Jet Li.

Brendan Fraser ja Luke Ford.

Jet Li.

Maria Bello ja Brendan Fraser.

Muumio: Lohikäärmekeisarin hauta.

Kirottu oli se päivä kun Muumio värkättiin uutta vuosituhatta varten ehompaan asuun. Vaikka seikkailullisempia aineksia esitellyt Stephen Sommersin ideoima "uusi Muumio" (1999) ei ollutkaan hassumpi viritelmä, niin siinäkin oli jo nähtävissä epäonnistumisen ennusmerkit. Puhumattakaan vuoden 2001 jatko-osasta Muumion paluu. Uusimmasta ja toivon mukaan vihon viimeisestä Muumiosta, joka kantaa lisänimeä Lohikäärmekeisarin hauta, ei sovikaan sitten puhua edes samassa lauseessa. Rahastuksen imelä tuoksu leijuu ilmassa.

Voisimme näin alkuun myös unohtaa termin muumio, sillä Lohikäärmekeisarissa eivät käärinliinavainajat esiinny. Muumiota tuuraa entisaikojen kiinalainen sotakeisari (Jet Li), jonka petetty hovivelho (Michelle Yeoh) taikoi armeijansa kera savipatsaiksi. Jokusen vuosisadan hiekkahaudassa viruttuaan keisarin taika purkautuu kun edellisosista tutun Rick O’Connellin (Brendan Fraser) poika Alex (Luke Ford) kaivaa haudan esiin toisen maailmansodan jälkimainingeissa. Sattumalta isäpappa ja hänen vaimonsa Evelyn (Maria Bello) ovat kaupungissa ja valmiina muumion metsästykseen. Sattuipa sopivasti.

Hollywoodin bisnestehtailu on häijyä. Jos vain taaloja voidaan takoa, niin niitähän taotaan kunnes painokoneet hajoavat. Muuten onkin hyvin vaikea sanoa, miksi tämä järjestyksessään kolmas Muumio (2008, Yhdysvallat, Kanada, Saksa) on tehty, siinä kun ei ole ensimmäistäkään omaa ideaa, vaan härskejä lainauksia kaikista mahdollisista seikkailugenren tuotoksista. On Indiana Jones tyylisiä nahkatakkeja, taruolentoja, Kiinan muuria, mystistä aarretta… Välillä tuntuu siltäkin, että Muumion ja The Forbidden Kingdomin käsikirjoittajat olisivat vaihtaneet keskenään muistiinpanoja.

Deja vu fiilis saattaa johtua muistakin syistä. Näin olympialaisten aikaan on ihan muotia, että elokuvan tapahtumat sijoittuvat Kiinaan ja että joka toisen sellaisen leffan näyttelijäkaartissa nähdään Jet Li, tuo Kiinan paras vientituote sitten Jackie Chanin. Suurimman osan ajasta Jet on vahvan "muumiomaskin" peitossa, joten tämäkin vähä ilo on meiltä riistetty. Miespääosassa huojuu yhä Brendan Fraser edellisvuosilta totuttuun tyyliin, tosin sillä erotuksella, että nyt miehelle on kirjoitettu pari hyvää one lineria. Muun hauskuutuksen hoitaakin sitten lankomiestä näyttelevä John Hannah, joka on aidosti hauska perusbritti. Edellisen Muumion jälkeen ideallisesti uppoavan laivan jättänyt Rachel Weisz on korvattu pliisulla Maria Bellolla, joka on karmaisevan huono valinta energisen Weiszin manttelinperijäksi. Bellolla ei ole tarvittavaa karismaa tai ulkonäköä. Ulkonäöstä puheenollen, Rickin poika Alex on pamahtanut potkuhousuikäisestä pojanviikarista aikamieheksi. Tämä ei mene katsojan jakeluun sitten millään.

Ainoa jäljelle jäävä syy tutustua Lohikäärmekeisarin hautaan ovat erikoistehosteet, joiden varaan lasketaan jälleen liian paljon. Visuaalinen jälki on korkeintaan hyvää keskitasoa. Efektikikkailulle tyypilliseen tapaan hirviöt irvistävät ennen iskuaan, tekolumi on harmillisen kökköä ja vanhat digi-ideat ovat muutenkin ohjaaja Rob Cohenilla kovassa kierrätyksessä. Tehosteilla ruuditettua toimintavyörytystä on itseasiassa niin paljon, että silmät turtuvat ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Loppuaika on erittäin tuskallista istuma-asennon etsimistä ja kelloon vilkuilua.

Loppuisi jo, ihan koko Muumiohömppä.

Teksti © 2008 Lasse Lepola

Elokuvan traileri: