Rakkautta vain - Love Actually (2003)

Hyvät romanttiset komediat ovat nykyään hyvin harvassa. Amerikkalaisten tekemät sellaiset ovat yleensä liian imeliä, etäisiä ja pahimmillaan jopa kuvottavia kaikessa kiiltokuvamaisuudessaan. Eurooppalaisten ja varsinkin brittien onnistumisprosentti samassa genressä on huomattavasti korkeampi. Lähinnä komedian ja romanttisen komedian alalla kunnostautunut Richard Curtis (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill, Bridget Jonesin päiväkirja) antaa jälleen oivan esimerkin siitä, kuinka tällaisistakin elokuvista voi vielä tehdä varsin kelvollisia, vaikka Hollywood tuntuu pyrkivän tietoisesti tekemään koko genrestä kirosanan. Täydellisesti ei toki Curtiskaan urakastaan suoriudu, mutta tarpeeksi hyvin viihdyttääkseen useimpia meistä parin tunnin ajan, eikä se ole aivan pieni ansio nykypäivän romanttiselle komedialle. Curtis vastaa tällä kertaa ohjauksen lisäksi myös käsikirjoituksesta.

Rakkautta vain (Love Actually, 2003 Iso-Britania, USA) kertoo monia eri tarinoita, monista eri ihmisistä ja rakkauden monesta muodosta. Koko kirjon esitteleminen tässä veisi koko arvostelun tilan, joten tyydyn vain mainitsemaan pari esimerkkiä. Hugh Grant (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill) esittää Englannin pääministeriä, joka heti virkaan astuttuaan menettää sydämensä virka-asuntonsa kömpelölle emännälle Natalielle (Martine McCutcheon). Vaikka pääministerin ja palvelusväen romanssi olisikin hyvin sopimatonta, heidän välinsä alkavat siitäkin huolimatta lämpenemään nopeasti.

Toisaalla hiljattain leskeksi jäänyt Daniel (Liam Neeson, Schindlerin lista, Gangs of New York) yrittää selvitellä omaa menetyksen tuskaansa ja siinä ohessa auttaa poikapuoltansa valloittamaan ihastuksensa kohde. Muita rakkaudesta nauttivia tai siitä toipuvia ihmisiä näyttelevät mm. Laura Linney, Billy Bob Thornton, Colin Firth, Emma Thompson, Alan Rickman ja Rowan Atkinson.

Rakkautta vain ei keskity pelkästään rakkauden löytämiseen, vaan myös sen kadottamiseen. Välillä hyvinkin hauskoista kohtauksista saatetaan rivakasti siirtyä hyvin vahvaan draamaan. Laura Linney tulkitsee tarinan vaikeasta suhteestaan kehitysvammaiseen veljeensä, kun taas Bill Nighy ja Rowan Atkinson tuovat mukaan enemmän komiikkaa kuin vakavaa draamaa tai romantiikkaa. Tarinoita on monia, ja jokainen niistä tuntuu tavallaan tärkeältä. Toisaalta tarinoiden paljous ja moninaisuus tekee elokuvasta vaihtelevan ja mielenkiintoisen, mutta toisaalta se tekee elokuvasta myös poikkeuksellisen sirpaleisen ja pomppivan. Niihin mielenkiintoisimpiin tarinoihin ei katsojan mielestä keskitytä tarpeeksi, ja toiset tarinat eivät toimi yhtä hyvin kuin toiset. Ja jos jokaiseen henkilöhahmoon voidaan panostaa vain n. 5-10 minuuttia koko elokuvan aikana, niin on itsestäänselvää, että jokainen niistä jää jossain määrin alikehittyneeksi. Alikirjoitetut henkilöhahmot eivät kuitenkaan ole tarinalle rasite, sillä teemat nousevat henkilöitä tärkeämmiksi, ja tärkeitä ovat yksittäiset hetket, eivät niinkään menneisyys tai tulevaisuus.

Loppua kohti kuljettaessa Rakkautta vain muuttu kasvavissa määrin komediasta draamaksi. Se on myös kasvavissa määrin sentimentaalinen, vaikka jenkkiläisen ällömakean puolelle ei mielestäni eksytäkään. Elokuvan hienot näyttelijät ja tarinan inhimillisyys ja hyväntahtoisuus peittävät alleen helposti elokuvan pienet virheet ja puutteet, mm. pari henkilöhahmoa jäävät tyystin vaille kunnon lopetusta. Siitä huolimatta Rakkautta vain -elokuvan nähtyään on helppo hymyillä.