powered by FreeFind

 

Crash (2004)

Altman oli ensimmäinen, hänen jälkeensä on tullut monia ja heistä parhaiten onnistui Paul Thomas Andersson. Monen erillisen tarinan ja henkilöhahmon kuljettaminen ei nimittäin ole kaikista helpoin tehtävä. Nerokkaana käsikirjoittajana Paul Haggins kuitenkin osaa hommansa. Hän punoo yhteen yksinkertaisen tyylikkäitä minitarinoita, eikä jätä ketään tarinansa varjoon.

Elokuva alkaa kolarilla, jonka osapuolina ovat japanilainen ja latinalaisamerikkalainen nainen ja musta mies. Kriisitilanteessa he menettävät kontrollinsa ja puhuvat mitä viha ja pelko tuovat mieleen. Tämä asettaa teeman ja perusasetelman muillekin elokuvan tuleville kohtauksille. Koko elokuva nimittäin koostuu samanlaisista tilanteista ja rotuun perustuvista ennakkoluuloista ja niiden murtamisesta. Tarinoita nähdään monia ja muutamien ihmisten kautta kaikkien tarinat kytkeytyvät toisiinsa Los Angelesin kaltaisessa suurkaupungissakin.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Paul Haggis (52) oli tänä vuonna Oscar –ehdokkaana Million Dollar Babyn sovitetusta käsikirjoituksesta ja tämän elokuva myötä hän osoittaa olevansa ikäisekseen harvinaisen varteenotettava uusi tekijä. Pitkä kestoinen ja vankka televisioura takanaan hän on saanut aikaiseksi kaksi koskettavaa ja vahvaa nykyelokuvaa. Käsikirjoittamisen lisäksi hän hallitsee Crashin (2004 Yhdysvallat, Saksa) jokaisen kohtauksen ja näytteillepanon, leikkauksesta musiikkiin. Kuvauksellisesti elokuva on tyylikäs, vuorotellen vihreän ja sinisensävyjä ja sopivasti taka- ja ylivalotusta.

Crash kuvaa ihmisiä, jotka ovat elämässään risteyksessä, merkittävän käännekohdan edessä. Heidän ympärillään on joka puolella varoittavia stop –merkkejä, kehottaen heitä pysähtymään, mutta he hätiköivät ja heidän elämänsä suistuvat raiteiltaan. He hätiköivät ja rotuennakkoluulot ottavat heissä vallan. Stereotypiat saavat heidät toimimaan miten he eivät normaalisti toimisi ja jota he myöhemmin katuvat. Kukaan varsinaisista niminäyttelijöistä ei varasta elokuvaa itselleen, jokainen saa osansa vahvoista suorituksista, eikä lisätilan antaminen joillekin näyttelijöille olisi toiminutkaan. Kuitenkin elokuvan lyhyydestä ja jokaisen näyttelijän osuudesta johtuen, elokuva on vain pintaraapaisu rotuennakkoluulojen hallintaan ja pelkästään puolituntia lisää olisi saattanut riittää syvempiluontoiseen katsaukseen.

teksti: © 2005 Otto Kylmälä

ohjaaja: Paul Haggis
näyttelijät: Don Cheadle, Sandra Bullock, Matt Dillon, Jennifer Esposito
genre: draama, rikos
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2004 Bull's Eye Entertainment, DEJ Productions, ApolloProScreen GmbH & Co. Filmproduktion KG, Blackfriars Bridge, Bob Yari Productions ja Harris Company.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: