Coenit, McCarthy ja Menetetty maa

Coenin veljekset ohjasivat Cormac McCarthyn romaanista Menetetty maa samannimisen elokuvan.

julkaistu 2009-10-01 / päivitetty 16.09. klo 19:07

KUVA 4

Josh Brolin
Josh Brolin 

KUVA 3

Javier Bardem
Javier Bardem 

KUVA 2

Tommy Lee Jones
Tommy Lee Jones 

KUVA 1

Josh Brolin
Josh Brolin 

Coenin veljekset ohjasivat Cormac McCarthyn romaanista Menetetty maa (No Country for Old Men, alk. 2005) samannimisen elokuvan, jota pidetään yhtenä vuoden 2007 parhaimmista elokuvista. McCarthy aloitti Menetetyn maan kirjoittamisen jo 80-luvulla ja muodoltaan vielä elokuvakäsikirjoituksena, jonka vuoksi elokuvasovitus on hyvin lähellä alkuperäismateriaalia.

Romaanissa teroitetaan hieman enemmän sheriffi Bellin asemaa tapahtumien tarkkailijana. Mentaalisen blueskompin tahdissa vanhentunut mies katsoo sivusta maailmaa, josta ihmisten väliltä on kadonnut kunnioitus. Elokuvasovituksesta poisleikatuissa jaksoissa Bell yrittää jälkeenpäin etsiä palkkamurhaaja Anton Chigurhia, hahmoa, jossa konkretisoituu se läpipuhaltava rappion ja nihilismin tuuli.

Romaanissa käsitellään myös enemmän sitä, miksi tapahtumat sijoittuvat 80-luvun alun Teksasiin, joskin ”syvä etelä” on McCarthyn romaanien arkkimiljöö. 80-luvulla käynnistyi meksikolaisten huumejengien sota ja ylipäätänsä kokaiini alkoi virrata Etelä-Amerikan huumeplantaaseilta. Elokuvan ajankohdan voi päätellä vain yhdestä Chigurhin repliikistä. Hän kertoo 60-luvulla painetun lantin matkanneen 20 vuotta erään huoltoasemanpitäjän tiskille päättämään, jatkaako mies elämistä vai ei.

Kirjailijana McCarthy on tarkka yksityiskohdista. Hänen mukaansa se on uskottavan, lukijansa kaappaavan, tarinan päämääre ja syy sille, miksi hän ei ymmärrä fantasian eri lajeja. Kuinka lukija voi samaistua ja kuinka jännite voi pysyä korkeana, jos teosta ei ole telakoitu oikeaan maailmaan? Kirjailijan pitää kirjoittaa elämän ja kuoleman kysymyksistä kuin Melville, Faulkner ja Dostojevski.

Tarkkuus näkyy selvimmin pääteoksessa Blood Meridian (1981), jonka ajanjakson — 1800-luvun puoliväli — taustoja hän selvitti vuosikausia kuin paneutunut historiantutkija. Silmä on läsnä myös Menetetyssä maassa. Sheriffi Bell kertoo anekdoottina, kuinka kaupoista hävisivät tietynmalliset lasipurkit. Huumesodissa niihin sullottiin sokattomia käsikranaatteja siten, että kansi piti laukaisumekanismin alhaalla. Kun purkki viskattiin, lasi särkyi ja kranaatti räjähti.

Elokuvan lopetus on herättänyt jos jonkinmoisia tulkintoja. Bell kertoo nähneensä unen, jossa hän ratsastaa isänsä kanssa, mutta hän on vanhus ja isä nuori. Unessa isä ratsastaa poikansa edellä valaisten tietä soihdulla. Loppu on toiveikas. Tulevaisuus, tuntematon, avautuu katsomalla sitä jo koetun valossa. Sävy ei ole pessimistinen, koska on löydetty keino olla pelkäämättä uutta. Kyse on klassisesta shakespearelaisesta tehokeinosta. Aiemmin koettua tehostetaan toteamalla, kuinka elämä jatkuu. Vielä on toivoa, ”kuningaskunta on yhä pystyssä”. Aiemmin ahtaasti rajattu kuva laajenee.

Toinen kohtaus on herättänyt päinvastaisia reaktioita, huvitusta, sillä se nähdään jopa Terminator-elokuvan viitteenä. Kohtauksessa haavoittunut Anton Chigurgh parsii itsensä kokoon välineillä, jotka hän on aikaisemmin kylmänrauhallisesti varastanut apteekista. Tapahtuman pohja on McCarthyn proosassa, jossa usein toistuu tarkasti kuvattu lääketieteellinen operaatio — esimerkiksi romaaneissa Matka toiseen maailmaan (The Crossing 1994) ja Tie (The Road 2006 ja filmatisointi 2009). Ne ovat jännitystä kasvattavia siirtoja ja niillä korostetaan sitä, kuinka yhteiskunnan kyljessä elävän lainsuojattoman on hallittava tietty määrä erikoistaitoja selvitäkseen. Miksei se, että Chigurh omaa laajan arsenaalin aseita ja osa niitä suvereenisti käyttää, aiheuta huvitusta?

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen

Seuraa meitä

PINNALLA

Charlize Theron, Nicole Kidman ja Margot Robbie

Bombshell - hiljaisuuden rikkojat

| 18.02.

Theron, Kidman ja Robbie sytyttävät MeToo-tulilangan dokudraamassa Fox Newsin ahdisteluskandaalista.

Lue lisää »
Krista Kosonen ja Pekka Strang

Koirat eivät käytä housuja

| 24.11.

Kosonen ja Strang vakuuttavat täysillä viiden tähden tummassa BDSM-romanssissa surusta ja suloisesta kivusta.

Lue lisää »
Taika Waititi, Roman Griffin Davis ja Sam Rockwell

Jojo Rabbit

| 15.01.

Optimistisen ihmisyyden natsisatiiri humoristisen hirveästä sankaripalvonnasta nauraa johtajaveitikan valheiden läpi.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2020
ISSN 1798-7202