Walt
Disney Treasures: The Chronological Donald - The Chronological Donald
(1934-1941)
Nykyään Disneyn ollessa yhä useammin synonyymi keskinkertaisille
piirrosanimaatioille ja tyhjänpäiväisille perhe-elokuville,
on ilahduttavaa huomata yhtiön panostaneen myös vanhojen
klassikoidensa julkaisuihin. Enkä tarkoita tällä
pitkiä piirroselokuvia, vaan lyhyitä piirrettyjä,
joissa seikkailevat tutut Disney-hahmot Aku Ankasta Mikki Hiireen
ja Plutosta Hessu Hopoon.
Yhdysvalloissa suuren suosion saanut Walt Disney Treasures -sarja
saapui viime syksynä viimein Suomeen, kun Mickey Mouse in Living
Colour sekä Silly Symphonies julkaistiin dvd:llä. Ulkoisesti
julkaisut eivät ole amerikkalaisten veroisia (niissä on
numeroidut peltikotelot), mutta väliäkö sillä,
koska sisältö on tärkein ja näissä julkaisuissa
se on silkkaa rautaa.
Kesäkuussa ilmestyi itseni eniten odottama kokoelma, The Chronological
Donald. Kahdelle levylle on koottu kaiken kaikkiaan 36 Aku Ankka
-lyhytelokuvaa vuosilta 1934-1941 (lista elokuvista). Sarja alkaa
luonnollisesti Akun debyytistä Viisas Kana Kananen (The Wise
Little Hen, 1934 USA) ja jatkuu taukoamatta liki viiden tunnin ajan.
Tähän väliin mahtuu lukemattomia ikiklassikoita,
joiden ylöskirjaaminen veisi turhan paljon tilaa. Mutta älkää
huoliko, kyllä ne kaikki tutut Aku-lyhytelokuvat levyltä
löytyvät.
teksti: ©
2004 Kari Glödstaf

|