powered by FreeFind
DVD

Cobra - lain vahva käsi (1986)



Sylvester Stallone.


Sylvester Stallone.


Brigitte Nielsen.


Cobra.


"As long as we play by these bullshit rules and the killer doesn't, we're gonna lose!" -Marion Cobretti

Marion Cobretti, kavereiden kesken Cobra, on todellinen tehokyttä. Hän ratkaisee rikokset lähes automaattisesti. Miinuksena pidettäkööt sitä, että miehen tyyli hoitaa hommat on perin raaka. Kuten julistekin sen sanoo: ”Rikos on sairaus. Tässä lääke.” Cobralla pitää kiirettä kun kaupungissa on sarjamurhaaja liikkeellä. Viattomia ihmisiä pistetään lihoiksi eikä johtolankoja tahdo olla. Sitten poliiseilla käy munkki kun yhdelle murhalle löytyy silminnäkijä, mallintöitä tekevä Ingrid. Myös pahikset pääsevät mallin kannoille, mutta tokihan Cobra tällaisen homman ottaa hoitaakseen.

Cobra – lain vahva käsi (1986, Yhdysvallat) on viimeistä piirtoa myöten Sylvester Stallonen tilaustyö itselleen. Juro, omintakeinen ja hassusti puhuva Cobra kireissä farkuissaan oli yhtä kuin Syltyn alterego Rocky ja Rambo sarjojen lomassa, kultaisella 80-luvulla. Hädässä olevaa mallityttö Ingridiä näyttelee Sylttyä vaivaiset 10 senttiä pidempi tanskalaiskomistus Brigitte Nielsen, jonka valinta leffaan oli kaksiteräinen miekka, sillä kaksikkohan oli naimisissa vuosina 85-87 ja kaiken muun hyvän lisäksi heidät nähtiin valkokankaalla yhdessä jo vuotta aiemmin valmistuneessa Rocky nelosessa. Jotenkuten yhteistyö toimii ja pientä kuolavanaa on havaittavissa Syltyn suupielissä. Jättikokoisen ja kömpelön Nielsenin taidoista tämä ei varmastikaan johdu.

Hauskana ykistyiskohtana mainittakoot se, että elokuvan murhamiehenä esiintyy muuan Brian Thompson. Pelkkä nimi ei sano useimmalle mitään, mutta ulkonäkö kylläkin. Thompson on kenties maapallomme eniten Arnold Schwarzeneggerin näköinen lihaskimppu. Ehkäpä juuri siksi mies joutui pitkään tyytymään vastaavanlaisiin hämäräheikin rooleihin.

Takaisin Cobraan. Varmimman vakuudeksi elokuvan tuotantotiimi koostui lähinnä Stallonen kanssa aiemminkin työskennelleistä. Ohjaajana käskyjä jakeli Rambo II:n tapaan George P. Cosmatos. Mahtipontiseksi mainostetusta käsiksestä puolestaan vastasi Cobra itse. En kyllä itse ymmärrä kohua tarinan ympärillä, sillä juuri mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa ei ole tarjolla. Toimintarainassa on suuri 80-luvun leima eikä se säväytä enää nykypäivänä. Aikoinaankin leffa vetosi lähinnä täysi-ikäisyyttä lähenteleviin teineihin.

Brutaalia väkivaltaa sisältävä Cobra on eräänlainen Stallonen välityö, mutta tietysti miehen faneille keräilykappale. Jotain hyvää sanottavaa näin lopuksi: ainakin Suomen dvd versio on leikkaamaton.

Teksti © 2008 Lasse Lepola

kuva:

ääni:

lisämateriaali:

 

 

 

ohjaaja: George P. Cosmatos
näyttelijät: Sylvester Stallone, Brigitte Nielsen, Reni Santoni, Brian Thompson
genre: toiminta
net: http://akas.imdb.com/
kuvat: © 1986 Cannon Group, Golan-Globus Productions, Warner Bros. Pictures ja Future Film Oy.

© 1999-2008 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: