Nicole Kidman ja Hugh Jackman.

Hugh Jackman ja Nicole Kidman.

Nicole Kidman.

Hugh Jackman.

Nicole Kidman esittää englantilaista aatelisrouvaa Lady Sarah Ashleyta, joka matkustaa Australiaan miehensä perässä, joka on ilmeisesti sotkemassa pariskunnan raha-asiat täysin. Monista varoituksista huolimatta Lady Ashley saapuu Australiaan juuri toisen maailmansodan kynnyksellä vain huomatakseen, että hänen miehensä on saanut surmansa lievästi sanottuna epäilyttävissä olosuhteissa. Asioiden saattaminen järjestykseen karussa pölyn ja auringon maassa ei ole aatelisnaiselle helppoa, mutta onneksi hän saa avukseen australialaisen ”cowboyn”, komean ja kyvykkään Droverin (Hugh Jackman). Droverin apua Lady Ashley tuleekin totta vie tarvitsemaan, sillä paikallinen bisnesmies, King Carney (Bryan Brown) ja hänen apurinsa Neil (David Wenham) aikovat tehdä kaikkensa saadakseen rouvan maat itselleen.

Harvakseltaan elokuvia ohjaava Baz Luhrmann on vahvasti visuaalisuuden ympärille elokuviaan rakenteleva mies. Niin Romeo + Julia (1996) kuin Moulin Rougekin (2001) olivat varsinaisia elokuvakarkkeja, makeita kuvia ja huolellisia otoksia ei niistä puuttunut. Australia ei näistä elokuvista tuossa mielessä eroa, nytkin ulkokuori on kunnossa. Australia on komeasti kuvattu, eikä Luhrman saa tarpeeksi Australian karussa horisontissa laskevasta auringosta. Kyllähän tällaista kelpaa katsella. Hetken aikaa. Kunnes alkaa ilmetä ongelmia.

Nimittäin Australian kohdalla ongelmatkin ovat niitä tyypillisiä Luhrmann-elokuvan ongelmia. Tarina on ohjaajalle toissijainen, eikä siitä syystä nouse koskaan elokuvan kantavaksi voimaksi, eikä elokuva voi pysyä hengissä kahta ja puolta tuntia ilman kiinnostavaa tarinaa. Kuten ennenkin, Luhrmann rakentaa koko kauniin kakkunsa visuaalisuuden ja kahden pääosanäyttelijän varaan, eikä elokuva kestä sitä tälläkään kertaa. Puolen tunnin kohdalla koko elokuvan voi jo todeta tylsäksi ja sataan kertaan nähdyksi, eikä vahojen klassikoiden vaikutus tunnu tässä tapauksessa mitenkään kiinnostavalta. Viittaukset vaikkapa Ihmemaa Oziin ja Casablancaan tuntuvat pinnallisilta.

Pahinta Australiassa on kuitenkin se, että se yrittää olla kaikkea ja miellyttää jokaista. Se on seikkailu, romanttinen draama, sota-elokuva, komedia ja ties mitä. Mistään ei saada kunnollista otetta, eikä mikään kestä hetkeä kauempaa, niinpä koko surkeus tuntuu kalliilta, muodottomalta kompromissilta.

Suuri osa tarinasta on rakennettu Kidmanin ja 2008 maailman seksikkäimmän miehen, Jackmanin hartioille, mikä tietää lisää ongelmia. Kidman näyttää häijyn kiristetyltä Hollywood-mallilta, eikä sovi tällä tavalla fyysiseen rooliin. Jackman puolestaan tyytyy olemaan komea, kuten ennenkin. Molemmat henkilöhahmot ovat stereotypioita, pahimmillaan jopa karikatyyrejä, eivätkä edes kiinnostavia sellaisia.

Australia (2008, Australia, Yhdysvallat) henkii vahvasti vanhojen Hollywood-seikkailujen henkeä. Hieman uudempiakin vaikutteita löytää helposti, esim. Minun Afrikkani, josta Luhrmann on varastanut materiaalia häikäilemättä. Australiaa voisi jopa sanoa 2000-luvun versioksi Minun Afrikasta. Kaikin puolin huonommaksi versioksi tosin.

Sanottakoon silti, että Australia tulee tavoittamaan lukemattomia romantiikan nälkäisiä elokuvien ystäviä, jotka tulevat olemaan vahvasti eri mieltä kanssani. Ja mikäs siinä.

Teksti © 2008 Antti Honkala

Elokuvan traileri: