Wag the Dog - häntä heiluttaa koiraa - Wag the Dog (1997)

Skandaali Valkoisessa talossa. Pari viikkoa ennen vaaleja jää istuva presidentti kiinni nuoren tytön seksuaalisesta ahdistelusta, ja jottei tapahtuma vaikeuttaisi miehen pääsyä toiselle virkakaudelle, täytyy kansalaisten katseet suunnata johonkin muuhun. Apuun kutsutaan poliittisten peitetarinoiden mestari, Conrad Brean (Robert De Niro, Mafiaveljet), joka keksiikin oivan tarinan. Suunnitelmansa toteuttamiseksi hän tarvitsee elokuvatuottaja Stanley R. Motssin (Dustin Hoffman, Sademies, Yksinoikeudella) apua. Yhdessä he toteuttavat Yhdysvaltojen sodan Albaniaa vastaan. Pian keksitty sota on kaikkien lehtien etusivuilla skandaalin painuessa unholaan. Mutta kestääkö suunnitelma loppuun asti?

Barry Levinson (Hyvää huomenta Vietnam, Sademies) on ohjannut varsin näppärän poliittisen satiirin, joka herättää katsojassa myös kysymyksiä: kuinka paljon se, mitä näemme iltauutisissa on totta ja kuinka paljon tarua? Siksi helposti näyttää uutisfilmin teko olemattomasta sodasta käyvän. Lisäksi elokuva näyttää kuinka helppoa on vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin ja maailmankatsomukseen, kun informaation tarjoajana on tarpeeksi korkea taho ja sen takana osaava koneisto - onhan meillä tästä tosin kokemusta oikeankin historian puitteissa. Valitettavasti hyvää ideaa ei kyetä viemään kunnialla loppuun, vaan koko touhu menee viimeisellä kolmanneksella överiksi. Tämä tosin saattaa olla tarkoituskin, mutta minun mielestäni se vesittää muuten hyvän elokuvan tasoa ja tarinaa melkoisesti.

Näyttelijäsuoritukset ovat hyviä, joskaan kovin suuriin tulkintoihin heidän ei tarvitse ryhtyä. Dustin Hoffman tekee innostuneen tuottajan roolissa vakuuttavaa työtä, jota on ilo katsella. Robert De Niro Breanin roolissa hoitaa hommansa rutiinilla, mutta eipä käsikirjoitus häneltä enempää vaadikkaan. Anne Heche (Deep Impact) painuu keskeisestä ja näkyvästä roolihahmostaan huolimatta taka-alalle Hoffmanin ja De Niron puristuksessa. Pienemmissä rooleissa vilahtavat niin William H. Macy, Willie Nelson kuin Woody Harrelsonkin.

Pienellä käsikirjoituksen viilaamisella olisi elokuvasta saanut jopa loistavan, sillä ideassa itsessään ei ole mitään vikaa. Viimeinen puolituntinen laskee tasoa kuitenkin sen verran, ettei tästä ole ainesta suurten joukkoon.