Morgan Freeman ja Jack Nicholson.

Jack Nicholson, Ian Anthony Dale ja Morgan Freeman.

Morgan Freeman.

Jack Nicholson ja Morgan Freeman.

Jack Nicholson ja Jordan Lund.

Ohjaaja/tuottaja/kirjoittaja Rob Reinerin ura on ollut laskussa pitkään. Vaikka uralle mahtuu muutama hieno elokuva (Kunnian miehiä/1992, Kun Harry tapasi Sallyn/1989) ja yksi kerrassaan loistavakin (Spinal Tap - Hei me rokataan/1984), ovat useimmat hänen viimeisen 15 vuoden aikana valmistuneista elokuvistaan olleet lähes poikkeuksetta kammottavia (esim. Amerikan presidentti/1995, Tarina meistä kahdesta/1999). Eikä se ura uuteen nousuun tule lähtemään tämänkään tunteellisen draamakomedian myötä, joka vetoaa lähinnä suuriin ikääntyviin ikäluokkiin, joita ei yleisesti ottaen voisi elokuvat vähemmän kiinnostaa.

Loistavat veteraaninäyttelijät Jack Nicholson (Hohto, Yksi lensi yli käenpesän) ja Morgan Freeman (Evan Taivaanlahja, Armoton) on palkattu näyttelemään kahta ikääntyvää miestä, jotka tutustuvat väkisinkin maatessaan vierekkäin sairaalan syöpäosastolla. Kun miekkoset saavat kuulla, että Viikatemies on muutaman kuukauden kuluttua tulossa väistämättäkin kylään, he alkavat pohtia taakse jäänyttä elämää, mitä oli jäänyt tekemättä ja mikä olisi pitänyt tehdä toisin. Kuoleman häämöttäessä Carter Chambers (Freeman) alkaa tehdä ”veivilistaa”, listaa asioista, jotka pitää ehdottomasti saada tehdä ennen kuin ”heittää veivin”.

Vaikka kuolemanläheisyys tuppaakin hieman masentamaan, Edward Cole (Nicholson) lähtee Carterin leikkiin mukaan. Onneksi Cole on moninkertainen miljonääri, joten veivilistan toiveissa on ainoastaan taivas rajana – rahaa Cole ei aio enää tässä vaiheessa säästellä. Niinpä Carterin alun perin liikuttavan vaatimaton ”Bucket list” paisuu koreilevaksi maailmanympärysmatkaksi. Uudet ystävykset pakkaavat siis laukkunsa, ja painuvat viimeiselle ”äijämatkalle”, jonka aikana on tarkoitus kokea kaikki ne maailman suurimmat asiat, jotta lusikka voidaan sitten lopulta heittää nurkkaan rauhallisin mielin.

Kuulostaa pirteältä, eikö? No ei niin. Justin Zackhamin käsikirjoituksessa ei väistellä kliseitä sen enempää kuin suuria tunteita tai syvällisyyksiäkään, eikä Reiner saa tätä tavanomaisuudella kyllästettyä draama-”komediaansa” lentoon millään. Tämäntyyppiset draamat väännetään rapakon tuolla puolen aina pitkälti saman kaavan mukaan. Nyt tai ei koskaan (2007, Yhdysvallat) ei jaksa edes pyristellä vastavirtaan sen kummemmin, vaikka mukaan yritetäänkin tuoda hieman kylmempää realismia näyttämällä elokuvan alussa, kuinka Cole kamppailee vaikeiden syöpähoitojen kanssa. Reiner alittaa aidan useammin sieltä mistä se on matalin.

Vaikka elokuva sinänsä onkin hieman tylsä ja tutunoloinen, ei se kuitenkaan täysin onneton ole. Nicholson ja Freeman eivät ehkä yllä käsikirjoituksen ja erityisesti dialogin heikon tason takia omille parhaille tasoilleen, mutta silti he kykenevät kannattelemaan tylsähköä elokuvaa niin hyvin kuin kukaan ikinä saattaa, olosuhteet huomioon ottaen. Nicholson on oma charmikkaan vintiömäinen itsensä, kun taas Freeman muovaa omasta sinänsä hieman tylsästä roolihahmostaan miellyttävän sympaattisen ja jopa viisaan oloisen vanhan miehen.

Huolimatta Nicholsonin ja Freemanin hyvistä roolisuorituksista, Nyt tai ei koskaan on tuskin katsomisen arvoinen, tyypillisen tunteellinen Hollywood ”star-vehicle”. Se on konventionaalinen, mausteeton ja persoonaton. Sen unohtaa välittömästi käveltyään ulos elokuvateatterista. Voisin aidosti suositella sen katsomista 60+ vanhemmilleni, muiden kannattaa harkita kahteen kertaan.

Teksti © 2008 Antti Honkala

Elokuvan traileri: