The Blair Witch Project (1999)

Painajainen isolla P:llä tarkoittaa sitä, että katsoja tosissaan pelkää ja hikoilee, eikä naura onnettomalle menolle. Pelästyttely elokuvan aikana, kuten Screamissa ja Tiedän Mitä Teit Viime Kesissä ei mielestäni ole aitoa kauhuelokuvaa, eikä oikeastaan myöskään jännäriä. Kunnon kauhu -elokuva vaatii todentuntuisen juonen, mutta hiukan myös mystiikkaa. Pääasia on se, ettei elokuvan missään vaiheessa mennä liian lisuuksiin. Eli katsojaa ei saa turhauttaa koukkuveitsi-murhaajilla, jotka takaa-ajavat kirkuvaa ja taaksepäin vilkuilevaa tyttöä. Tällainen "kauhu" ei ole kiinnostava, vaikkakin se onkin tuonut kahisevaa tuottajien taskuihin. Kyseisten elokuvien näyttelijöitä ei kuitenkaan arvosteta, jolleivat he ole olleet jotenkin poikkeavia.

The Blair Witch Project (1999 USA) rikkoo elokuvana Hollywoodin lakeja ja kyseenalaistaa elokuvanteon perussääntöjä. Aina ei tarvitse olla rahaa, kun rupeaa tekemään elokuvaa, josta vielä pitäisi tulla menestys. Rahan voi korvata hyvinkin viisauksilla ja järkevillä nikseillä, jolloin juoni paranee huomattavasti. Ja tämä juoni taas on se jalansija elokuvalle. Kuvauksessa ei tarvitse olla huippulaitteita, joilla sitten tehosteita ja yms. efektejä voisi viljellä pitkin filminauhaa, ei. Tässäkin tilanteessa tehosteet korvaa todentuntuinen näyttelijäkaarti ja hyvä juoni. BWP, jonka kuvaus oli tehty suoraan 8-millisellä ja tavallisella kotikameralla oli silti hieno saavutus. Harvoin kukaan jaksaa keksiä mitään hyvää kuvaajan liiallisesta heilumisesta.

BWP:ssa oli keksitty ratkaisu kuvauslaitteiden minimoinnille ja vaikka laatu kärsikin siinä suhteessa oli tulos silti hyvä. Ohjaajat Daniel Myrick ja Eduardo Sánchez keräsivät näyttelijät yhteen (kaikki kolme) ja lähettivät heidät metsään. Kamerat mukaan ja päivittäin käskyjä siitä miten piti edetä, jotta elokuva valmistuisi ohjaajien mukaan. Itse juonikin on lähes samanlainen paitsi, että siinä Heather, Joshua ja Mike (näyttelevät itse) lähtevät metsään tutkimaan ja tekemään dokkaria Blairin noidasta. Juttu etenee ja kolmikko eksyy metsään. Samalla, kun he yrittävät päästä ulos metsästä alkaa öisin metsästä kuulua kummia kikatuksia. Kolmikon välit kiristyvät päivien kuluessa ja samanlaisten puiden seisoessa heidän ympärillään.

Elokuva päättyy yht`äkkiä ja se jättää jutun auki. Joten kakkososan tekeminen olikin selkeä ratkaisu. Vaikka itse sitä en suuremmin odota, tietää kuitenkin sen tason mitä jatkikset ovat (aina). BWP on uudenlainen elokuva, jossa dokumenttimaisuus tekee koko jutusta vakavamman ja pelottavamman. Lisäksi on hieno asia, että ohjaajat Myrick ja Sánchez ovat jaksaneet pitää Blairin noidan piilossa. Siis se, joka pelottelee pysyy myös tuntemattomana. Melkein pahinta mitä voi tehdä on juuri kertoa katsojalle sen "Kuka murhasi tohtori Sinisen?". Salaisuus, jota verhoaa tietämättömyys on se, jolla kauhuleffoista tehdään hyviä.