Täydellisesti restauroitu Aistien valtakunta on ohittamaton kulttuuritapaus

Ai no koriida (1976)

Eros ja thanatos tanssivat veitsenterällä japanilaisen ohjaajamestarin ikonoklastisessa draamassa.

julkaistu 2017-08-02 / päivitetty 02.08. klo 13:01

KUVA 3

Tatsuya Fuji ja Eiko Matsuda
Tatsuya Fuji ja Eiko Matsuda 

KUVA 2

Naomi Shiraishi ja Tatsuya Fuji
Naomi Shiraishi ja Tatsuya Fuji 

KUVA 1

Tatsuya Fuji ja Eiko Matsuda
Tatsuya Fuji ja Eiko Matsuda 

Elämme väitetysti kulttuurissa, jossa seksiin törmää kaikkialla. Valitettavasti seksuaalisuuden kirjoa vakavalla otteella käsittelevät elokuvat ovat yhä harvinaisuuksia.

Siksi on tavallaan sääli, että elokuvahistorian kielletyimpiin kuuluva Aistien valtakunta (1976) on lyönyt pahamaineisen leiman viidellä eri vuosikymmenellä operoineen japanilaisen ohjaaja-käsikirjoittaja Nagisa Oshiman (1932-2013) ylle. Etenkin kun ”alaston totuus” 1970-luvun elokuvamaailman muoti-ilmiönä nostatti vastaavia siveettömyyssyytöksiä jo Bernardo Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa-elokuvan (1972) kohdalla.

Elokuvantekijänä Oshima kuului sukupolveen, jolle taiteellinen ja poliittinen vallankumous merkitsivät yhtä ja samaa. Tuotteliaimpina vuosinaan 1960-luvulla kauhukakara työskenteli kiivaasti ja loi itsensä jatkuvasti uudelleen. Toisinaan radikaalit elokuvat ampuvat alas niin oikeiston kuin vasemmiston ideologiat, ja politisoivat yksilön tarpeet. Myös Aistien valtakunta haastaa yleisen mielipiteen ja uhmaa japanilaisen yhteiskunnan poliittisia perustuksia. Juuri tässä piilee syy elokuvan loputtomille vastoinkäymisille kotimaassaan.

1970-luvun alkupuolella Oshima alkoi suunnitella elokuvaa, joka rikkoisi tabuja hyödyntämällä erotiikkaa välineenä japanilaisen kulttuurin ja luonteenlaadun analysoinnissa ja demystifioinnissa. Tämän vuoksi oli luotava tyyli, joka samanaikaisesti sekä näyttäisi lihallisuuden avoimesti ja rohkeasti että kannustaisi empatiaan. Pinku eigan pehmeistä tekeleistä poiketen ohjaaja halusi kuvata todellisia ihmisiä, jotka kiihottavat toisiaan, eivät katsojaa. Pornografisen performanssin sijaan Oshima tavoitteli politisoitua erotiikkaa.

Aistien valtakunta perustuu todellisiin tapahtumiin. 20. toukokuuta 1936 poliisi löysi Sada Abe-nimisen prostituoidun vaeltamassa autuaana pitkin Tokion katuja. Kimononsa sisässä nuori nainen kantoi mukanaan miehen irti leikattuja sukuelimiä. Paljastui, että Sada oli kuristanut naimisissa olleen rakastajansa Kichizo Ishidan kolme päivää aiemmin kuoliaaksi seksuaalisen ekstaasin aikana. Osoituksena intohimon jatkuvuudesta yli kuoleman Sada päätti kastroida rakastettunsa ruumiin.

Sadan tapauksesta muodostui nopeasti kansallinen sensaatio, sillä hän oli yksi ensimmäisiä japanilaisnaisia, jotka esittelivät seksuaalisuuttaan julkisesti. Lopulta hän sai vain kuuden vuoden vankeusrangaistuksen, ja nykyään häntä muistellaan kansallissankarina, jonka nimi on yhä synonyymi seksuaaliselle vapautumiselle.

Oshima ei suinkaan tarttunut ensimmäisenä Sadan ja Kichizon tarinaan. Arvostettu elokuvalehti Kinema Junpo noteerasi esimerkiksi Noboru Tanakan ohjaaman Sada Aben tositarinan vuoden 1975 kymmenen parhaan elokuvan listallaan. Silti Oshima oli ensimmäinen suuri japanilaisohjaaja, joka saattoi viimeistellä elokuvansa haluamaansa muotoon vain ulkomailla. Aistien valtakunta kuvattiin sittemmin konkurssin tehneen Daiei-studion suljetuissa lavasteissa Kiotossa vain 30 päivässä, mutta sensuurisäädösten vuoksi elokuvan jälkituotanto siirtyi Ranskaan.

Esseessään vuodelta 1966 Oshima kirjoittaa: ”Tässä maailmassa elokuvien tekeminen on rikollista.” Useimmat hänen elokuviensa päähenkilöistä ovatkin tavalla tai toisella ulkopuolisia, niin myös Aistien valtakunnan suljettuun maailmaan vetäytyvät Sada (Eiko Matsuda) ja Kichizo (Tatsuya Fuji). Vaikka pariskunnan fatalistinen määränpää on ennakoitavissa, ohjaaja hyväksyy heidän eroottisen matkansa, joka yhteiskunnan likaisiin käytäntöihin verrattuna osoittautuu lopulta puhtaaksi ja voittoisaksi.

Aistien valtakunta rekonstruoi tarinan isännän ja palvelijattaren kuluttavasta rakkaudesta. Rakastavaiset eristäytyvät tietoisesti majataloon, jonka avoimen estottomassa ilmapiirissä sukupuoli- ja luokkarajat hälvenevät. Elämä sykkii vain pakkomielteisen rakastelun monipuolisessa rytmissä; yksityisessä ja julkisessa; istuen ja seisten; aterioiden ja tupakoiden; laulaen ja kuristaen. Kichizolle ja Sadalle sulkeutuminen itse rakennettuun todellisuuteen on ainoa tie onnellisuuteen ja nautintoon. He eivät ole niinkään syyllisiä moraalisiin rikkomuksiin, vaan sosiaalisen järjestyksen uhreja.

Oshima ei koskaan kehittänyt elokuviinsa teknisesti tai visuaalisesti tunnusomaista tyyliä, vaan liikkui onnistuneesti ääripäästä toiseen. Aistien valtakunnan hyperbolinen, kabuki-teatterista inspiroitunut muoto poikkeaa niin Hirttotuomion (1968) ovelasta itseironiasta kuin Pojan (1969) dokumentinomaisesta naturalismista. Metaforisessa rekisterissä avariin ja väreiltään kuulaisiin fantasiajaksoihin pätevät samat lainalaisuudet kuin realistiin. Sadan kuvitelmat sekä Kichizon vaimon murhasta että leikeistä pikkulasten kanssa eivät taivu helppoihin selityksiin.

Voyerismi, iäkkäämmät seksikumppanit ja sadomasokismi ovat asteita epätoivoisen ja fyysisesti uuvuttavan nautinnonhalun raastavalla kasvukäyrällä. Molemminpuolisen hurmion hiivuttua rituaalisista seksileikeistä jää jäljelle kuolema. Puhtaasti japanilaisin termein on yllättävää, että Sada ja Kichizo eivät valitse perinteistä shinjua eli kaksoisitsemurhaa. Tunne rakastajan absoluuttisesta, ikuisesta omistamisesta antaa Sadalle riittävästi turvaa jatkaa elämäänsä itsenäisesti.

Allegorisella tasolla elokuva siis olettaa japanilaisten vapautuvan feodaalisten vaikutteiden saastuttavasta piiristä vain autoritaarisesta järjestelmästä irrottautumalla. Japanin poliittisessa historiassa vuosi 1936 oli oireellinen: helmikuussa armeijan äärinationalistiset upseerit yrittivät kaapata vallan, ja marraskuussa Japani allekirjoitti Antikomintern-sopimuksen Saksan kanssa. Seksuaalisen alistamisen ohella Sada ja Kichizo pakenevat myös imperialistiseen valloituspolitiikkaan päätä pahkaa suuntaavaa militarismia; kapina kohdistuu horisontissa kajastavan sodan mahdollistaneeseen kulttuuriseen mentaliteettiin.

