Espoo Cine 2014

Espoo Ciné 2014 (2014)

| FESTIVAALI

Espoon elokuvajuhlat keräsivät 26 tuhatta kävijää. Festivaaliraportissa arvostellaan joitakin niiden parhaista elokuvista.

julkaistu 2014-08-22 / päivitetty 11.08. klo 11:11

KUVA 3

The Congress muistuttaa mihin animaatio pystyy.
The Congress muistuttaa mihin animaatio pystyy. 

KUVA 2

Oktober, November on hiljainen mestariteos
Oktober, November on hiljainen mestariteos 

KUVA 1

Avajaiselokuva White God on allegoria.
Avajaiselokuva White God on allegoria. 

Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 22.–31. elokuuta. Elokuvia festivaalin aikana ja sen jälkeen arvioi Aleksi Salonen. Ohjelmaan voi tutustua tapahtuman sivuilla.

Tärppien joukkoon lukeutuvat Götz Spielmannin loistelias paluu Oktober, November, lakonisen leikkisä Blind, Ari Folmanin sykähdyttävä, hallusinatorinen unimatka The Congress ja Philippe Claudelin tyylikäs Viiltävä totuus.

Arviossa myös elokuvantekemisestä periferisesti kertova When Evening Falls on Bucharest or Metabolism, alkuvoimainen Geronimo, allegoriseen taipuva avajaiselokuva White God sekä Woody Allenin Magic in the Moonlight.

Uusimmat arviot: 1.9.

Olivier Assayas: Clouds of Sils Maria | Päätöselokuva | ★★★★

Kärkiohjaaja Olivier Assayasin (Jotain ilmassa, Kesähetket) metaelokuvallinen Clouds of Sils Maria on ylevä kunnianosoitus Juliette Binochelle, jonka näyttelijä tietysti ansaitsee, roolisuorituksellaan ja hämmentävän hienolla urallaan.

Binoche on näyttelijä Maria Enders, jonka puhekeikka uran laukaisseen näytelmäkirjailijan ja ystävän luokse muuttuu kurjaksi julkisuusmyllyksi, kun jälkimmäinen tekee yllättäen itsemurhan. Se saa Endersin lopulta ottamaan roolin nuoruudennäytelmän uudessa tuotannossa. Tuolloin roolihahmona oli kylmä viettelijä, nyt tämän vastapari, vanhempi nainen joka tulee nuoren hyväksikäyttämäksi.

Enders harjoittelee Alpeilla, edesmenneen kirjailijan talolla, nuoren avustajansa (Kristen Stewart) kanssa. Roolin aneleva säälittävyys vaivaa Endersiä, mutta samalla ammatilllinen suhde avustajaan alkaa saada näytelmän kaltaisia pohjavirtauksia. Dynamiikkaan sekoittuvat myös Stewartin ja Binochen erot näyttelijöinä. Roolit elokuvassa ovat mukaelmia kaksikon näyttelytyöstä; käsikirjoitus peilaa Stewartin spontaania energiaa ja toisaalta Binochen hienovireistä empatiankykyä ja millintarkkaa valmistautumista.

Hitaasti avautuvassa tarinassa pohditaan naisen, näyttelijän etenkin, vanhenemista, nuoren kauneuden pöyhkeyttä ja paparazzien kiiltokuvamaailman julmuutta. Viimeisessä Chloë Grace Moretzilla on woodyallenmäisen koominen julma sivuosa. Clouds of Sils Mariasta on näin edeltäjiään sisäänpäinkääntyneempi, aiheena ovat paljolti juuri elokuvamaailman erikoisuudet.

Alppimajan läheisellä vuoristoseudulla pilvet muodostavat silloin tällöin kiemurtelevan pilvimassan, Malojan käärmeen. Se on elokuvan mystinen, taivaallinen symboli, lähes käsittämätön ja vaikeasti sanallistettava, kuin näyttelemisen taide itse.

Götz Spielmann: Oktober, November | ★★★★★

Götz Spielmann edellinen ohjaustyö on yksi 2000-luvun parhaista, mestarillisella maltilla rakentuva inhimillinen kostotarina Revanche. Oktober, November kasvaa kuin varkain samaan suureen voimaan.

Päähenkilöitä ovat kaupungin viileä, itsestään vieraantunut näyttelijäkaunotar ja tämän sisko, pienen Alppikylän perheellinen majatalonpitäjä, joka on jäänyt tahtomattaan syrjään sairastuneen isän hoitajana. Hänellä on kuitenkin suhde mietteliään, komean vuoristolääkärin kanssa. Isä sairastuu, näyttelijä saapuu kotiseudulleen.

Spielmann kertoo verkkaisin kuvin, täydellisin harkituin rajauksin, usein niin, että otos viipyilee hetken ennen tai jälkeen hahmojen liikettä. Henkilörajaukset ovat kuninkaallisia, välillä taas jättäydytään kauas taka-alalle. Kuvan tekninen laatu on ylivertainen. Liioittelematta voi sanoa, että elokuvan otokset (Martin Gschlach) ja niiden yhteensitominen edustavat tämän päivän taitavinta draamallista kuvakerrontaa. Spielmann on löytänyt oman laaksonsa, paikan elokuvahistorian Alpeilla.

Tarkasti perhedynamiikan kipukohtia ja salaisia menneisyyksiä katsova draama kehittyy hiljalleen myös kuoleman kohtaamisen ja elämän pysyvän epävakaisuuden tutkielmaksi. Kuolemisen intiiminä kuvana Oktober, November on sisarteos maanmies Michael Haneken Amourille.

Agnès Troublé: My name is Hmm… | ★★

Muotisuunnittelija Agnès Troublén tie-elokuva kuvaa tunteen tasolla osuvan oloisesti pedofiliasta kärsineen pienen ranskalaistytön pakomatkaa skotlantilaisen, perheensä menettäneen rekkakuskin rinnalla.

Teknisesti My name is Hmm… on kuitenkin paikoin ala-arvoinen, kenties tarkoituksellisestikin, mutta yhtä kaikki. Kameratyö on latteaa, tökkivää ja runsas hyppyleikkaaminen järjetöntä. Äänityökin on suttuista. Tältä kannalta elokuva ei ole teatterilevitykseen valmis.

Puoliväliin tullessa kohden kerronta terästäytyy, kaksikon matka saa hieman satumaisia piirteitä. Synkkä loppuratkaisu ei kuitenkaan lisää kuin happaman maun.

Corneliu Porumboiu: When Evening Falls on Bucharest or Metabolism | ★★★

Periferisissä tiloissa Bressonin jäljillä, Antonionia mukaillen etäisen viileästi keskustelemassa, raukean filosofisella autoajelulla Kiarostamista muistuttaen; Corneliu Porumboiu pienimuotoinen draamakomedia kertoo elokuvan tekemisestä, mutta epätavallisesta kulmasta.

Elokuvaamista ei nähdä lainkaan, vaan lähinnä ohjaajan (Bogdan Dumitrache) ja naispääosan (Diana Avramut) ajanviettoa ruokapöydässä, hotellihuoneessa, kahvilassa. Välillä harjoitellaan naisen kohtauksia. Heillä on myös romanttinen suhde, ammatillisen sordaanolla hiljennetty.

Kiireettömässä kerronnassa on hitaan tajua. Näennäisen ajalehtivassa dialogissa pyörteilee luontevaa arjen ja elokuvan filosofiaa. Päänäyttelijöiden riisuttu, antautunut ulosanti vetää puoleensa. Otokset ovat pitkiä ja kuvattu arkisissa sisätiloissa, niissä ei ole juuri muuta kiinnostavaa kuin pääpari. Komiikka kuplii syvällä pinnan alla, melankolisena.

Eskil Vogt: Blind | ★★★★

Blind on yhteenkietoutuvien elämänlankojen täkki: sokeutunut, asuntoonsa linnoittautuva nainen, tämän tylsistynyt mies, rakkautta etsivä yksinhuoltaja ja yksinäiseksi jäänyt lempeä masturbaation ammattilainen.

Kertojanäänellä kohteitaan lähestyvä lakoninen komedia on pohjoismaista designiä, vähäeleisyydessään linjakasta ja kaunista. Perinteisen kollaasielokuvan otteesta irtaudutaan vähitellen lisääntyvin, metakirjallisin välähdyksin. Onko kaikki sittenkin vain sokeutuvan naisen kuvittelemaa sepitettä?

