Batman (1989)

Idea Batmanin palauttamisesta valkokankaalle yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen oli muhinut Warner Bros:lla useita vuosia ennen kuin Tim Burton sai sen ohjattavakseen. Edellinen Batman -elokuva (1966) oli ollut pienoinen menestys ja kerännyt itselleen melkoisen kannattajajoukon, joka hieman pelonsekaisesti odotti mitä "elokuvamaailman synkistelijä" heidän rakastamalleen, camp-huumorilla höystetylle viittasankarilleen tekisi, varsinkin kun Burton taustajoukkioineen oli ilmoittanut palauttavansa Lepakkomiehen takaisin sarjakuvan synkeämpään tunnelmaan.

Gotham City, rikollisten paratiisi. Kaupungin öisiä katuja partioi lepakoksi pukeutunut kummajainen, joka herättää pelkoa rikollisten keskuudessa ja kiinnostusta lehdistössä, joka haluaa selvittää kuka tämä salaperäinen viittamies oikein on. Samaan aikaan rikollispomo Carl Grissomin (Jack Palance) apulainen, Jack Napier (Jack Nicholson), yrittää ryöstää kemiantehtaan, mutta hanke epäonnistuu ja Napier putoaa myrkkysammioon. Hän ei kuitenkaan kuole vaan palaa takaisin irvokkaan näköisenä Jokerina, ottaa kaupungin haltuunsa eikä yhteenottoa Batmanin kanssa voi välttää.

Jos Burtonin nimittäminen ohjaajaksi sai aikaan soraääniä, niin Michael Keatonin valinta Batmanin rooliin herätti käsittämätöntä vastustusta: Warnerin studioille saapui tuhansia vastalausekirjeitä ja yhtiön osakkeidenkin arvo pörssissä laski. Jack Nicholsonin valintaa Jokeriksi ei sen sijaan arvostellut kukaan.

Saamastaan kritiikistä huolimatta Keaton on varsin pätevä Batman, vaikkakin paikka paikoin pökkelömäinen ja eksyksissä olevan oloinen. Mutta totuus on, että vaikka nimiroolia olisi esittänyt kuka tahansa, niin elokuva muistetaan Nicholsonin Jokerista. Hän nimittäin varastaa koko shown. Olen aina pitänyt Nicholsonin taidosta esittää vinksahtaneita mielipuolia ja mielestäni tässä elokuvassa hän tekee yhden parhaista roolisuorituksistaan vetäen vertoja jopa Yksi lensi yli käenpesän Randall McMurphy -roolilleen.

Sivurooleissa nähdään tuttuja kasvoja Kim Basingerista Jack Palanceen ja Michael Goughista Jerry Halliin. Ainoa ärsyttävä hahmo elokuvassa on Robert Wuhlin tulkitsema lehtimies Alexander Knox.

Kun moiseen nimikaartiin yhdistetään Burtonin huikaiseva visuaalisuudentaju ja -taito ja Danny Elfmanin musiikki, ei ole ihme että Batman oli suurmenestys ollen ensimmäinen elokuva joka tuotti kymmenessä päivässä 100 miljoonaa dollaria. Se oli myös ensimmäinen elokuva jonka yhteydessä alettiin myydä kaikenlaisia oheistuotteita.

Yhtä kaikki, Burtonin ensimmäinen Batman-elokuva on mielestäni sarjan paras.