Vaikka Jean-Luc Godardin tuotannosta vaikuttunut Oshima lukeutuu japanilaisen uuden aallon tärkeimpiin ohjaajiin, henkilökohtaisesti hän inhosi ajatusta ryhmittelystä ja vieläpä vaati japanilaisen elokuvan riisumista paljaaksi sen ”japanilaisuudesta”. Elokuva toisensa jälkeen Oshima kuitenkin uppoutui feodalismin ja toisen maailmansodan arpeuttaman kansakunnan mieleen.

Omien sanojensa mukaan ohjaaja halusi ”pakottaa japanilaiset katsomaan peiliin”. Kun Sada omaksuu dominoivan roolin suhteessaan sosiaalisesti ylempiarvoiseen Kichizoon, Aistien valtakunta osoittaa käänteisesti, miten hallinnon miehinen totalitaarisuus ei ole juuri muuttunut 40 vuodessa.

Ranskalaiskriitikot ovat toistuvasti turvautuneet katolisuuden vastaiseen tendenssiin selittäessään Aistien valtakunnan psykoseksuaalista asennetta. Sen sijaan Oshimaa Sadan ja Kichizon seksuaalisuus kiehtoo juuri siksi, että pariskunnan touhut heijastavat japanilaisen erotiikan tradition valtavirtaa. Perinteisen musiikin ja ”munivan geishan” kaltaiset elementit ovat todisteita ankarasta itsetietoisuudesta, joka tekee ohjaajan varhaisista elokuvista niin häiritseviä ja levottomia.

Määritelmän osalta pornografian raja kulkee kiihottumisessa. Aistien valtakunnan suoraviivainen mise-en-scène ei saa katsojaa huohottamaan innostuksesta, mutta asettaa hänet joka tapauksessa ristiriitaiseen tilanteeseen. Alastomaan vartaloon kohdistuva katse on ambivalentti.

Yhtäältä alastomuus sallii katsojan himoita toisen vartaloa objektina, joka on mahdollista saavuttaa. Toisaalta alastomuus on ihmiselle luonnollinen tila, jonka tiedostamisesta empatia ja tasa-arvo kumpuavat. Kun katsoja on subjektiivisesti havainnut toisen vartalon omansa kaltaiseksi, alistaminen vaihtuu suojeluksi.

Itse asiassa käsikirjoitus, kuvaus ja ohjaus rakentavat Aistien valtakunnasta odotuksiltaan kaavamaisen pornoelokuvan täydellisen vastakohdan. Tähän sisältyy myös naista tyypillisesti alistaneen pornokuvaston kritiikki. Sen sijaan, että kamera kiertäisi villisti näyttelijöiden ympärillä täydellistä genitaalikulmaa etsien, Oshima suosii staattisia ottoja. Kamera pysyttelee kolmijalan päällä ja ottaa usein myös etäisyyttä. Katsoja näkee rakastavaiset kokonaisuudessaan – ei vain yhdistäviä elimiä.

Katsojaa ei kuitenkaan sijoiteta kutsuvasti Sadan ja Kichizon tasolle. Tavallisesti kamera tarkkailee tapahtumia yläpuolelta ja täten vihjaa välimatkasta: futon on varattu vain ja ainoastaan elokuvan päähenkilöille. Korkea kamerakulma ei ole kuitenkaan koskaan tuomitseva. Pikemminkin Oshima näyttää kaksi kokonaista ihmistä, jotka väkivaltaisten vinoumien kautta lähestyvät ihmisyyden vaarallista ydintä.

Leikkaus etäännyttää niin ikään. Position vaihdoksessa avustavia häivytyksiä tai ristikuvia ei ole. Sisäänrakennettu neutraalius on yksi syy, miksi esimerkiksi Yasujiro Ozu käytti elokuvissaan pelkkiä suoria leikkauksia. Hän halusi yleisön muodostavan oman mielipiteensä ilman minkäänlaista johdattelua.

Ellipsi kerrontateknisenä keinona on samoin Ozun peruja. Aistien valtakunnassa näytetään vain välttämätön, mutta vähintään yhtä paljastavaa on kuvan ulkopuolelle rajattu toiminta. Puuttuvat palaset teroittavat tarinan keihäänkärjen. Maanisten orgioiden ohessa Sada ja Kichizo keskustelivat varmasti muustakin kuin rakkaudesta, lukivat mahdollisesti jopa kirjoja. Banaaleilla arkipäiväisyyksillä ei kuitenkaan ole sijaa tarinassa, jossa liike etenee orgasmista toiseen.

Nyt Aistien valtakunta on palannut Suomessa elokuvateatterikierrokselle upeasti restauroituna 2K DCP-kopiona, joka sai maailman ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla keväällä 2017. On häpeällistä, että Japanissa oman kansakunnan muinaisesta kulttuurista hienovaraiset nyanssina poimiva elokuva ei ole vieläkään tarjolla sensuroimattomana versiona. Kuten Oshima puolustuspuheessaan sensuuriviranomaisille vuonna 1982 julisti: ”leikkaamalla ja sumentamalla te olette tehneet puhtaasta elokuvastani likaisen.”

Teksti: 2017 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Cara Delevigne ja Dane Dehaan

Sarjakuvista kankaalle: Valerian ja Atomic Blonde

Aleksi Salonen | 26.07.

Arviossa Luc Bessonin suuri avaruusooppera ja Charlize Theronin tähdittämä ultraväkivaltapommi ala John Wick.

Lue lisää »
Anselm Elgort

Baby Driver

Aleksi Salonen | 18.07.

Stomp ja Drive menevät naimisiin Edgar Wrightin riemukkaassa ryöstömusikaalissa.

Lue lisää »
Gru (Steve Carell) ja Balthazar Bratt (Trey Parker)

Itse ilkimys 3

Samu Oksanen | 15.07.

Ylikierroksilla käyvän animaation perhekeskeinen tilannekomedia viihdyttää, muttei vilauta riittävästi Grun kunnianhimoista virnettä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Emma Watson

The Circle

Aleksi Salonen | 27.06.

The Circle pyrkii varoittavassa sävyssäänkin erottumaan Black Mirrorin teknopessimismistä, mutta erottuu lähinnä epämääräisyydessään.

Lue lisää »
Dwayne Johnson ja Zac Efron

Baywatch

Samu Oksanen | 20.06.

Aurinkoa, hiekkaa ja paljasta pintaa tarjoileva kesäfloppi olisi saanut jäädä uimakoppiin.

Lue lisää »
Gru (Steve Carell) ja Balthazar Bratt (Trey Parker)

Itse ilkimys 3

Samu Oksanen | 15.07.

Ylikierroksilla käyvän animaation perhekeskeinen tilannekomedia viihdyttää, muttei vilauta riittävästi Grun kunnianhimoista virnettä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Amy Adams

Yön eläimet

Aleksi Salonen | Blu-ray | 26.07.

Viiltävä jännityselokuva sekoittaa taitavasti yläluokkaista vieraantumista, rujoa väkivaltakokemusta ja kahdenlaista fiktiota.

Lue lisää »
Hugh Jackman

Logan

Kreeta Korhola | Blu-ray | 11.07.

Wolverinen joutsenlaulu on paitsi paras X-Men-elokuva, myös Marvel-filmatisointi.

Lue lisää »
Liam Neeson

Silence

Kreeta Korhola | Blu-ray | 21.06.

Martin Scorsesen lempilapsi ottaa enemmän kuin antaa – hyvällä tavalla.

Lue lisää »

KOMMENTOI


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2017
ISSN 1798-7202