Yhteistyöstä Joachim Trierin kanssa, muun muassa hienon Oslo, August 31stin käsikirjoittana tunnettu Eskil Vogt vastaa myös ohjausdebyyttinsä tekstistä, joka kiihtyy lopulta ilkikurisen leikkisäksi, menettämättä kuitenkaan humanistista otettaan elämässään hapuileviin hahmoihinsa.

Tony Gatlif: Geronimo | ★★★

Romeo ja Juliet -mukaelma Geronimo sijoittuu köyhään eteläranskalaiseen yhteisöön, jossa pakkoavioliitosta karannut turkkilaistyttö ja paikallinen romaniplayboy rakastuvat hullun lailla, sukujen verikoston uhalla. Sosiaalityöntekijä Geronimo (Céline Sallette) yrittää estää verenvuodatusta ja auttaa paikallisia lapsia, mutta on siinä lähes voimaton.

Yllättävää sosiaalista realismia tihkuvassa draamassa on se, että sen toinen jalka komppaa musiikki- ja tanssielokuvan rytmiä. Genrerajoista piittaamaton Tony Gatlif solmii kerrontaan musikaalisia taisteluja, joiden koreografiossa sekoittuvat ainakin romaniperinne, break dance ja moderni tanssi. Hurjimmillaan elokuva on näissä realismia pilkkovissa, pidennetyissä, vahvasti fyysisissä kohtauksissa.

Myytillinen, musiikillinen ja realistinen eivät täysin sekoitu, vaan tarinaa etenee nykien. Lopun verinen välienselvittely on sekava ahto, vaikka visuaalisesti komea. Gatlif luo Geronimossa silti hetkiä, joiden itsenäinen alkuvoima jää mieleen.

Kornél Mundruczó: White God | Avajaiselokuva | ★★★

Unkarissa rasismi, sensuuri ja ääriajattelu ovat kehkeytymässä vakavasti huolestuttavaan suuntaan. Allegoriaa maan tilanteelle virittävä White God on tunteisiin vetoava kertomus Zsófia-tytön ja tämän sekarotuisen koiran vaikeuksista.

Riitaisa eroperhe ajaa tytön tilanteeseen, jossa vastentahtoisesti huoltajaksi jäänyt isä hylkää rakkaan Hagen-koiran kadulle. Jännittyneessä ja kyräilevässä Budapestissä kaikki vihaavat koiria, sekarotuisia eritoten.

Tyyli on dokumentaarinen, intiimi. Se todellistaa hyvin tytön kokemuksen kovasta, empatiaan kykenemättömästä ympäristöstä. Puolivälissä hypätään dickensiläisittäin maustettuun eläintarinaan. Pitkään seurataan koiran kärsimyksiä pahojen ihmisten käsissä. Koirat on taitavasti koulutettu, mutta eläinten inhimillistämisessä mennään liiaksi Disneyn vesille. Syntyy koominen kontrasti.

Hyljityt katukoirat nousevat lopulta luokkasotaan. Idea on rohkea, mutta zombiapokalypsiä muistuttava viimeinen näytös ei oikein jaksa kantaa allegoriaa. Muutaman sadan karanneen kulkukoiran aiheuttama kaupunginlaajuinen paniikki vaatii katsojalta paljon armoa tekijöiden hyviä tarkoitusperiä kohtaan. Intiimi realismi ja myyttinen loppu eivät kohtaa.

Rasismin allegoriana toimivien koiraelokuvien tähti on yhä Samuel Fullerin White Dog, jonka lähestyminen aiheeseen on samalla ilmiasultaan pieni, mutta värähdyksiltään mammuttimainen.

Woody Allen: Magic in the Moonlight | ★★

Allen on viime vuosien käsikirjoituksissaan varioinut samaa teemaa kyllästymiseen asti. Myös Magic in the Moonlightissa käsitellään, varsin opettavaiseen tapaan, tätä kylmäpäisen rationaalisuuden ja sen vastavoimien, lohduttavien illuusioiden köydenvetoa. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi jumala, rakkaus tai irrationaalinen intohimo.

Hillittyä Allen-tuotantoa edustavassa romanttisessa draamakomediassa kyyninen ja menestynyt taikuri (Colin Firth) kutsutaan Ranskan Rivieralle paljastamaan poikkeuksellisen taitavan meedion huijaus. Se ei tahdo onnistua ja meedio sattuu olemaan kaunis nuori nainen (Emma Stone), joka pääsee pian taikurin ihon alle.

