Rob
Roy (1995)
Television jouluinen elokuvatarjonta sisältää megalomaanisen Titanicin,
joka oli vuoden 1998 suurmenestys. Elokuva esitetään pikauusintana
jouluaattona ja päivänä. Tätä ennen saamme matkata Britanian saarivaltakunnan
pohjoisosiin Skotlannin tuulisille nummille ja vuorille seuraamaan
1700-luvulla eläneen Robert Roy MacGregorin tarinaa Michael Caton-Jonesin
elokuvan Rob Royn (1995 USA) myötä. Elokuvan pääosissa ovat
tunnetut nimet Liam Neeson nimikkoroolissa, jonka viime vuosien
tunnetuin esiintyminen oli George Lucasin Episodi
I:ssä reilut pari vuotta sitten. Rob Royn vaimo Marya esittää
Jessica Lange (Cape Fear) ja sivuosissa brittiläinen Tim Roth (Apinoiden
planeetta) ja John Hurt. 1995 valmistunut Rob Roy teki samat temput
mitä Mel Gibsonin tähdittämä Braveheart
- taipumaton samaisena vuonna. Skotlannin historiasta ja sen
legendaarisista henkilöistä kertovat elokuvat menestyivät hyvin,
Braveheart paremmin, Rob Roy hieman heikommin.
Skotlantilaisten ainainen osa brittiläisessä yhteiskunnassa on
ollut takapajuisena, yksinkertaisena kansana, jota ylempi aatelinen
on vuosisatoja alistanut. Caton-Jones kuin Gibson lähestyvät tätä
asiaa kuitenkin skotlantilaisten näkökulmasta. Vaikka tarinoiden
ajallinen ero on lähes neljä vuosisataa, ei niiden sisältö eroa
suuremmin. Syitä siihen miksi Braveheart menestyi paremmin on monia.
Suuremmalla tuotantokoneistolla ja rahalla Caton-Jonesin elokuvan
alleensa jyrännyt Gibson teki elokuvastaan aavistuksen hollywood-henkisemmän,
ja osasyinä ovat varmasti olleet ensi-iltapäivämäärät ja monet muut
pikkutekijät. Rob Roy oli siis haastaja-asemassa, eikä se voittanut
kilpailua.
Robert Roy MacGregor eli joskus 1700-luvulla Scotlannin jylhillä
vuorilla. Mainoslauseiden mukaan hänestä tuli kunnian kautta mies,
rohkeuden kautta sankari ja historian myötä legenda. Elokuvan myötä
sankaritarina on varmasti saanut uusia piirteitä, eikä todellinen
MacGregor pystynyt nujertamaan yhtä mahtavasti ylivoiman. Skotlannin
nummilla MacGregorin perhe kituuttelee pienissä kivimajoissa, kun
läänin markiisi Montrose (John Hurt) pitää yllä kohtuuttomia veroja.
Kylmän talven alla MacGregor huolestuu kylänsä nälkäisistä asukkaista
ja päättää ottaa velkaa karjakauppoihinsa. Tuhat puntaa tuottavat
kuitenkin ongelmia niin Montrosen puolella kuin MacGregorin heimossa.
Julma Archibald Cunningham (Tim Roth) ei helpota tilannetta, vaan
mies tökkii miekallaan useamman kilttihepun kylkiluiden välejä.
Rob Roy on menevä historiallinen romanttinen draama, jossa myös
soditaan. Liam Neeson ja Jessica Lange harrastavat kivipaasien lomassa
MacGregorin suvunjatkamista, eikä heidän suhde tunnu muutenkaan
muistuttavan vanhanaikaista "nainen hellan ja nyrkin välissä" -käytäntöä.
Isäntä kuuntelee kuuliaisesti vaimoaan ja jos tämä yltyy oikein
huutamaan niin miekkonen suuntaa nummille jänösiä ampumaa. Lisäksi
huomasin vääriä yksityiskohtia lavastuksessa, joten täysin todentuntuista
skottitunnelmaa elokuva ei tarjonnut.
Ohjaaja Michael Caton-Jones on aikaisemmin ohjannut mm. elokuvat
Memphis Belle, Tämän pojan elämä ja Sakaali. Rob Roy mahtuu joukon
parempaan päähän, vaikka se vikoineen jääkin kauas täydestä viidestä
tähdestä. Caton-Jonesin jälki Rob Royssa on hollywood -tyylistä,
vaikka Neeson ja kumppanit yrittävät vääntää skottimurretta. Elokuva
hajoaa myös useamman pikkutarinan kertomiseen, kun MacGregorin perhe-elämä
saa välillä filmimetrejä ja välillä taas katsojalle valotetaan Montrosen
markiisin suunnitelmia. Tämän lisäksi elokuva on jakautunut useaan
lajityyppiin, on rakkaustarinaa, sotaretkiä, miekkataisteluja ja
Rob Roy -legendan traagisia taustoja. Elokuva ei tarjoa yllätyksiä,
vaikka tunnelma on "kaikkea kaikille". Tällainen elokuvan tekotapa
harvemmin menestyy, vaikka sitä olisivat avittamassa loistavat brittinäyttelijät.
teksti: © 2001 Raimo Miettinen

|