

Bouli Lanners: Les géants (The Giants) | ★★ -HK

Ranskan maaseudulla elelee kolme vanhempiensa hylkäämää teinipoikaa. He asuvat kuolleen isoisänsä vanhassa talossa ja varastavat henkensä pitimiksi ruokaa naapurin kellarista. Aina tilaisuuden tullen pojankoltiaiset pitävät polttelevat ruohoa ja ryyppäävät. Eräänä päivänä rahapulan yllättäessä he keksivät vuokrata talon ruohoa kasvattavalle miehelle. Kauppa ei mene odotusten mukaan ja lopulta pojat huomaavat menettäneensä katonkin päänsä päältä.

Les géants on yhtäältä surullinen kuvaus teini-ikäisten pojankloppien elämästä. Samalla se on silti kaunis tarina ystävyydestä ja siitä, miten pojat pitävät huolta toisistaan kun aikuisia ei ole huolehtimassa. Heidän taitonsa selviytyä ovat rajalliset, mutta ne riittävät pakon edessä.

Bouli Lannersin nuorisokuvaus on lyhyt väläys poikien elämästä. Ohutta tarinaa kehystävät upeat Ranskan maaseutumaisemat.

Muut

Marina de Van: Le Petit Poucet (Hop-o´-My-Thumb) | ★★★★ -HK

Charles Perrault’n klassikkosatuun pohjautuva Peukaloinen alkaa rutiköyhän perheen esittelyllä. Perhe joutuu näkemään nälkää eikä toivoa paremmasta ole näkyvissä. Ankarien olojen uuvuttamat vanhemmat hylkäävät neljä lastaan keskelle synkkää metsää. Pienen Peukaloisen, Poucet’n, johdolla pojat löytävät onnekseen mökille, josta ystävällinen rouva tarjoaa suojaisan levähdyspaikan. Onnen tunne jää kuitenkin tilapäiseksi, sillä mökissä asustaa myös kannibalismiin taipuvainen jätti.

Ohjaaja Marina de Van ja käsikirjoittaja Bertrand Santini ovat luoneet yhdessä upean, joskin karun fantasiamaailman kehystämään tarinaa. Sadun henki tulee vahvasti esille lavasteissa, puvustuksessa ja myös näyttelijävalinnoissa. Ilian Calabert on valloittava pieni Peukaloinen ja Denis Lavant (Pont-Neufin rakastavaiset) tekee uskomattoman roolisuorituksen karmaisevana kannibaalina.

Le Petit poucet on vahvasti aikuisille suunnattu elokuva ja syystä kielletty alle 16-vuotiailta. Draamassa on vahvasti myös kauhun elementtejä. Seikka tekee elokuvasta erityisen, totuttuja raja-aitoja on uskallettu rikkoa. Samalla elokuva kunnioittaa alkuperäistarinan henkeä ja muistuttaa, etteivät 1600-luvulla kirjoitetut sadut olleet alunperinkään kovin kauniita. Ansiokas adaptaatio oli ehdokkaana Espoon Cinen eurooppalaisen fantasiaelokuvan Méliès d’Argent -kilpailussa.

Mads Matthiesen: 10 timer til paradis (Teddy Bear) | ★★★ -HK

Dennis on 38-vuotias tanskalainen kehonrakentaja. Nallekarhumaisesta olemuksestaan huolimatta hän ei ole koskaan seurustellut. Rajalliset sosiaaliset taidot ja eläminen peräkammarin poikana, muiden naisten huomiosta mustasukkaisen äidin huomassa eivät varsinaisesti ole helpottaneet menestystä naisrintamalla. Dennis ottaa onkeensa enonsa vinkistä ja päättää lähteä etsimään uutta elämää Thaimaasta, Pattayalta – tietenkin salaa äidiltään.

