Ellroy on Screen

(2009)

  • 3

22.9. julkaistiin James Ellroyn, ”Hollywoodin Dostojevskin”, viimeisin teos Blood’s a Rover. Sen kunniaksi katsotaan Copia (1998), ensimmäistä Ellroy-filmatisointia.

julkaistu 2009-10-26 / päivitetty 22.07. klo 14:02
Rikos 2107

KUVA 1

James Ellroyn dekkareita ja Cop-elokuvan James Woods
James Ellroyn dekkareita ja Cop-elokuvan James Woods 

Vaatimattoman James Ellroyn piskuinen omakuva: “Good evening peepers, prowlers, pederasts, panty-sniffers, punks and pimps. I’m James Ellroy, the demon dog, the foul owl with the death growl, the white knight of the far right, and the slick trick with the donkey dick. I’m the author of 16 books, masterpieces all; they precede all my future masterpieces. These books will leave you reamed, steamed and drycleaned, tie-dyed, swept to the side, true-blued, tattooed and bah fongooed. These are books for the whole fuckin’ family, if the name of your family is the Manson Family.”

1.
Tiistaina 22. syyskuuta julkaistiin kansainvälisesti James Ellroyn, ”Hollywoodin Dostojevskin”, viimeisin teos Blood’s a Rover, joka on osa hänen Yhdysvaltain lähihistoriaa (vaihtoehtoisesti) käsittelevää romaanisarjaansa. Liken mainiot veikot ovat suomentaneet ja julkaisseet sen nimellä Levoton veri. Sen kunniaksi palataan takaisin alkupisteeseen. Koska sivun nimi on FilmGoer, on tarkastelussa elokuva.

2.
Cop (1988) on ilmestymisjärjestyksessään ensimmäinen elokuva, joka pohjautuu rikoskirjailija James Ellroyn dekkareihin. Alkuperäisen romaanin ja filmatisoinnin väliset erot tulevat esiin jo muuttuneessa nimessä. Ellroyn romaani, etsivä Lloyd Hopkins -kirjasarjan aloittava Hurmeinen kuu (alk. Blood on the Moon, 1984) on muuttunut Copiksi, kytäksi. Romaanin kerronnallinen painopiste on siirtynyt elokuvasovituksessa etsivän harteille.

Lukemistani Ellroyn kirjoista Hurmeinen kuu on ehkä juonellisella tasolla yksinkertaisin, selkein, mutta usein äärimmäisyyksiin menevän kirjailijan raflaavin. Saastaisuutta on aineellistettu toden teolla. Romaani alkaa teinipojan raiskauksella, julmalla viharikoksella, johon sekoittuu aikakautensa pop-hittejä. Myöhemmin seurataan sarjamurhaajan mielen lävitse hänen yöllisiä touhujaan, jotka ovat joko seksuaalisen vääristymän seurausta tai sen tulosta. Murhaaja on toimissaan kylmäverisen laskelmoiva, moitteetonta julkikuvaa ylläpitävä kamerakaupan omistaja, mutta sielu on kainon runoilijan. Tarinan loppuun lyödään yliampuva tälli, jolla taustoitetaan keskiön poliisietsivän, Lloyd Hopkinsin, traumatisoitunutta menneisyyttä. Vihjeitä rikkonaisuudesta on viljelty jo kirjan alkupäässä: Hopkins ei kestä melua. Ellroyn teksti on kaikesta huolimatta pirun vetävää. Kertojan pokerinaama pitää splatterinkin keskellä.

Ellroyn ehkä tärkein dekkari on edelleen pari vuotta Hurmeisen kuun jälkeen ilmestynyt Musta Dahlia (Black Dahlia, 1987). Se on tumma väkivaltafantasia, naturalistinen kuvatessaan velkapiikkien vuoksi räjähtäneitä kalloja, käytetyiksi huoriksi muuttuneita pikkukylien tähteydenetsijöitä ja sitä runttaava psykologista vaikutusta, joka painaa kyttien päitä, kun omat ja kollegoiden valinnat ovat yhtä limaisia kuin alamaailman pinttyneimpien tuhopolttajien ja raiskaajien.

3.
Romaanin ja elokuvasovituksen välinen ero näkyy rakenteessa, vaikka sisällössä on paljon samaa. Hurmeinen kuu keskittyy nykyhetkeen, mutta alkaa menneisyydestä. Ensimmäiset luvut kuvataan yhteen sovittamattomasti Hopkinsin etenemistä poliisilaitoksen sisällä ja sivujuonta, jonka merkityksen ymmärtää vasta jälkeenpäin. Cop on taas virtaviivaisempi kuvaus Los Angelesin poliisilaitoksen työnarkomaanista, Hopkinsista (James Woods). Virantoimituksessa hän löytää kattoon kiinnitetyn kuolleen naisen: verinen nainen roikkuu silvottuna. Tapaus herättää etsivän välittömän mielenkiinnon, sillä vahva intuitio on Ellroyn poliiseja leimaava piirre. Muun muassa Erittäin salainen (Clandestine, 1982) pyörii Ellroyn mytologiassa tyypillisen etsivän arkkihahmon ympärillä, jota vie eteenpäin ”hohde”, eräänlainen yleisnimitys sille kaikelle vetovoimalle, joka pitää etsivän käynnissä ja saa ratkomaan rikoksia. Kutsuttakoon sitä sitten sisäiseksi poltteeksi.

Johtolankojen kautta tapaus niveltyy useaan epäilyttävään, mutta jo ratkaistuun nuoren naisen itsemurhaan. Yhdistäviä tekijöitä ovat uhrien viattomuus, toistuvat kuolinpäivämäärät ja sama passipoliisi useamman tapauksen löytäjänä. Vielä pitäisi vakuuttaa kapteeni siitä, että vapaana riehuu kymmenvuotisen uran tehnyt sarjamurhaaja, vaikka konkreettiset todisteet ovat olemattomat. Kapteeni, hänkin vain osa nokkimisjärjestystä, ei halua laittaa päätänsä pölkylle. Jos Hopkinsin epäilyt paljastuvat vääriksi, on laitos tuhlannut resursseja, luonut tarpeetonta paniikkia ja saattanut itsensä naurunalaiseksi.

Cop on huomattavasti sovinnaisempi kuin Hurmeinen kuu. Ensimmäisen tunnin aikana ei nähdä kuin yksi ruumis ja yksi ampumakohtaus, jonka jälkipyykkiä puidaan Ellroylle ja kovaksikeitetylle rikoskirjallisuudelle ominaiseen tapaan. Epäillyn seulaksi ampunut Hopkins pohtii vain sitä, tuleeko ylemmiltä sanomista ja joutuuko hän ampumistapauksia tutkivan lautakunnan eteen. Työn kovuus näkyy pikemminkin Hopkinsin perheen sisäisissä suhteissa. Hän kertoo pikkutytöllensä iltasatuina tarinoita ryöstökeikoista ja murhamiehistä ja käyttää vahvaa poliisislangia kuin keskustelu olisi kahden konkarin välistä. Kun vaimo suuttuu kauhukertomuksista, Hopkins, katsomukseltaan kyyninen realisti, karjuu takaisin. Valkoisia ritareja ei ole, onnellista loppua ei tule. Naisiksi kasvaneet tytöt kuolevat väkivaltaisesti, koska heidät ovat kasvatettu viattomiksi, osoittavat murhatapaukset. Vanhemmat riitelevät ja perhe on hajoamassa, Ellroyn töiden tunnusmerkki, mutta jälkikasvua rakastetaan.

4.
Cop on ohjausteknisesti rutiininomainen. Yllättäen sen ohjannut James B. Harris on luonut kapean uran laatuelokuvien tuottajana: Stanley Kubrickin Peli on menetetty (The Killing, 1956), Kunnian polut (Paths of Glory, 1957) ja Lolita (1962) ja myöhemmin enteellisesti Brian De Palman Ellroy-filmatisointi Musta Dahlia (The Black Dahlia, 2006). Woodsin kaltaisen ammattinäyttelijän kohtaloksi koituu paketin koossa pitäminen. Jaksotuksessa ei ole onnistuttu, jännite jää muutamaan kohtaukseen. Niissäkin sen on seurausta pistävästä ääniraidasta.

