Rounders
- Ässä hihassa - Rounders (1999)
John Dahlin (Joy Ride) ohjaama pokerijännäri, jonka pääosaa esittää
Matt Damon, taas kerran fiksun pojan roolissa. Vaikka fiksun pojan
roolissa tällä kertaa on myös sitä epäonnea ja tyhmiä tekoja on
silti Damon selkeästi löytänyt roolityylinsä. Lahjakas
herra Ripley (1999) ja Will
Hunting - syntynyt neroksi (1997) ovat tyypillisiä Damonin hahmoja.
En tiedä yritetäänkö Damonista tehdä siloposkisena poikana erilainen
ihanne nuorille tytöille vai kuinka paljon Damon itse päättää teoistaan.
DiCaprion kanssa yhtäläisyyksiä on silti aika paljon, vaikka Damon
onkin (kait) suositumpi hiukan vanhemmassa porukassa. Ihmetykseksi
voisi nostaa sen, ettei kuvaan ole mukaan otettu Damonin kämppäkaveria
Ben Affleckia, jonka kanssa hän on esiintynyt useammassakin elokuvassa.
Juonikuviot ovat jotakuinkin tätä, että Mike McDermott (Damon)
on himo pokeripelaaja, joka "nussii" rahansa KGB -nimiselle
venäläiselle (John Malcovich). Tyttöystävä viitsii kuitenkin nostaa
äijän "ylös" rahapulasta ja McDermott aloittaa kunnollisen elämän
tilausautonkuljettajana ja lisäksi mies aloittaa lain opiskelun.
Koululla pelataan tuomarien kesken myös pokeria, mutta rinkiin ei
päästetä ulkopuolisia. McDermott näkee ohimennen peliä ja neuvoo
yhden pelaajista voittamaan, jonka seurauksena hän parantaa asemiaan
opettajien silmissä.
Tietenkään himopelaajalle perseennuoleminen ei kiinnosta vaan tästä
alkaa uuden peliputken alku. Kun vielä McDermottin "lähes veli"
-asemessa oleva ystävä (Edward Norton) vapautuu vankilasta voi peliputki
alkaa oikein kunnolla. Aluksi McDermott yrittää vain seurata peliä,
mutta ajautuu lopulta mukaan. McDermottin ystävä, Worm jatkaa pelaamista
siitä mihin jäikään ennen linnaan menoaan, mutta hiljalleen vapauden
huonotkin puolet paljastuvat. Wormilla on velkoja KGB:lle ja velat
on ostanut nyt Wormin entinen ystävä, joka kaipaa rahoja korkoineen.
Pokerin peluu johtaa myös siihen, että McDermottin tyttötystävä
lähtee ja äijä jää yksin. Pokerin peluu imaisee samalla tavalla
mitä huume, ensimäinen kunnon kerta voi viedä miehen.
Pokerin pelaaminen on pääasiallisesti miesten välistä rahanvaihtoa,
jossa heikoille ei anneta sijaa. Matt Damonin esittämä Mike McDermott
kertoo vähän väliä erilaisia kikkoja joilla on päihittänyt mm. maailmanmestareita
Las Vegasissakin. Vaikka olisit kuinka hyvä pelaaja ja osaisit säännöt
ja kaikki kunnolla, on peli pelkkää huijausta ja psykologista tutkimista.
Elokuvan parhaimpina hetkinä voi uskoa todella siihen, että itse
olisi mukana pelaamassa. Damonin ulkoinen olemus ei todellakaan
viesti pelaajan olemusta (miinuksena), kun taas John Malcovichin
esittämä venäläinen on sitäkin lähempänä mestaripelaajaa (plussana).
Jossain mielessä jopa hermostuttavaa on seurata, kun Malcovich esittää
miettivää peluria, joka pahan paikan tullen ottaa dominokeksin ja
puputtaa sen.
Silti Rounders - Ässä hihassa (Rounders, 1998 USA) on aika
tasapaksua ja verkkaistakin. Käsikirjoituksen ovat tehneet David
Levien ja Brian Koppelman, joiden ideana oli varmaankin kunnon jännityselokuva,
mutta josta tulikin hiukan vaisumpi teos. Edward Nortonista, joka
vaikutti ainakin minut American
History X:ssä on luihuna huijarina keskiluokkaa. Mies on saanut
itsensä aika huonoon kuntoon siitä mitä hän oli American Historyssa,
jossa timmissä kunnossa olevana natsina hakkasi mustia. Roundersin
ongelmaksi muodostui kohdallani se, ettei pokeripeleistä aina tiennyt
mitä olikaan tapahtumassa. Amerikkalainen pokeri ainakin eroaa sen
verran paljon eurooppalaisesta, että itse en kaikkea ymmärtänyt.
teksti: © 2000 Raimo Miettinen

|