Mads Matthiesin ensimmäinen pitkä elokuva kertoo miten ahdistavana läheisyydenkipeä, mutta ujo mies kokee Thaimaan seksiturismin. Dennisin kautta käydään läpi, kuinka ulkoiset paineet yrittävät ohjata käyttäytymistä. Lopulta kuitenkin tuttu ja turvallinen, tässä tapauksessa kuntosali, vetää puoleensa tyrkyllä olevien naisten sijaan. Siellä Dennis voi olla oma itsensä ja saakin heti uusia ystäviä.

10 timer til paradis on hellyyttävä kuvaus isosta miehestä, joka etsii unelmiensa naista. Aikuisen miehen itsenäistymistarina kuvaa myös, miten seksin kyllästämässä yhteiskunnassa romanttisen rakkauden ja läheisyyden merkitys on haalistunut.

Candida Brady: Trashed ★★ -HK

Dokumentissa Trashed käydään läpi koko maailmaa koskettavaa jäteongelmaa. Jeremy Ironsin mukana vieraillaan Libanonin rannikon karmaisevalla avokaatopaikalla, Vietnamin lastenkodissa, Islannin kamaralla ja merien rannoilla. Kaikkialla maailmassa on omanlaisensa ongelmat lisääntyvän jätemäärän takia. Lisäksi dokumentissa otetaan esille luontoon hiljalleen hajoavien muovipullojen ja -pussien tuomia ongelmia.

Candida Bradlyn ohjaaman elokuvan sävy on tummanpuhuva. Kaatopaikkaongelmien lisäksi esille otetaan myös jätteistä aiheutuvien päästöjen vaikutuksia ihmisille pitkällä aikajänteellä. Tämä ulottuvuus on dokumentin parasta antia ja laittaa miettimään omaa suhdettaan jätteisiin ja kulutukseen ylipäätään.

Lopulta Trashed kuitenkin vain raapaisee jäteongelmien pintaa. Karujen alkukuvien jälkeen kuvataan länsimaista varautta, jossa kierrätys on mahdollista ja monet ihmiset tiedostavia jätteiden suhteen. Luomukauppavierailujen kautta näytetään hyvin toimeentulevien mahdollisuudet ostaa kalliita luomuvihanneksia kierrätettäviin kasseihin. Samalla kuitenkin köyhissä maissa sairastutaan epäpuhtaan veden takia ja kärsitään muutoin mittavista jätteiden aiheuttamista päästöistä. Olisi ollut toivottavaa, että tähän jälkimmäiseen puoleen olisi siirretty dokumentin pääpaino.

Suomalainen elokuva

Teemu Nikki: 3Simoa | ★★★★ -HK

Kaverukset Simo ja Lasse tekevät elääkseen pikkurikoksia, etupäässä asuntomurtoja Sörnäisissä. Keikat eivät mene aina putkeen, joten jotain erityistä on keksittävä velkojien hengittäessä niskaan. Tästä alkaa hulvaton seikkailu, jossa Lassesta tulee Simo ja Simosta Antero. Mukana sekavassa sopassa on myös Eeva ja hänen Simo-vauvansa.

3Simoa on elokuvadebyytti monilta osin. Tämä on ohjaaja Teemu Nikin ensimmäinen pitkä elokuva ja lisäksi valkokankaalla nähdään joukko lupaavia, teatterikorkekoulussa vielä opiskelevia, näyttelijöitä esikoisrooleissaan pitkän elokuvan saralla. Pääosissa loistavat Olli Rahkonen, Rami Rusinen ja PMMP:n Paula Vesala. Heistä tullaan varmasti kuulemaan myös jatkossa. Energistä ohjaus- ja näyttelijätyötä on ilo seurata.

Tarinan sekava lähtökohta on 3Simon ehdoton vahvuus. Elokuva kertoo mallikkaasti arjesta, jossa mikään ei mene putkeen. Se on lisäksi oivallinen kuvaus ystävyydestä, vastuunotosta ja elämän hallitsemattomuudessa elämänhallintaa korostavassa yhteiskunnassa. Kaikenkaikkiaan kyseessä on verraton komedia, joka hykerryttää vielä pitkään jälkikäteenkin. Uskallan jopa väittää, että 3Simoa on vuoden paras kotimainen.

Espoossa nähtävien, jo aiemmin sivulla arvioitujen kotimaisten elokuvien arviot löytyvät linkkien takaa:

Aki Kaurismäki: Le Havre
★★★★ -AS

Timo Vuorensola: Iron Sky
★★★ -Tuija Pyhäranta

Maarit Lalli: Kohta 18
★★ -Tuija Pyhäranta

Taru Mäkelä: Varasto
★★★ -AS

Aiemmat Espoo Ciné -festivaaliraportit:
Vuosi 2011, vuosi 2010, sekä vuosi 2009 osa yksi ja osa kaksi.

Filmgoerin festivaalikatsaus täydentyy uusilla arvioilla jatkuvaluonteisesti elokuvajuhlan kuluessa.

Seuraa meitä

PINNALLA

Ellar Coltrane ja Ethan Hawke, vuosi yksitoista

Boyhood

Jussi Toivola | 07.10.

Mykistävän kaunis Boyhood lukeutuu 2000-luvun upeimpiin elokuvasaavutuksiin.

Lue lisää »
Prinsessa Kaguyan taru

Prinsessa Kaguyan taru

Aleksi Salonen | 23.10.

Maallinen saa veisunsa Ghibli-veteraani Isao Takahatan kauniissa tulkinnassa japanilaisesta kansantarusta.

Lue lisää »
Symboliikka on avointa.

Ryhmä X: Identiteettipolitiikan tuolle puolen

Aleksi Salonen | ARTIKKELI | 23.05.

Antifasistinen fantasia Days of Future Past vapauttaa Ryhmä X:n identiteettipolitiikan getosta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Anneli Auer sellissään.

Ulvilan murhamysteeri

Filmgoer.fi | 30.09.

Ulvilan murhamysteeri on ohjaajansa paras; provokatiivinen, pelottava ja ällistyttävä elokuva.

Lue lisää »
Chloe Grace Moretz

Jos vielä jään

Kreeta Korhola | 04.09.

Kyynelkanavia rasittava fantasiadraama jatkaa poikkeuksellisen vahvaa teinielokuvien putkea.

Lue lisää »
Ellar Coltrane ja Ethan Hawke, vuosi yksitoista

Boyhood

Jussi Toivola | 07.10.

Mykistävän kaunis Boyhood lukeutuu 2000-luvun upeimpiin elokuvasaavutuksiin.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Bryan Cranston ja Aaron Taylor-Johnson

Godzilla

Kreeta Korhola | Blu-ray | 25.09.

Legendaarinen hirmulisko tekee mahtavan paluun Gareth Edwardsin 3D-spektaakkelissa.

Lue lisää »
Roskajoukko vaatii oikeuksia

Snowpiercer

Aleksi Salonen | Blu-ray | 25.09.

Luokkayhteiskunnan paluu ja vallankumous ovat Joon-ho Bongin B-dystopian polttoainetta.

Lue lisää »
Nicholas Hoult, James McAvoy ja Hugh Jackman

X-Men: Days of Future Past

Kreeta Korhola | Blu-ray | 23.10.

Ryhmä X palaa valkokankaille jo seitsemättä kertaa elokuvassa, joka saattaa olla sarjan tähänastinen huippu.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Seuraa meitä

Seuraa Filmgoeria Facebookissa
Seuraa Filmgoeria Twitterissä
Tilaa Filmgoerin sisältö RSS-syötteenä
Tsekkaa myös toimituksen leikekirja
Filmgoer Youtubessa

PARASTA JUURI NYT


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Antti Honkala

VASTAAVA TOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Marjo Eskola, Jussi Toivola

SEURAA MEITÄ

Filmgoer RY 1999–2014
ISSN 1798-7202