Häräntappoase (1989)

Koko juttu alkaa siitä, kun Alpo Korva (Santeri Kinnunen, Veturimiehet heiluttaa) saa kuulla, että hän joutuukin lähtemään kesken kesälomansa maalle, sukulaistensa luokse heinätöihin. Ja tämä taas ei kuullosta Alpon korvissa mitenkään kivalta. Suunnitelmat lähdöstä Stokikseen töihin pizzanpyörittäjäksi saavat unohtua ja edessä on aivan uusi elämänrytmi.

Kokemattomana poikana ja tietämättömänä siitä millaista voi olla maalla hän lähtee kohti Torvenkylää, jossa asuvat hän sukulaisensa ja muut. Saapuessaan Torvenkylään Alpoa vastassa ovat sukulaiset ja traktorikyyti antaa pienen maistiaisen siitä millaista täällä maalla onkaan. Kahvilla ja pullalla Alpo tapaa talon poikia, hänen serkkuksensa. Heistä nuorempi poika on nimeltään Rutanen (Antti Majanlahti, Autovaras), joka ei aluksi vaikuta miltään järkimieheltä ja totuus on myös aika samaa.

Ihmetellen serkkuaan Alpo saa kämppäkaverikseen Rutasen ja tämän veljen. Jälkimmäinen asuu verhon taakse naamioituneena. Rutasen rehvastelut siitä millaista maalla on eivät saa Alpoa, Allua hätkähtämään. Kun sitten heinätyöt alkavat niin Allu tajuaa niiden todellisin huonon puolen. Heinä, hiki, haavat ja aurinko ovat paha nelikkö, joka on viedä miehen itsensä tuonpuoleiseen, ainakin hänen ajatuksissaan.

Allu tutustuu muihin kylän nuoriin. He eivät vaikuta ainakaan samanlaisilta miltä kaupungin nuoret. Heissä jotain on erilaista. Samalla Allu tutustuu Kerttuun (Outi Alanen, Disney-animaatioissa ääninäyttelijänä). Kerttu, Kepa saa Allun heräämään toivoon, että loma ei olisikaan vielä pilalla. Eläessään unelmissaan Allu duunaa heinäpelloilla. Kylän muista nuorista voi mainita vaikkapa Toukon, joka tekee Allun kanssa mielenkiintoisen kaupparetken ostamaan "sukkeluuspukuja".

Nuoret tutustuvat Alluun paremmin ja Kepa ja Allu alkavat hengaamaan yhdessä. Allu tutustuu Kebaan, joka on vielä paljon nuoremman oloinen kuin hän itse. Keban oudot puheet Jumalasta ja muista saavat Allun vain vielä enemmän kiinnostumaan. Ala- ja ylämäet kerkeävät kolistella vastaan kesäloman aikana heidän välillään ennen kuin ero koittaa. Koko joukko tansseissa ja autiotaloilla nauttimassa alkoholijuomia.

Kaunis kesä, nuorten immeisten rakkaus, heinätyöt ja kaverit olivat tämän leffan teemana. Todella onnistunut valinta. Vaikkakaan heinätyöt eivät ole niitä ihanimpia asioita niin ainakin niistä voi saada aikaan hieno leffa.

Tällä kertaa Jussi Niilekselä on onnistunut siinä, kun ohjasi tämän Häräntappoaseen (1989 Suomi). Elokuvahan perustui Anna-Leena Härkösen samannimiseen romaaniin. Kirjana varmaan olisi vielä parempi. Santeri Kinnunen esitti roolissaan noin 17-vuotiasta poikaa, joka sitten rakastui. Vastanäyttelijänä toimi Outi Alanen, joka oli sopivaan rooliin upotettu, kun hän esitti pieneksi tytöksi "haluavaa" nuorta naista. Piipittävällä äänellään ja pienellä koollaan hän sopi rooliinsa kyllä parhaiten.

Autuus leffassa siitä, että oltiin maalla oli käsin kosketeltavaa ja hienot kuvaukset siitä millaista maaseudulla onkaan. Lehmiä ja heinää on sanat, jotka tulevat ensimmäisenä mieleen. Leffassa oli tämä Rutasen äiti lempeässä roolissa ja Kertun äiti taas ämmänä. Sympatia siirtyi siis selvästi edellisen puolelle.

Outoa kyllä nuoret tuntuivat olevan vanhempia ulkonäöltään kuin taas se mitä he ajatuksissaan kuulostivat (eli nuoremmilta kuin minä). Välillä se oli aika outoa siis.

Rutanen oli kyllä yliveto 80-luvun takatukassaan. Hänen idioottimaiset repliikkinsä ja itse varma ote saivat kyllä huulet kaarelle. Pikee-paita päällä hän sai vain lisää hymyä huuliini. Hänen vanhempansa olivat jo tuttuja aikaisemmista leffoista ja sarjoista. Kumpikin oli kuin luotu isännäksi ja emännäksi.

Tuuhonen, tämä polkupyörällä polkeva kylän salapoliisi, rento ja, mutta asiallinen. Tällaiset ihmiset kuuluvat juuri sinne maalle. "Tuuhonen, ota Slipt!" Tuuhosen roolissa ollut mies jäi minulle tuntemattomaksi. Ainakin lähi tulevaisuuteen. Olin nähnyt tämän leffan jo parikin kertaa enemmin, mutta aina sen jaksaa katsoa ja nauraa mukana. Kumma kyllä. Ehkä vastaus tähän on se, että näyttelijät olivat todella sopivia ja hyviä ja sitten se, että juoni oli kyllä niin hyvin taas kirjoitettu, että voih. Ja olihan maaseutu niin ihana ja kaunis näin kesällä. Juoni sopisi vaikka omaan elämääni, sillä se on todella samanlainen. Kokonaisuus oli todella hyvä ja leffan voisi vaikka katsoa vielä parikin kertaa.