Bram Stokerin Dracula - Bram Stoker's Dracula (1992)

Kuten kaikki varmaan tietävät Bram Stokerin romaani Dracula on innoittanut ties kuinka monia kauhupätkien tekijöitä ties kuinka kauan. Ensimmäisenä Draculana valkokankaalla nähtiin Bela Lugosi ja myöhemmin hieman aristokraattisempi englantilainen Christopher Lee, joka on monien mielestä edelleen se ainoa ja oikea Dracula. Tuntuu ehkä hieman oudolta laittaa tämän jonon jatkoksi Gary Oldman (Leon). Joka tapauksessa vampyyrit ovat myyneet aina hyvin. Uusia kirjoja ja elokuvia vampyyreistä pukataan markkinoille jatkuvasti, uusimpana elokuvana lienee Carpenterin Vampyyrit.

90-luvulla Francis Ford Coppola teki oman elokuvansa Draculasta. Täytynee myöntää, että hänen versionsa ei ainakaan jää vanhempien varjoon, mikäli niitä voi edes verrata ikäeron vuoksi. Coppola on muokannut omaa Draculaansa aika vapaalla kädellä ja tämä ei miellytä kaikkia. Minusta se kuitenkin toi jotain uutta tähän tarinaan, jonka jokainen meistä on varmasti kuullut ja nähnyt tarpeeksi moneen otteeseen. Sama vanha tarina ei välttämättä jaksaisi kiinnostaa niin paljon.

Transsilvanian prinssi Vlad Dracul menettää rakastettunsa hänen heittäydyttyään jokeen. Vlad kiroaa jumalansa ja tekee paholaisen kanssa sopimuksen ja muuttuu legendaariseksi vampyyrikreiviksi, Draculaksi, joka muotoaan muuttamalla ilmestyy milloin ihmisenä, sutena, lepakkona tai sumuna ja häviää pelkällä tahdonvoimalla. 400 vuotta myöhemmin hän löytää Minan, joka on hänen kuolleen rakastettunsa kaksoisolento. Dracula matkustaa Lontooseen löytääkseen uudelleen rakastettunsa. Hän on löytänyt etsimänsä, eikä hänen voimillaan ole rajoja.

Periaatteessa Coppola on hyvin uskollinen romaanille, toisaalta hän luo tarinaan uuden juonen. Alkuperäisessä teoksessa Dracula ei rakastu Minaan, eikä elokuvassa olevaa romanssia näin ollen synny. Tosin kirjassakin Dracula käy puremassa Minaa, joka mahdollistaa telepaattisen yhteyden, kuten myös elokuvassa tapahtuu. Muuneltua juonta lukuunottamatta Coppola on hyvin uskollinen henkilöhahmoille ja tapahtumapaikoille, kuten myös aikajärjestykselle. Kaikki eivät välttämättä pidä ohjaajan keksimästä romanssista, mutta toisaalta se tuo uuden elementin vanhaan tarinaan ja tekee siitä näin hieman värikkäämmän ja kiinnostavamman, ehkä jopa syvällisemmän. Kaikella kunnioituksella Bram Stokera kohtaan, tietenkin.

Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan kunnialla, ainakin melkein kaikki. Idea Oldmanista Draculana vaati pientä totuttelua, mutta loppujen lopuksi Draculasta jää varsin hyvä maku suuhun, jos nyt niin uskaltaa sanoa. Hänen karismaattinen ja voimakas olemuksensa sopii hyvin elokuvaan. Anthony Hopkins (Uhrilampaat) on toinen Coppolan oivaltama helmi. Kirjassa professori Von Helsing oli rutkasti lämpimämpi ja hienotunteisempi kuin Hopkinsin tulkitsema professori, mutta sekin on pelkästään hyvä asia. Kirjan hahmot olivat jatkuvasti niin huomaavaisia ja tahrattomia, että se melkein suututti toisinaan. Keanu Reeves (Matrix) on ehkä ainoa heikko lenkki näyttelijöissä. Hän ei vieläkään ollut keksinyt kolmatta ilmettään vaan jatkoi niillä kahdella vanhalla, hyväksi todetulla ilmeellä. Hän on niin jäykkä Jonathan Harkerin roolissaan, että voisin luulla olevan vampyyri oikeasti ellen paremmin tietäisi.

Kaiken kaikkiaan Bram Stokerin Dracula (Bram Stoker's Dracula, 1992 USA) on yksi Francis Ford Coppolan parhaista elokuvista. Toki Ilmestyskirja oli hieno elokuva, mutta ehkä kuitenkin meni hieman ohi minulta. Visuaalisesti hyvin kaunis Dracula, jää historiaan harvinaisen hyvänä 90-luvun kauhuelokuvana. Hyviä kauhuelokuvia on nykyaikana yleensäkin niin vaikea löytää.