Hook - Kapteeni Koukku - The Hook (1991)
Jos sanon tämän Steven Spielbergin (Jurassic Park) ohjaaman elokuvan
olevan koko perheen elokuva, voidaan siitä jo päätellä aika
paljon. Hook - Kapteeni Koukku (The Hook, 1991 USA) ei ole
elokuvana mitenkään poikkeus Spielbergin elokuvien jo pitkässä listassa.
Selkeä hollywoodmainen tyyli ja hätkähdyttävät kohtaukset ovat Spielbergin
tavaramerkki sen lisäksi, että hintaa myös elokuvalle on tullut.
Hook - Kapteeni Koukku esitettiin jo varmaan kolmatta kertaa televisiossa
tällä kertaa Nelosella. Vuonna 1991 valmistunut elokuva oli silloin
eräitä lapsuuteni tärkeitä hetkiä kuten myös Adam`s Familyt, jotka
nyt kuitenkin olivat parempia. Tämä arvostelu on sitten muodostunut
näiden useiden katsomiskertojen jälkeen ja siksi se on ehkä hiukan
alhaisempi kuin mitä ensimmäinen kerta.
Juoni menee jotenkin näin, että Peter Pania esittävä Robin Williams
(Taivaan tuolla
puolen) on kasvanut aikuiseksi ja hän saa tilaisuuden palata
takaisin Mikä-mikämaahan. Siellä vastassa on kaikki tutut. Helinä-Keiju
(Julia Roberts, Pretty Woman) ja Kapteeni Koukku (Dustin Hoffman,
Vanki nimeltä Papillon), jota ihmettelen vieläkin. Maskeeraajalla
ja itse näyttelijälle isot plussat tästä "piiloutumisesta". Peter
Pan on kuitenkin nyt aikuinen ja M-MMaa on vain tarkoitettu lapsille,
joten ongelmia on tiedossa.
Hook on värikäs ja lavasterikas elokuva, joka varmana saa jokaisen
lapsen ihmettelemään ja haluamaan tuohon fantasiamaailmaan. Spielbergiltä
eräs kohtuullisista teoksista.
teksti: ©
1999 Raimo Miettinen

|