Tappajan ruutuaika keskittyy muotopuolisesti loppupäähän, vaikka hän on romaanin tärähtänein ja sitä myöten kiinnostavin hahmo. Läpi elokuvan hänen olemassaolollaan leikitellään kuvaamalla hänet kuin haamuksi, joka seuraa muuhun kaupunkiin sulautuneena etsivän kantapäillä, mutta jekku on liian vanha toimiakseen. Lukion liikuntasaliin sijoittuva finaali, viimeinen vartti, ei ole kineettisen kerronnan riemuvoitto, mutta tunnelmaltaan hiostava. Kuvaavasti elokuva päättyy sanoihin: ”Minut on hyllytetty enkä välitä vittuakaan.”

5.
Alkuperäisteos on mitä ilmeisimmin vedetty sirkkelin läpi. Kohtaukset on kirjasta kopioitu, mutta terän syömät aukot on jouduttu paikkaamaan muuttamalla joitakin taustamotiiveja ja tapahtumakulkuja. Sävy on muuttunut enemmän länsimaisen toimintaviihteen lainalaisuuksia syleileväksi. Ellroyn kädenjäljen tunnistaa kun tarkkaan katsoo, mutta sille ei tehdä kunniaa. Kenties vika on siinä, että Ellroyn jo sivumäärältäänkin laajat teokset vaatisivat alustakseen pikemminkin TV-sarjan mukana tuoman pituuden. Ja onhan se brutaalius Ellroyn töiden elinehto, se kun jää puuttumaan jää myös paljon hänen kuvaamastaan maailmasta.

Teksti: © 2009 Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Taron Egerton

Robin Hood

Samu Oksanen | 05.12.

Sherwoodin populistisankarin pointiton ja ponneton päivitys luokkapetturi-poikabändiläiseksi ryövää katsojan aikaa ja rahaa.

Lue lisää »
Michael B. Jordan ja Sylvester Stallone

Creed II

Samu Oksanen | 28.11.

Läski tummuu ja sydän turpoaa uuden sukupolven Rocky/Drago-revanssissa isien korkeammaksi kunniaksi.

Lue lisää »
Roman Bilyk ja Irina Starshenbaum

Kesä

Aleksi Salonen | 29.11.

Neuvostorockin kärkinimet saavat Kirill Serebrennikovin käsissä lempeän, mutta vauhdikkaan muistohetken.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Nick Castle

Halloween

Samu Oksanen | 18.10.

Kolmen sukupolven traumatisoituneet Strodet vievät vihdoin veitsen ja tarinan vallan kauhuikoni Michael Myersilta.

Lue lisää »
Rami Malek

Bohemian Rhapsody

Samu Oksanen | 31.10.

Purkaa pölyä! Tuulisen tuotannon myötä syntyi sliipattu Queen-biografia, jossa rokkaa ainoastaan Rami Malek.

Lue lisää »
Pilou Asbæk

Overlord

Samu Oksanen | 06.11.

Natsizombien luvattoman lystikäs lahtailu käy karmivana sotakauhuilunakin valkokankaan vihanhallintaterapiasta.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saksanhirvet

Kosketuksissa

Samu Oksanen | DVD | 08.12.

Metafyysinen rakkaustarina teurastamossa ja unissa toisiaan etsivistä sieluista dominoi Berliinin elokuvajuhlia vuonna 2017.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

Aleksi Salonen | DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
Kurt Russell

The Christmas Chronicles

Samu Oksanen | Netflix | 10.12.

Ho ho ho ja hehkuviiniä pullo! Kurt Russellin valkoparta cowboy-ukki palauttaa uskon jouluun hyperglykeemisessä sesonkiseikkailussa.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Seuraa meitä

Seuraa Filmgoeria Facebookissa
Seuraa Filmgoeria Twitterissä
Tilaa Filmgoerin sisältö RSS-syötteenä
Tsekkaa myös toimituksen leikekirja
Filmgoer Youtubessa
TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2018
ISSN 1798-7202