Poika ja ilves (1998)

Sattumalta jokainen sivistynyt suomalainen äiti on ostanut lapselleen, jonkin Disneyn eläinelokuvan, jokainen on ainakin nähnyt yhden Disneyn eläinelokuvan televisiossa. No tästä pääsemme siihen, miksi Poika ja ilves (1998 Suomi) on must. Kenenkään ei tarvitse pelätä tai luulla tätäkään elokuvaa miksikään ihmeeksi. Tämä elokuva ei sisällä mitään yllätystä, uutta tässä elokuvassa on se, että Beethoven on muuttunut koirasta ilvekseksi. Siirrytään siis vain citystä korpeen lumen päälle.

Juoni on suunnilleen tämä, että "otetaan" poika, jolla on äiti tai isä kuollut, mieluummin jossain onnettomuudessa, (auto-onnettomuus on täydellinen). Sitten tämä poika joutuu hiukan tutustumaan johonkin eläimeen, tässä tapauksessa se on ilves (Leevi-ilves). Ystävystyminen alkakoon tästä. Ehkä myös tapahtuu sellainen tilanne, jossa päähenkilö joutuu tämän "villin" eläimen kanssa kahdestaan, tämä tilanne sisältää sitä ihmisen-ja-eläimen-välistä-symbatiaa. Siis päähenkilö pelastuu täpärästi. Sitten tulee Herra Paha, hän tekee jotain "pahaa" (jota toiset kutsuvat oikeudenmukaiseksi käytökseksi) pojalle ja tämä alkaa vihata tätä. No sitten seuraa paljon erilaisia käänteitä, jonka tuoksinnassa poika, Tomi (Konsta Hietanen), joutuu ilveksen kanssa melkein Venäjällä. Syy tähän on Tomin uhkarohkea suhde ilvestä kohtaan. Samalla myös tämä Tomin isä (Antti Virmavirta) päättää ottaa pienen tauon entisiin muijiin ja alkaa flirttailee tumman Helenan, (Kristiina Haltun) kanssa. Kumma kyllä tämäkin leffa toistaa samaa rakennetta ja lopussa se kiitos sitten seisoo.

Tämä elokuva on eräänlainen askel kohti muualle maailmaan Suomesta, sillä koskaan aikaisemmin ei olla Suomessa tehty näin laaja levikkeistä elokuvaa. Maailman menestys voi tullakin tai sitten on tulematta, sillä asiahan riippuu siitä mitä vaikkapa Japani tai Saksa pitää siitä, kun suomalaiset leikkivät amerikkalaisia. Perhe-elokuvaksi tämä on kybällä mukana. Kaikki täsmää, karmit on kohdallaan ja lapset tykkää. No totuuus voi olla myös se, että ihmiset eivät jaksa katsoa elokuvaa, joka osattiin tehdä jo 60-luvulla. Itkut voi tulla ohjaajille ja tuottajille. Jos tämä elokuva olisi hankkinut K-leiman (kielletty alle 16-vuotiailta) niin leffateatterit olisivat helisemässä. Veikkaan itse jonkinlaista menestystä tälle. Ainakin se tuo etuisuuksia sille, että myös muita elokuvia alettaisiin tehdä suoramyyntiin ulkomaille. Sanotaanko, että elokuva on enimmäkseen pelkkä juliste tai mainos Suomesta. Kaikki on luotu niin pinnalliseksi mainostamiseksi kotimaamme hyväksi. Ollaan niin isänmaallisia (mikähän on muuten sitä oikeaa isänmaalliisuutta?).