Elokuva on hitaahkon eksposition jälkeen erittäin sujuva ja miellyttävä. Teknisesti se on Allenia täydessä terässä. 20-luvulle sijoittuvan työn kuvaus ja luonnollinen valaistus ovat ensiluokkaisen lämpimiä, linssit usein taiteellisen pehmeitä. Pääpari näyttelee hyvin, Firth etenkin, näyttelijän tyylin huomioiden ulottuvaisessa roolissa.

Sopasta kehkeytyy kovin vähän, lopulta. Käsikirjoitus selittää pääteemat, kuin ne olisi unohdettu muuntaa oikeaksi dialogiksi. Kauan pidätelty käänne on häiritsevän arvattava.

Huippukohta on lopulla taikurin ja tämän tädin keskustelu rakkaudesta, jossa pohjavire ja sanat menevät kipristelevän koomisesti aivan eri suuntiin. Tempoilevan elokuvan olisi jokseenkin pelastanut, jos kamera ei viimeisten sekuntien aikana panoroisi vasemmalle. Niin se silti tekee, kohti keskinkertaisuutta.

Ari Folman: The Congress | ★★★★★

Stanislav Lemin lyhyt, mutta herkulinen scifi-romaani Futurologinen kongressi saa mukavasti uusia sävyjä Ari Folmanin pääasiassa piirrosanimaationa toteutetussa filmatisaatiossa.

Kirjaan lisätyssä live-elokuvallisessa metatasossa näyttelijä Robin Wright (Robin Wright) saa kehnosti kehittyneen uransa viimeisen tarjouksen Miramount-studion pomolta (irvikissamainen Danny Huston): tulla digitoiduksi elokuvahahmoksi ja jättää oikea näytteleminen iäti sikseen.

Siitä loikataan futurologiseen kongressiin, ihmiskunnan kemiallisen vallankumouksen alkupäiville 2030-luvulle. Pian kuka tahansa voi olla mitä tai kuka vain, tuntea mitä tahansa, kaikki erittäin hienostuneiden hallusinogeenien avulla. Edes digihahmoille ei siellä ole käyttöä, mutta ennen uuden uljaan maailman alkua tapahtuu jotain, mikä sotkee Robinin tulevaisuuden perusteellisesti.

Surrealistisia, anarkistisia ja sydäntävihlovia näkyjä tulviva The Congress muistuttaa sekä siitä, miten pitkästä animaatiosta olisi voinut tulla luovan elokuvan mekka että scifielokuvan petetystä lupauksesta älyllisenä genrenä. Elokuva on nähtävä itse, se on jotain täysin ainutlaatuista.

Philippe Claudel: Viiltävä totuus | ★★★★

Hauskasti harmaantunut Daniel Auteuil on mukavaan elämäänsä turtunut kirurgi. Hyvin ranskalaisittain keskiössä on tyylikkäästi asuva, ylempää keskiluokkaa edustava perhe. Luutumaan tulee särö kun entiseksi potilaaksi esittäytyvä nainen tunkee väksisin itsensä lääkärin elämään. Vaimon (Christen Scott-Thomas) kanssa menee huonosti.

Hartaudella rakentuva mysteeri vieraan naisen ympärillä välttää kliseitä. Mitään ilmeistä romanssia ei ole. Tutkaillaan etäältä miksi kirurgi ei nauti mistään, vaikka ulkoisesti menee hyvin. Elokuva sanoo viisaasti, ettei elämänhalu ole paljosta kiinni.

Hyvinvoivalle, pikkuongelmista kärsivälle porvaristolle myös ivaillaan: mies ainakin saa kurkistuksen sellaisen kärsimyksen maailmaan, josta hän ei hyvinvointinsa keskellä voinut kuvitellakaan.

Hapuilevan, muotoaan hakevan miehen ja naisen välisen suhteen osalta Viiltävä totuus tuo mieleen taannoisen ranskalaisdraaman Mitä ikinä haluat, vaikka loppu saakin hurjemman kierteen.

Viimeiset arviot kirjoitetaan vielä festivvali seuraavalla viikolla.

Lue myös aiempien vuosien Ciné-raportit:
Vuosi 2013,Vuosi 2012, Vuosi 2011, vuosi 2010,
sekä vuosi 2009 osa yksi ja osa kaksi.

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202