Bane, hölmöjen uusi suojeluspyhimys

| ARTIKKELI

”Yön ritarin paluu” on huono nimi. ”Bane on kujalla” on parempi.

julkaistu 2012-12-03 / päivitetty 16.01. klo 20:08

KUVA 4

TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN!
TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN! 

KUVA 3

TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN!
TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN! 

KUVA 2

TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN!
TAKE A LOOK, SONNY, IT'S GONNA HAPPEN AGAIN! 

KUVA 1

Idiootti
Idiootti 

Christopher Nolanin viimeinen Batman-elokuva Yön ritarin paluu on sikäli tyypillinen mammuttielokuva, että sen katsominen on välillä fyysisesti vaikeaa.

En nyt tarkoita kestoa (yli 160 minuuttia) vaan esimerkiksi vaivaannuttavaa dialogia, joka pitää ihon kananlihalla melkein yhtä hyvin kuin Ricky Gervais Konttorissa, tarkoituksellisessa myötähäpeäkomediassa. Kaiken siististi paketoivan loppukohtauksen jälkeen jää lähinnä epäilys siitä, onko tämä todella parasta, mihin huippuunsa hiottu tuotantokoneisto kykenee.

Ei ihan kaikesta voi syyttää tekijöitä. Systeemillä ja talouden realiteeteilla on suuri rooli. Kun yhden elokuvan budjetti on enemmän kuin sadan suomalaisen elokuvan yhteensä ja kun elokuva on markkinastrategisesti mediaimperiumin vuoden lippulaivoja, tarkoittaa se väistämättä skaalaamista alaspäin.

Elokuva ei saa olla kovin vaikea tai kunnianhimoinen muualla kuin tehostepuolella, mahdollisimman monen on pystyttävä se katsomaan. Valitettavasti raja vedetään teini-ikään, kaikista siisteistä taloudellisista syistä.

Yön ritarin paluun yhteydessä Nolan on puhunut siitä, kuinka hän hieman vierastaa tietokoneella luotuja erikoistehosteita. Hän suosii fyysisiä, ”oikeita” lavasteita digitaalisten sijaan milloin vain mahdollista. Sanat ovat juuri oikeat nostamaan hänen arvoaan. Tuskin mitään kirotaan enemmän kuin pelastuksena tarjottua cgi:tä.

Niin ikään Yön ritarin paluu ei ole vain elokuva ”tästä ajasta”. Se tunnustaa tradition, Nolan on opiskellut mestareita. Ollaan Ranskan vallankumouksen, Charles Dickensin, Fritz Langin maailmoissa. Isoja tapahtumia, isoja nimiä, isoja teoksia. Arvo nousee entisestään.

Yön ritarin paluun ongelma on juuri se, että ohjaaja on idealisti, joka uskoo, että Michael Bayn tai Adam Sandlerin ei tarvitse olla massaviihteen yläraja. Me ansaitsemme parempaa, Nolan haluaa tarjota parempaa, mutta… Aikuisyleisölle suunnatun ison, kalliin ja näyttävän elokuvan ohjaaminen, jos sellaisen jotenkin onnistuu junailemaan, on varmin tapa tuhota oma ja tuottajan ura. Se kun tulee olemaan rahallinen epäonnistuminen.

Bane, elokuvan pahis, on hyvä esimerkki hahmosta ja nipuista motiiveja, jotka törmäävät teollisuusformaatin – mammuttielokuvan – rajoituksiin.

Käymättä sen tarkemmin juonta läpi, vaikka sitä ”spoilaankin”: Bane-niminen terroristi, joka esiintyy vapaustaistelijana, karkottaa Batmanin eli Bruce Waynen Gotham Citysta ja ottaa kaupungin haltuunsa. Jossain on ydinpommi, joka räjähtää, mikäli ihmiset poistuvat tai saapuvat luvatta. Nyt sitten vain odotellaan ja pelätään pahinta, miehitetyssä kaupungissa, uudessa kylmän sodan Berliinissä.

Samaan aikaan Bruce Wayne jumppaa hajonnutta selkäänsä eksoottisessa itämaisessa vankilassa muuttuakseen taas Batmaniksi, Edmund Burkeksi, jota vallankumouksen pysäyttämä kaupunki tarvitsee vastavoimaksi. Vankila, oikeastaan vain kuilu erämaassa, on aiemmin antanut maailmalle Banen. Sparrauskeskuksena se on lyömätön, puhumattakaan itämaan tietäjien, sellitovereiden, henkisestä tuesta. En edes tohdi ajatella, mitä Edward Said tästä kaikesta sanoisi.

Bane on ehkä epäuskottavin ”vapaustaistelija”. Hän on yksinkertaisesti väärä mies hommaan, joka on tiedotus- ja suhdetoimintaa. Johtajan, varsinkin sissijohtajan, ensimmäinen ja ainut tehtävä on voittaa kansan sydämet puolelleen. Sotaa käydään rakentamalla sairaaloita ja kouluja.

Hitler puhui naiset pyörryksiin ja orgasmiin, Mao loi parhaat poliittiset iskulauseet, Mussolini sai junat kulkemaan opettamalla italialaisille kellon. Pullisteleva Bane on kuin sirkuskaravaanista pudonnut, väkivaltainen friikki, jolla on suun sijaan viktoriaaniset hammasraudat. Tätä kaikkea hän on pelkästään siksi, että sarjakuvaelokuva tarvitsee sarjakuvavihollisen, joka on aina ensisijaisesti teinipoikaa huimaavaa rajuutta ja karkeutta.

On hyvä syy sille, miksi sivistynyt stoalainen saksalainen on sotaelokuvien karikatyyri laskelmoivalle ihmishirviölle: koska sodankäynti on strategiaa. Koska kuva on oudolla tavalla totuus toisesta maailmansodasta, jonka parhaita taistelijoita saksalaiset olivat. Jokin Vietnamin lieveilmiö, pullisteleva Rambo, on vain tyhmä juntti, lihamyllyn täytettä.

Ymmärrän, että Bane hallitsee Gotham Citya ydinaseella ja saa siksi pidettyä kaupungin lukossa. Mutta mitä edes teoreettista merkitystä on Banen puheilla vapaudesta ja oikeuksista, kun yksikään ryhmä, paitsi ehkä ne juonen kannalta tarpeelliset pyssymiehet, ei asetu hänen taakseen?

Tästä tulee mieleeni kaksi vaihtoehtoa, käsikirjoittajien tyhmyys tai pelko. Molemmat huvittavat, ensimmäinen tyhmyyden ja jälkimmäinen nynnyyden tähden.

Ensiksi tyhmyys. Bane on terroristi kaikkien silmissä. Siitä huolimatta hän pitää ideologisia palopuheita, joilla hän yrittää vakuuttaa Gotham Cityn olevan ytimiin saakka rappeutunut ja kuinka hän tuo vapauden.

Bane on esimerkiksi löytänyt aiemman Batman-elokuvan, Yön ritarin, käsikirjoituksen (muuten tätä on vaikea selittää). Sen avulla hän paljastaa televisiolähetyksessä, kuinka kaupungin arvostettu syyttäjä Harvey Dent, joka kuoli Yön ritarin lopussa, olikin rikollinen.

Totuuden on aiemmin tiennyt vain Batman ja poliisipäällikkö Gordon. Yhteisen hyvän nimissä Batman otti syyn Dentin kuolemasta ja rikoksista, muuttui persona non grataksi ja katosi kuvioista, kunnes joutuu nyt Banen vuoksi palaamaan.

Ongelma, tai ”ongelma”, tämä on siksi, että Dentin sankarimaineella on tehty politiikkaa, joka on ajanut kaltereiden taakse kaupungin järjestäytyneen rikollisuuden. Nyt Dentin mukaan nimetty lakiasetus ”pitää” purkaa ja vangit vapauttaa, Banen mukaan se on oikeutta.

Koska Bane on terroristi kaikkien tolkullisten kansalaisten silmissä, hänen puheensa eivät jää hiertämään, ne eivät ole sellaisia eettisiä pulmapelejä, jollaisiksi ne on mahdollisesti tarkoitettu. Joten miksi hän viitsii? Hän tekee itsestään pellen. Eikä näitä puheita ole vain tarkoitettu vankilasta vapautetuille konnille, joista ainakin osa liittyy Banen joukkoihin. Niissä on yleistä populismia ”alemmille kansan kerroksille”.

Tilanne on vähän sama kuin jos Osama Bin Laden olisi ajanut WTC-tornit nurin, vallannut New Yorkin ja kiivennyt laukkuydinpommin päälle haukkumaan Bushia apinaksi Central Parkissa. Edes Ajankohtaisen kakkosen juontaja ei kiittäisi Bin Ladenia keskustelun herättämisestä. Bin Laden haluttaisiin hirttää katulamppuun, ja kansa olisi kadulla heti, kun siihen on mahdollisuus.

Kun mahdollisuus Yön ritarin paluussa viimein tarjoutuu, kamppailu on poliisin ja Batmanin sekä Banen ja Banen konnien välinen. Hei, idiootti! Nyt olisi ollut apua paikallisesta tuesta.

Eikä rytinä kaupungissa ole edes kunnon kaupunkisotaa, kranaattiansoja ja sala-ampujia. Vastakkaiset puolet juoksevat toistensa päälle kuin jalkapallohuligaanit. Konekiväärejä edeltävät ”kunniakkaat” taistelut jollain maaläntillä, jonka päihin armeijat kokoontuivat, on siirretty kaupunkimiljööseen. Sam Peckinpahin Hurjan joukon lopputeurastus kävisi tähän hyvin – mutta sitten nousisi ikärajasuositus ja tippuisi tuotto.

Yön ritarin nähneet tietävät, että Nolan rakastaa eettisiä pulmia, jotka ”kairaavat ihmisyyttä”, kuten hyvä elokuvakriitikko sanoisi. Yön ritarissa se on kiero muunnelma vangin dilemmasta, kuuluisasta peliteoreettisesta tilanteesta.

Elokuvassa Jokeri, Batmanin vastustaja, asettaa vastakkain kaksi laivaa. Yhdessä on tavallisia pulliaisia ja toisessa vankeja. Laivat on lastattu räjähteillä, kuolema on varma. Laukaisimet on jaettu niin, että vankien laivassa on laukaisin siviililaivan räjähteisiin ja päinvastoin. Nyt näille ihmisille annetaan aikaraja painaa nappia, räjäyttää kilpailijansa. Mikäli he eivät toimi määräaikaan mennessä, Jokeri räjäyttää molemmat laivat itse. Tai ehkä hän räjäyttää voittajankin, hullu kun on.

Yön ritarin ”Jokerin dilemman” ero Yön ritarin paluun ”Banen eettiseen ripuliin” on se, että ainakin ensimmäisessä on jokin pointti. Asetelma kaupunkia otteessaan pitävästä terroristista ja tämän psykologisesta sodankäynnistä on ihan sama, mutta Jokerin ihmisleikki on selväpiirteinen ja sillä on juonen kannalta selkeä lopputulos. Ihmiset eivät ole valmiita painamaan nappia, muuttumaan murhaajiksi, vaikka se tarkoittaisi kollektiivista itsemurhaa. Samassa murentuu Jokeri, kun hänen kyyninen käsityksensä ihmisluonnosta todistetaan vääräksi.

Ironisesti Bane on itse suuri paljastettu ja itsensä paljastava kulissi, vaikka hänen roolinsa on saada vanhat vallan rakenteet näyttämään rappeutuneilta. Jos Goebbels olisi käyttäytynyt kuin Bane, hän olisi muistuttanut Jopen limaista sketsihahmoa, joka ei pysty pitämään omaatuntoaan kurissa: ”Molotov–Ribbentrop OPERAATIO BARBAROSSA.

Jospa Banen eettinen ripuli on sitten osoitus tekijöiden, yhden prosentin, pelosta? Kieltämättä Yön ritarin paluu on kuin hysteerinen propagandaelokuva kansannoususta, kuin 2000-luvun Reefer Madness Occupy-liikkeestä tai vastaavista status quoa kyseenalaistavista liikkeistä: Katsokaa millainen mutantti nousee viemäreistä, kirjaimellisesti, kaappaaman vallan! Tätäkö te todella tahdotte?

Tämän vaihtoehdon jälkeen te ette lannoita edes maaperää, te katoatte – Banen pommi saa Hiroshiman näyttämään pellehypyltä lastenaltaaseen. Näin kohdellaan liikettä, jonka suurin saavutus oli olla poliisiväkivallan uhri ja nostaa turvallisuusteollisuuden osakkeita syömällä pippurisumutetta.

On pakko palata Nolaniin ja siihen, kuinka Langin Tohtori Mabuse – ihmispeto oli eräs Yön ritarin paluun vaikuttimista. Tämä näkyy selvimmin kohtauksessa kaupungin hermokeskuksessa, pörssissä, jossa Bane aiheuttaa sekasortoa kuin valepukuinen Mabuse tasan 90 vuotta aiemmin.

Valkokankaan Mabuse-hahmo ei ollut ennustus Hitlerin valtaannoususta, vaikka sitä on sellaiseksikin luettu, mutta ainakin siinä tiivistyi tuon ajankohdan eurooppalainen perusfasistisuus ja antidemokraattisuus, herkkyys alistua silmään viilaavalle ja eniten valehtelevalle konnalle.

Jos Mabuse oli aikansa yhteiskunnallisten häiriöiden ja myös arvostuksen kohteiden keräin, sielutieteiden taitaja ja peluri, niin mitä on Bane? Pohjimmiltaan ei mitään. Hänen lopullinen motiivinsa ei edes sivua tätä maailmaa! Tämä yhteiskunnallinen elokuva tekee alun jälkeen selväksi, että sillä ei ole mitään tekemistä yhteiskunnallisuuden kanssa.

Ankkuroituminen oikeaan maailmaan on fuulausta, hölynpölyä. Bane on Gothamissa siksi, että hän haluaa tuhota sen; ja hän halua tuhota kaupungin siksi, että hän kuuluu Varjoliigaan, joka diggaa tuhota korruptoituneita kaupunkeja. Miksi? Koska tämä on sarjakuvalogiikkaa, koska se palautuu alkuperäismateriaalin yksibittiseen maailmaan, jonka ytimessä on pikkupojan myötäilyt makutottumukset, kuvitelmat rajusta ja rankasta.

Joten älä itke kulta pieni, ei tässä ole laimeaa filosofipaskaa, ranskalaisia ajattelijoita voltaaresta rusoon ja yhteiskuntasopimuksia ja viidenkymmenen euron sivistyssanoja, tässä on turpakäräjiä ja konnankoukkuja :) <3

Hauska yksityiskohta on kaupan tyhjät hyllyt. Ne seisovat osoituksena siitä, että kaupunki on ollut piiritettynä jo useamman kuukauden ja elintarvikkeista on puute. Hieno kytkentä tuttuun tosielämän kuvaan: itäblokkiin, Neuvostoliiton todellisuuteen, jatkuvaan tavarapulaan.

Paitsi että Stalin äänestettiin taannoin Venäjällä Venäjän historian kolmanneksi suurimmaksi venäläiseksi! Banea arvostetaan vähemmän kuin vankileirien saariston ja kansojen vankilan arkkitehtia siksi, että ainakin Stalinin – enkä voi painottaa tätä enempää – toimien takana oli logiikka, jonka myös ihminen ymmärsi.

Mutta tämä kaikki on vasta alkulämmittelyä sille, kuka Bane todella on. Vankilassa hän rakastui pikkutyttöön, Varjoliigan pomon tyttäreen, joka parikymmentä vuotta myöhemmin on junaillut itsensä Waynen sukuyhtiön huipulle ja Waynen sänkyyn! Bane onkin pedari, apupoika ja vielä aisankannattaja.

Kun lopussa Batman vaurioittaa Banen mustekalanaamaria, joka pitää kroonisesta kivusta kärsivän Banen lääkehorkassa ja kun Varjoliigan perijätär jatkaa häneen kivuliaasti rakastuneen ja itkevän Banen pompotusta, tulee selväksi, että Bane ei ole vain sotilasjohtajana amatööri mutta myös hölmö, hölmöjen uusi suojeluspyhimys.

Itse asiassa kohtaus on kuin amerikkalaisesta high school -elokuvasta, ei pelkästään henkiseltä syvyydeltään. Koulun jahdatuin tyttö sanoo häntä kaikki nämä vuodet seuranneelle nörtille, kuinka jätkä on mennyt halpaan. Sitten nurkan takaa tulee oikea poikaystävä, vetää nörtin kalsarit tämän pään yli, nauraa. Lopuksi tyttö puukottaa poikaystäväänsä, koska tämä on Boston Public.

Moderni asymmetrinen sota, josta massatuhoaseet rajautuvat ulos ja jota pelataan korostetusti mediassa, etenee hyvin, kun paremmin varustautunut puoli tappaa kymmenen vihollista yhtä omaa kuollutta kohden. Menetysten ja tappojen suhdeluku on siis 1:10.

Mutta että 1:99?

Nolanin pommi saa Banen pommin näyttämään pellehypyltä lastenaltaaseen – matalaan päähän.

Teksti 2012: Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

LUETUIMMAT – 6KK

ENSI-ILTA

BLU-RAY & STREAM

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202